Intiassa on yksi suurimpia muslimiväestöjä
Muslimit. Jari Stålhammar epäili (AL 5.3.) minun nukkuneen maantiedon tunneilla, kun kirjoitin, että Intia on maailman toiseksi suurin muslimimaa.
Tämän ilmaisun olen kuullut useammaltakin Intian hallitusta Euroopassa edustavalta diplomaatilta ja intialaiselta poliitikolta, joukossa myös ministereitä.
Sillä ei – tietenkään – tarkoiteta, että Intia olisi muslimienemmistöinen, vaan että maassa on maailman toiseksi suurin muslimiväestö. Suurin on Indonesiassa. Voi olla, että sen jälkeen kun tämän ilmaisun olen kuullut, muslimiväestö jossain toisessa maassa on ehtinyt kasvaa suuremmaksi.
Toteamalla, että maailman suurimmat muslimiväestöt ovat Indonesiassa ja Intiassa, halusin muistuttaa siitä, että islam on paljon monimuotoisempi asia kuin uutisvirran pintaa seuraamalla saattaisi päätellä.
Poimimalla sopivasti kristityiksi julistautuvien poliitikkojen sanoja ja tekoja, historian tapahtumia sekä Raamatun kohtia myös kristinuskosta voisi maalata todella omituisen kuvan.
Mutta senhän me tiedämme ennestään, että kristinusko on monimuotoinen. Sama pätee kaikkiin suuriin maailmanuskontoihin.
Satu Hassi
EU-Intia-suhteiden valiokunnan
jäsen Euroopan parlamentissa
Aamulehti 08.03.2011