”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Ilmastokannunvalantaa

Euroopan parlamentissa tapahtuu koko ajan ja paljon. Juuri nyt käytävillä supistaan tulevista huippuvirkojen nimityksistä ja komission salkkujaosta. Itse kuulun niihin, joiden päähuomio on valmistautumisessa ensi kuun ilmastoneuvotteluihin Kööpenhaminassa. 

Marraskuun puolivälissä maailmalle levisi pessimistinen uutinen, jonka mukaan Obama ja Aasian maiden johtajat ovat Singaporessa todenneet, ettei Kööpenhaminassa voidakaan saada aikaan kansainvälistä ilmastosopimusta. Näin kertoi muun muassa YLE.

Luin eri aviisien uutiset huolellisesti ja huomasin, että Financial Times uutisoi ihan eri tavalla. Sen mukaan Obama ja kumppanit tukivat Tanskan pääministeri Rasmussenin linjaa, jonka mukaan Kööpenhaminaan kokoontuvien päättäjien pitää sopia isot asiat. Kun ne on pantu halki, poikki ja pinoon, virkamiehet voivat sitten sortteerata nippelit ja lopulliset sopimuspykälät lyödään lukkoon myöhemmin.

Tämähän on täysin järkevää. Eihän ministereitä ja pääministereitä tosiaankaan tarvita nippeleiden sopimiseen.

No, onneksi juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä, sähköpostiini tupsahti uutinen, jonka mukaan Obama ja Kiinan presidentti Hu Jintao ovat vahvistaneet tavoittelevansa juuri sitä, että Kööpenhaminassa sovitaan ilmastosopimuksen isot asiat.

”Tavoitteemme ei ole osasopimus tai poliittinen julistus, vaan sopimus, joka kattaa neuvottelujen kaikki kysymykset ja joka voidaan välittömästi panna toimeen”, Obama sanoi.

Itseäni harmittaa pessimismin levittäminen. Isoja ratkaisuja vaikeissa väännöissä ei koskaan synny ilman voimakasta painetta saada tulos aikaan. Jos ”kaikki” ovat etukäteen sitä mieltä, että Kööpenhamina epäonnistuu, ennuste toteuttaa itse itsensä.

On muistettava, että tärkein osapuoli ei neuvottele. Planeetta Maa noudattaa vain fysiikan ja kemian lakeja. Jos päästöjä ei saada käännettyä rivakkaan laskuun tarpeeksi nopeasti, ilmastonmuutos voi ryöstäytyä käsistä ja alkaa itse kiihdyttää itseään. Varoitusmerkkejä siitä on jo olemassa, kun metaania on alkanut kuplia ilmakehään Siperian tundralta ja Jäämeren rantamilta. Metaanihan on hiilidioksidiakin voimakkaampi ilmastoa lämmittävä kaasu.

Lista siitä, mitä kaikkea ikävää on edessä, jos ilmastonmuutosta ei saada suitsittua, on pitkä. Siinä on paljon muitakin asioita kuin merenpinnan nousu. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon varoitti, että ilmastonmuutos tarkoittaa pieneneviä viljasatoja isossa osassa maailmaa, toisin sanoen nälkää. Se taas tarkoittaa kansainvaelluksia. Vastikään julkistettiin tutkimus, jonka mukaan ilmastonmuutos voi aiheuttaa laajoja havumetsäkuolemia, koska kuuset ja männyt eivät pysty vaeltamaan tarpeeksi nopeasti kohti pohjoista.

Pidetään siis mielessä, että varaplaneettaa ei tunneta. Ainoa vaihtoehtomme on pitää huolta tästä kauniista planeetasta, joka meillä on.

Pirkanmaan vihreiden lehdelle, Satu Hassi 17.11.09