Itää vai länttä?
Kolumni Voima-lehdelle 07.04.08
Pari vuotta sitten eräs keskieurooppalainen totesi että siirtyessään Ruotsista Suomeen havaitsee järkyttävän suuren kulttuurieron, melkein yhtä ison kuin jatkaessaan matkaa Suomesta Venäjälle.
Myös minä huomaan usein miettiväni, kuuluuko Suomi itään vai länteen.
Suhtautuminen sukupuoliseen häirintään on eri planeetalta kuin muissa Pohjoismaissa. Kun Suomessa tulee julki raportti sukupuolisesta häirinnästä eduskunnassa, paheksunta keskittyy voittopuolisesti siihen, että iso sanomalehti mainitsi nimeltä muutaman miehen. Kuitenkin näiden miesten nimet tulivat esille useiden naisten haastatteluissa.
Kun eduskunnan varapuhemies jää kiinni nuorten kaunotarten pommittamisesta tekstiviesteillä ja työmahdollisuuksien väläyttelystä heille, hänet valitaan seuraavana vuoden istuntokauden alussa uudestaan varapuhemieheksi. Seuraavien vaalien jälkeen hänestä tulee ulkoministeri. Kun hän jää uudestaan kiinni samasta asiasta, hän saa jatkaa Suomen edustamista muun maailman suuntaan ainakin useita viikkoja (tätä kirjoittaessani en tiedä, mikä on ”lopullinen ratkaisu”).
Rakentamisen laatu. Asuntorakentamisen perusmuoto ovat ankeat betonielementtikolossit, joiden esteettinen laatu ei juuri eroa edukseen siitä mitä tuotettiin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä. Kun vanhan kylkeen rakennetaan uutta, tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman räikeä riitasointu. Rakentamisen tekninen laatu lähestyy hyvää vauhtia Neuvostoliiton tasoa, kun hallien katot romahtelevat; kodit, koulut ja sairaalat homehtuvat ja remontin jälkeen homehtuvat taas.
Energiapolitiikka. EU:n alueella on vuosina 2000-2007 on valmistunut uutta tuulivoimaa 47 000 megawattia, ydinvoimaa 1 200 MW. Ainoat EU-maat, jotka eivät tue investointeja ”vihreän” sähkön tuotantoon markkinapohjaisten kannusteiden avulla, ovat Malta, Puola ja Suomi.
Länsi-Euroopassa vain ydinasemaissa eli Britanniassa ja Ranskassa suunnitellaan uusia ydinvoimaloita – koska työpaikat pelkkien ydinpommien parissa eivät riitä houkuttelemaan nuoria ihmisiä ydinfysiikan opintojen pariin. Tämän lisäksi ydinvoimasuunnitelmia on vain Aasiassa ja Itä-Euroopassa. Ja Suomessa.