“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

”Huippukokouksen päätökset uhkaavat kuudetta reaktoria”

Olipa hauska lukea Kauppalehteä matkalla kohti Strasbourgia. Lehden otsikon mukaan ”Huippukokouksen päätökset uhkaavat kuudetta reaktoria”, siis viimeviikkoisen EU-huippukokouksen. Suomen Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo, että jos uusiutuvan energian osuutta on nostettava samalla kun lisätään energian säästöä, ”yhtälö on atomivoiman puolestapuhujille haastava”.

Pitäisikö ydinvoiman sitten olla tavoite sinänsä? Ei kai. Ja sitähän vihreät ovat sanoneet koko ajan, että jos tosissaan paneudutaan uusiutuvan energian ja energian säästön edistämiseen, uutta ydinvoimalaa ei tarvita. Kiva, että tosipaikan tullen jopa energiateollisuuden edustaja sanoo niin.

Strasbourgissa on tosi keväistä. Narsissit kukkivat, nurmikot ovat ihan vihreitä, ruohon seassa kukkii pieniä pelliksiä, kirsikkapuut ja keltaiset Korean onnenpensaat ovat myös kukassa. Europarlamentin meppikahvilan valoisalla puolella tupakoidaan taas. Lyhyeksi jäi ilo siitä, että tupakoimattomat pääsevät kahvilan paremmalle puolelle.

Washington Post kirjoittaa Olkiluodon ongelmista. Yksi uusi tieto minulle tässä artikkelissa on se, että Aasiaan rakenteilla olevat 29 ydinreaktoria edustavat vanhaa teknologiaa. Vastaaville ei enää myönnettäisi lupaa Euroopassa tai USA:ssa.

Parlamentin täysistunnon aluksi äänestettiin parista työjärjestysasiasta. Muutama maltalainen meppi halusi esityslistalta pois päätöslauselman, joka koskee lintujen kevätmetsästystä Maltalla. Konservatiiviryhmä tuki heitä, mutta parlamentin enemmistö ei. Päätöslauselman on valmistellut PETI eli vetoomusvaliokunta. Sen jäsen David Hammerstein selitti minulle, että Malta on muuttolintujen tärkein reitti Afrikasta Eurooppaan, muuttolinnut levähtävät Maltalla.

Elisessä International Herald Tribunessa on julkaistu ennakkotietoa IPCC:n seuraavasta ilmastoraportista, joka julkistetaan ensi kuussa. Raportista on nyt olemassa tutkijoiden versio, se joutuu vielä hallitusten edustajien syyniin. Luonnoksen mukaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua sadat miljoonat ihmiset tulevat kärsimään vesipulasta, kymmenet miljoonat joutuvat evakkoon merenpinnan nousun takia. Malaria ja muut trooppiset taudit leviävät uusille alueille. Vuoteen 2050 mennessä jääkarhujen luonnolliset elinympäristöt ovat lähestulkoon hävinneet, niitä on enää lähinnä eläintarhoissa. Aluksi lämpeneminen nostaa viljasatoja siksi, että kasvukausi pitenee pohjoisilla alueilla (esimerkiksi Suomessa). Mutta jo vuoteen 2080 mennessä sadat miljoonat voivat joutua kärsimään nälkää. Yksi raportin kirjoittajisa, Patricia Romero Lankao USA:sta, sanoo että ilmastonmuutoksen seuraukset ovat tapahtumassa nopeammin kuin alun perin oli ennakoitu. Sadat miljoonat afrikkalaiset ja kymmenet miljoonat latinalaisamerikkalaiset

maissa, joissa nyt on kylliksi vettä, tulevat kärsimään vesipulasta. Vuoteen 2050 mennessä Aasiassa vesipula voi koskea jo miljardia ihmistä. Koko maailmassa vuoteen 2080 mennessä vesipula voi uhata 1,1 – 3,2 miljardia ihmistä. Se, mikä tuolloin tulee olemaan tilanne, riippuu tietenkin myös siitä, onnistutaanko ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä vähentämään lähivuosina.

Euroopassa joukko asiantuntijoita ehdottaa järjestelmää, jolla kaiken sähkön alkuperä voitaisiin jäljittää ja samalla tietysti tuotannon aiheuttamat päästöt. Jo nykyinen lainsäädäntö määrää EU:n jäsenmaita luomaan sähkön systeemin, jolla sähkön alkuperä jäljitetään, mutta laki ei määrää jäsenmaita tekemään yhteistyötä. Raportin kirjoittajat toteavat, että jäljittämällä kaiken EU:ssa tuotetun sähkön alkuperä voitaisiin kuluttajille tarjota tarkka tieto sähkön ympäristövaikutuksista. Sähköyhtiöt väittävät, että markkinoilla kiinnostus sähkön alkuperää kohtaan on laimeaa. Laimeaa taitaa kyllä olla sähköyhtiöiden oma kiinnostus asiaa kohtaan. Henkilökohtaisesti olen ihan varma, että jos jokaisen perheen sähkölaskussa kerrottaisiin esimerkiksi kerran vuodessa, paljonko hiilidioksidia ja ydinjätettä juuri tämän sähkön tuottaminen on aiheuttanut, se vauhdittaisi siirtymistä vihreän sähkön kuluttajiksi.

Portugal on hyväksynyt lain, joka sallii abortin kymmenenteen raskausviikkoon asti. Kaikki ne naiset, jotka nyt ovat vankilassa abortin takia, vapautetaan. Tämä on hieno voitto Portugalin naisille!

EU:n kauppaministerit haluavat jatkaa korkean tullin perimistä kiinalaisilta pienoisloistelampuilta. Vuonna niille 2002 säädettiin 66 %:n tulli, joka päättyy lokakuussa. Kauppaministerit haluavat jatkaa sitä. Tämähän on mielenkiintoista! Eurooppalaiset lampunvalmistajat haluavat pitää energiansäästölamppujen hinnan korkeana. Toisin sanoen he haluavat, että kuluttajat edelleen ostavat pääasiassa energiaa törsääviä hehkulamppuja. Sikamaista! Uutisen mukaan kiinalaisia energiansäästölamppuja voitaisiin myydä samalla hinnalla kuin hehkulamppuja nyt, jos korkeaa tullia ei perittäisi.