Itämeri Euroopan unionin erityisalueeksi

Helsingin Sanomat 26.7.2007, mielipide

"EU:n Itämeristrategia olisi eduksi juuri Itämeren erityisongelmien kuten rehevöitymisen ratkaisemisessa."

Taistelua Itämeren rehevöitymistä vastaan voi verrata vaikean sairauden selättämiseen. Vaikka esimerkiksi syöpälääkityksen kehittäminen on haastavaa ja kallista, kukaan ei kuitenkaan luovu ajatuksesta, että sairaus on voitettava. Samaa päättäväisyyttä osoittamalla myös Itämeri on pelastettavissa.

Ilmastonmuutoksen myötä Itämeren ongelmat tulevat kasvamaan. Ravinnekuormituksen saaminen kuriin vaatii aiempaakin tiukempia tavoitteita ja toimia.

Itämeren rannoilla asuu korkeasti koulutettu ja kenties maailman ympäristötietoisin väestö, eikä tahdosta suojella Itämerta ole puutetta. Suomalaiset kuluttajat janoavat tietoa Itämeren kannalta kestävimmistä valinnoista. Valitettavasti yksin kulutustottumuksilla Itämerta ei pelasteta.

Pahaksi ryöstäytynyt meren rehevöityminen voidaan saada riittävän alas vain radikaalein, valtiollisen ja eurooppalaisen päätöksenteon mekanismein.

Eräs ratkaisun avain on saattaa Itämeri erityisalueeksi EU:n piirissä. Tämä näkemys on saanut tukea myös Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.

Itämeristrategia tarkoittaisi sekä omaa budjettilinjaa EU:ssa että Itämeren erityistarpeiden huomioonottamista kaikessa EU:n Itämereen vaikuttavassa päätöksenteossa: maataloustukijärjestelmää uudistettaessa ja meriliikenteen määräyksiä muokattaessa sekä suunniteltaessa investointi- ja aluekehitysmäärärahojen käyttöä ja EU:n Venäjä-yhteistyön sisältöä.

Itämeren pelastamiseen vaadittavat, ravinnekuormitusta leikkaavat toimet maksaisivat Itämeren suojelukomission teettämän tutkimuksen mukaan noin kolme miljardia euroa vuodessa. Summa on lopulta pieni kokonaisen meren pelastamisesta – Itämeren rantavaltiot saavat muun muassa maataloustukina yli kymmenen miljardia euroa vuodessa.

Maatalous on Itämeren suurin rehevöittäjä. Nykyisin kuitenkin keskimäärin vain noin kymmenen prosenttia EU:n maataloustuista on Itämeren alueella osoitettu ympäristönsuojelutoimiin. Niistäkin vain pieni osa käytetään ravinnepäästöjen vähentämisen kannalta tarkoituksenmukaisimmin. Syytä tähän ei pidä hakea viljelijöistä, vaan tukijärjestelmän rakenteesta.

Maataloustuotannon ravinnepäästöjen selkeä vähentäminen on otettava EU:n maatalouspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Uusissa jäsenmaissa tuettu tuotannon tehostaminen johtaa nykyisillä maatalouden ympäristötoimilla yhä suurempiin ravinnepäästöihin. Keinotekoisten lannoitteiden käytön Itämeren alueella ennustetaan kasvavan 20-35 prosenttia seuraavien kymmenen vuoden aikana.

EU:n maatalouskomissio käynnistää pian väliarvioinnin yhteisen maatalouspolitiikan toimivuudesta, mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden korjata epäkohtia. EU:n Itämeristrategia olisi eduksi juuri Itämeren erityisongelmien, kuten rehevöitymisen, ratkaisemisessa.

Kansalliset toimet Itämeren tilan parantamiseksi ovat pahasti puolitiessä, vaikka rannikkovesiemme tilaan vaikuttavat eniten omat päästömme. Valtioneuvoston Itämeren suojeluohjelmaan vuonna 2002 kirjatut tavoitteet 50 prosentin leikkauksista ravinnepäästöissä olivat kunnianhimoiset.

WWF palkitsi ohjelman korkeimmin mahdollisin kansainvälisin tunnustuksin. Suunnitelmat olivat hyviä, mutta toimeenpano ja tulokset ovat kuitenkin olleet heikkoja.

Suomen tulee ottaa rohkeasti suunnannäyttäjän rooli EU:ssa Itämeren pelastamisessa. Suomalaiset eurokansanedustajat ovat jo saaneet europarlamentin enemmistön kannattamaan ajatusta EU:n omasta Itämeri-strategiasta.

Suomen hallituksen tulee nyt olla aktiivinen ja vaatia EU:n komissiota viemään määrätietoisesti Itämeristrategiaa eteenpäin. Samalla on tärkeää, että Suomen hallitus tekee kaikkensa, budjettilinjauksia myöten, jotta omassa Itämeri-ohjelmassamme rehevöitymisen estämiseksi päätetyt toimet, kuten kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden mittava perustaminen, myös pannaan toimeen.

Venäjä on saatava mukaan Itämeren suojeluun. Itämeren suojelukomissiossa, jonka jäsen Venäjäkin on, on tekeillä uusi Itämeren suojeluohjelma (BSAP). Ohjelman ministeritason hyväksyntä marraskuussa on kuitenkin vaarantunut, ja neuvottelut ovat pahasti solmussa. Ongelmien ratkaiseminen ja ohjelman sisällön kunnianhimoisuuden vaaliminen vaativat kiinnostuksen ja kannatuksen löytymistä valtioiden korkeinta johtoa myöten.

SATU HASSI
Euroopan parlamentin jäsen (vihr)
WWF:n hallintoneuvoston jäsen

PERTTI SALOLAINEN
kansanedustaja, ministeri (kok)
WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja

TIMO TANNINEN
WWF Suomen pääsihteeri