”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Ilmastonmuutos voi aiheuttaa sekasortoa puolessa maailman maista

Financial Times kertoo IAEA:n todenneen, että kansainväliset ydinvalvojat ovat saaneet Iranin ydinohjelmasta enemmän tietoja kuin ennen, mutta ohjelman kokonaisuus on silti epäselvä. IAEA:n mukaan Iran pystyy nostamaan uraanin rikastamiskapasiteettiaan nopeasti. Ei hyvä.

Neitsytsaarten syyttäjäviranomaiset ovat kertoneet USA:n hallituksen edustajille saaneensa ”vakuuttavat todisteet” siitä, että Venäjän telekommunikaatioministeri Leonid Reiman on pääomistaja rahastossa, joka omistaa ison osan Venäjän telebisneksestä, mukaan lukien matkapuhelinyhtiö Megafonin. Venäjän syyttäjäviranomaiset ilmoittivat viime vuonna selvittäneensä, että Reiman ei ole väärinkäyttänyt telekommunikaatioministerin asemaansa.

Tämä uutinen tarkoittaa, että Putinin aikana tapahtunut suuromistusten uudelleenjärjestely (esimerkiksi Hodorkovskin Jukos-yhtiön takavarikointi) ei ole tarkoittanut pelkästään jättiomaisuuksien siirtoa valtiolle. Näköjään jättiomaisuuksia on siirretty myös keskeisten vallankäyttäjien ikiomiin taskuihin.

Financial Times kertoo myös, että Opec on muuttanut ilmastolinjaansa. Tähän astihan Opec on tehnyt kaikkensa pannakseen kapuloita rattaisiin kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Se on myös vaatinut öljyvaltioille korvausta ilmastonsuojelun takia menetetyistä markkinoista. No, eipä ole toistaiseksi havaittu, että öljysheikit olisivat ilmastonsuojelun takia kärsineet taloudellisia tappioita.

Nyt Opec ajaa rahastoa, jonka tulisi rahoittaa hiilidioksidin talteenoton tutkimus- ja kehitystyötä. Tämä on käänne järkevään suuntaan. Sivumennen, kun olen lukenut uutisia Qatarin rannikolle öljyrahoilla rakennettavasta keinotekoisesta saaristosta, olen miettinyt, ovatko tämän projektin suunnittelijat, ja saarilta kalliita tontteja ostaneet ökyrikkaat ajatelleet, että saaret voivat hyvinkin kohtapuoleen olla veden alla.

Tampereelle laskeutuessa maa oli valkoinen. Se tuntui hyvältä, lumi valaisee maiseman. Tänä syksynä harmaata onkin piisannut.

Poimintoja viikon uutisista:
Mustaa merta uhkaa valtava ekokatastrofi, kun myrsky on kaatanut useita laivoja ja veteen on valunut tuhansia tonneja öljyä. Tämä on vakava muistutus siitä, että suljetut merialueet, jollainen myös Itämeri on, ovat vielä haavoittuvampia öljyonnettomuustapauksissa kuin valtamerialueet.

Sveitsi suunnittelee ”kevyt-REACH:iä”, eli lakia, joka velvoittaisi noudattamaan EU:n kemikaalilakia tuotteissa, jotka valmistetaan kotimaahan tai EU:n markkinoille. Muualle maailmaan vietävät tavarat saisi valmistaa entiseen malliin.

Norjassa on tutkittu meren kykyä imeä ilmasta hiilidioksidia. Tuoreen tutkimuksen mukaan merien hiilidioksidinielu voi kasvaa vielä 39 %, eli meret hidastavat ilmastonmuutosta. Toisaalta veden hiilidioksidipitoisuuden nousu ja sen myötä happamoituminen on tuhoisaa merieliöstölle. Monet äyriäislajit voivat kuolla sukupuuttoon. Lisäksi enemmän hiilidioksidia ”syönyt” plankton on huonompaa ravintoa monille eliöille.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa, että maapallo voi lämmetä tuhoisalla tavalla, jos Kiina ja Intia eivät heti ala hillitä päästöjään. Niinpä. No, reilu viikko sitten uutisoitiin, että rikkaitten teollisuusmaidenkin päästöt ovat nousseet uusiin ennätyslukemiin, eli myös täällä päin maailmaa on aihetta katsoa peiliin. Suurimmat päästöjen kasvattajat ovat USA ja Venäjä. Valopuolella USA:sta kuuluu, että myös tuulivoima on kasvamassa ennätysvauhtia, kasvu tänä vuonna on peräti 63 %. Myös selluloosapitoisista kasviaineksista valmistettavan biopolttoaineen tuotanto etenee, Range Fuels-niminen yhtiö on ilmoittanut rakentavansa Georgiaaan biojalostamon, joka tekee etanolia jätepuusta.

Ruotsin ympäristövirasto sanoo, että Ruotsin tavoittelema ilmastopäästöjen leikkaaminen 85 %:lla vuoteen 2050 edellyttää ”perustavanlaatuisia muutoksia suunnittelussa ja päätöksenteossa”. Niinpä.

Al Gore on lähtenyt mukaan isoon pääomasijoitusyhtiöön, tavoitteenaan ohjata isompia rahavirtoja investointeihin, jotka antavat vauhtia ilmastonsuojelulle. Hyvä!

Vauhtia tarvitaankin, tiistaina julkistettu raportti ennustaa, että puolet maailman maista voi joutua väkivaltaiseen konfliktiin tai vakavaan sekasortoon ilmastonmuutoksen vuoksi. Tämän raportin julkaisija on ”International Alert”-niminen think tank. Raportin mukaan aseellisen konfliktin vaaravyöhykkeessä on 46 maata, joissa asuu 2,7 miljardia ihmistä, ja 56 muuta maata uhkaa muunlainen epävakaus. Tämä on yhteensä noin puolet maailman maista.

Pahimmassa vaaravyöhykkeessä ovat Länsi- ja Keski-Afrikka sekä Bangladesh.