Itsenäisyyspäivän puheenvuoro naisista
Elämäni useimpina itsenäisyyspäivinä on puhuttu sodista. Nyt puhun naisista.
Suomi ei olisi sitä mitä nyt on, yksi maailman parhaista maista, ilman naisten työtä, sekä arjessa monenlaisissa ammateissa että yhteiskunnan päätöksenteossa.
Maailman ensimmäiset naiskansanedustajat valittiin Suomessa. Vuonna 1907 työnsä aloittaneessa eduskunnassa heitä oli 19, siis 9,5 %. Monissa maailman maissa tämä prosenttiosuus ylitettiin vasta suunnilleen sata vuotta myöhemmin, jos silloinkaan.
Ensimmäisen eduskunnan aloittaessa työnsä vauvojen ja synnyttäneiden äitien kuolleisuus oli suuri. Omistakin sukujuuristani löytyy synnytykseen kuolleita esiäitejä ja aivan pieninä kuolleita esivanhempien sisaruksia. Ei siis ihme, että joukko ensimmäisen eduskunnan naisedustajia ehdotti kuntien velvoittamista palkkaamaan kätilöitä. Tämä ei heti mennyt läpi, vaan asia hyväksyttiin vasta Suomen itsenäistyttyä. Vanhempieni syntymävuonna 1921 hyväksyttiin oppivelvollisuuslaki, joka mahdollisti koulunkäynnin kaikille tytöille ja pojille. Vanhempani kävivät jo koulua, kun lakia muutettiin niin, että naimisissa oleva nainen vapautui miehensä holhouksesta ja sai oikeuden hallita tulojaan ja omaisuuttaan. Mutta laki siitä, että naisille ja miehille kuuluu samasta työstä sama palkka, hyväksyttiin vasta sinä vuonna, kun minä aloitin oppikoulun, 1962.
Moni meistä on kuullut ensimmäisestä naisministeristä, Miina Sillanpäästä. Hänestä tuli apulaissosiaaliministeri vuonna 1926. Mutta kuinka moni tietää, että hän oli ministerinä vain noin vuoden, ja seuraava naisministeri, Hertta Kuusinen, nimitettiin vasta sotien jälkeen? Sen jälkeen hallituksissa oli pitkään naisministereitä yksi tai ei yhtään. Vasta 1980-luvulla alkoi vakiintua, että hallituksissa oli naisia enemmän kuin yksi tai kaksi. 2000-luvulla on jo ollut naisenemmistöisiä hallituksia, naispresidentti ja kolme naispääministeriä.
Itse tulin valituksi eduskuntaan vuonna 1991. Mustavalkoisessa kuvassa ovat sen eduskunnan naiskansanedustajat (minä olen oikeanpuoleisesta pylväästä toinen vasemmalle ikkunan edessä, naama puoliksi piilossa). Meitä oli 77, mikä oli siihenastinen ennätys ja myös lähes maailmanennätys, 38,5%.
Siinä eduskunnassa perustettiin naiskansanedustajien verkosto, joka juhli 30-vuotisuuttaan noin kaksi viikkoa sitten. Muut kuvat ovat juhlasta.
Naisedustajien verkosto ajoi yli puolue- ja hallitus-oppositiorajojen tasa-arvolakiin tiukennuksen, jonka mukaan erilaisia elimiä, esimerkiksi kuntien lautakuntia valittaessa ei riitä että vähemmistösukupuolta on yksi, vaan kumpaakin sukupuolta pitää olla vähintään 40 %. Vuonna 1991 valittu eduskunta myös muutti rikoslakia niin, että raiskaus on rikos myös avioliitossa.
Verkostolla oli sormensa pelissä myös siinä, että eduskuntaan vuonna 1994 valittiin ensimmäinen naispuhemies, Riitta Uosukainen. Se kävi näin: varapuhemies Saara-Maria Paakkinen (sd) oli kutsunut naisedustajat saunaan ja illalliselle. Illallisella oululainen Tuulikki Ukkola (lib) heitti ajatuksen: Kun puhemies Ilkka Suomisesta (kok) oli tulossa Alkon pääjohtaja, eikös me sovita, että ellei Kokoomus aseta naista puhemiesehdokkaaksi, niin me naiset äänestää prätkäytämme puhemieheksi Saara-Marian. Osanottajat nyökyttelivät, hyvä idea! Kokoomus otti uhkan vakavasti ja asetti puhemiesehdokkaaksi Riitta Uosukaisen, joka valittiin. Saman tien hän järkeisti eduskunnan työn siten, että äänestykset siirettiin istuntojen alkuun ja budjetti on käsitelty ennen joulua. Siihen asti eduskunnan työ perustui oletukseen, että edustajalla on kotirouva, joka hoitaa lapset ja huushollin, valmistelee joulun, jne.
