“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Ilmastoa ja otsonikerrosta voidaan suojella samoin toimin

Kanadassa kokoontuu ensi viikolla ilmakehän otsonikerroksen suojelemiseksi laaditun Montrealin pöytäkirjan osapuolikokous. Siellä on esillä nopeutettu luopuminen HCFC-kaasusta, joka sen lisäksi että tuhoaa otsonia, on myös voimakas kasvihuonekaasu. Nopeutettua luopumista ajavat EU, USA, Brasilia ja Argentiina. USA:n hallituksen edustaja James Connaughton sanoi tämän suojelevan ilmastoa paljon tehokkaammin kuin Kioton sopimus. Olipa ontuva vertaus! Kioton sopimushan ei suinkaan ole koko ilmastonsuojelu, se on vasta ilmastonsuojelun ensi askel, minkä USA:n hallitus neuvottelijoineen tietää oikein hyvin. Mutta on tosi hyvä, jos nopeutettu luopuminen HCFC:sta saadaan sovittua.

Investoinnit uusiutuvaan energiaan kasvavat edelleen kohisten. Tänä vuonna kasvua odotetaan 27 % viime vuoteen verrattuna, ja investointien arvoksi ennustetaan 90 mrd dollaria tänä vuonna. Tehokkaimmin investointeja uusiutuvaan energiaan edistävät syöttötariffi eli takuuhinta ja vihreän sähkön tuotantopakko sähköyhtiöille. Suomi ei käytä näistä kumpaakaan, mikä on maallemme häpeä.

Italian ennustetaan nousevan aurinkoenergian johtavaksi maaksi Euroopassa. Tällä hetkellähän johtava maa on Saksa, joka ei ole lainkaan maanosamme aurinkoisin paikka. Italian hallitus on määrännyt, että kaikkien uusien talojen katolle pitää panna aurinkopaneelit. Se on hyvä päätös. Italia aikoo 10 vuodessa 60.kertaistaa aurinkosähkön tuotannon.