87 vuoden ajan eduskunta oli toiminut siten, että kustakin asiasta puhuttiin puheet, joiden kestoa ei voinut tietää etukäteen, koska edustajien puheoikeus on rajaton, ja puheiden päätyttyä äänestettiin. Se tarkoitti että isoimmat ja kiistanalaisimmat asiat äänestettiin yöllä. Tamperelaisena en koskaan aamulla tiennyt, pääsenkö yöksi kotiin. Joitakin kertoja olin muiden tamperelaisten kansanedustajien kanssa lähtenyt kimppataksilla kohti kotia viimeisten äänestysten jälkeen viiden aikoihin lauantaiaamuna.
No, ensimmäinen naispuhemies järkeisti homman niin, että puheita saa pitää yöhön asti, mutta äänestykset ovat seuraavan tai sitä seuraavan istunnon alussa, poikkeustapauksia lukuunottamatta. Tämä tietysti helpotti erityisesti kaikkien perheellisten edustajien elämää. Sen jälkeen normalisoitui se, että naisedustajat synnyttivät lapsia. Nykyään onkin mitä tavallisin uutinen, että nuori naiskansanedustaja, tai ministeri odottaa vauvaa ja jää vanhempainvapaalle.
No, se että pienten lasten äideillä ja ylipäänsä naisilla on mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen eduskuntaa ja hallitusta myöten, vaikuttaa ihmisten elämään lähinnä välillisesti. Mutta vuonna 1991 valitun eduskunnan naisverkosto sai ajettua läpi myös kaikkien perheiden kannalta hyvin merkityksellisen asian, nimittäin subjektiivisen oikeuden lasten päivähoitoon. Silloin, kun omat lapseni olivat pieniä, oli aika lailla onnenkauppaa, saiko perhe, jonka molemmat vanhemmat olivat töissä, kunnallisen päivähoitopaikan vai ei. Jo vuonna 1985 oli säädetty päivähoitolaki, joka lupasi kaikille lapsille oikeuden kunnalliseen päivähoitopaikkaan. Alle kolmivuotiaille se toteutui vuonna 1990 ja tätä isommille lapsille sen oli määrä toteutua 1990-luvun alkupuolella. Mutta Ahon hallituksen aloittaessa työnsä vuonna 1991 Suomen talous oli vajoamassa sodanjälkeisen ajan syvimpään lamaan ja hallitus ajoi läpi säästölain jos toisenkin. Säästölakien joukossa oli myös päivähoitolain voimaantulon lykkääminen. Naisverkosto sai ajettua läpi poliittisen sopimuksen, että uudestaan päivähoitolakia ei lykätä.
Vuoden 1995 vaalien jälkeen nimitetyn Paavo Lipposen hallituksen ohjelmassa pidettiin voimassa kaikki muut Ahon hallituksen säätämät säästölait, paitsi päivähoitolaki. Niinpä kaikkien lasten oikeus kunnalliseen päivähoitoon astui voimaan vuonna 1996.
Nykyisessä eduskunnassa naisten osuus on 47%. Kuvissa naiskansanedustajien 30-vuotisjuhlan osanottajat, verkoston ensimmäinen puheenjohtaja Margareta Pietikäinen (r) ja nykyinen puheenjohtaja Bella Forsgrén (vihr) sekä Eva Biaudet (r) joka oli saman päivän aamuna emännöinyt vuoden 2018 Nobelin rauhanpalkinnon saajan Nadia Muradin vierailun eduskunnassa. Nadia on ihmisoikeustaistelija, jesidi, jonka Isis vangitsi ja alisti usean miehen seksiorjaksi. Mutta hän onniastui pakeneman, kirjoitti kokemuksistaan kirjan, joka on nyt suomennettu, ja nosti rikossyytteen alistajiaan vastaan. Lokakuussa Saksassa annettin ensimmäiset tuomiot ”isis-vaimolle”, joka osallistui viisivuotiaan jesiditytön orjuuttamiseen ja tappoon.
Naisedustajien verkosto on tietysti saanut osakseen pilkkaa. Esimerkiksi toimittaja Aarno ”Loka” Laitinen kirjoitti usean vuoden ajan Apu-lehteen kuvitteellisia eduskunnan naisverkoston pöytäkirjoja, joissa enimmäkseen pilkattiin naisten yhteistyötä ja joka useimmiten päättyi illan viinin valintaan. Yllättävän moni lukija tuntui ottavan nämä ”pöytäkirjat” todesta. Viiniä naisverkoston aidoissa kokouksissa ei juurikaan ole juotu. Itse asiassa ne muutokset eduskunnan työtavoissa, jotka ensimmäinen naispuhemies Riitta Uosukainen käynnisti, ovat romauttaneet alkoholinkulutuksen eduskunnassa, kun enää ei roikuta öitä myöden äänestyksiä odottelemassa. Mutta 30-vuotisjuhlassa nostimme lasit kuohuviiniä, ja hyvästä syystä!
Hyvää itsenäisyyspäivää!