”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Hanki kompostivessa, uimarantasi kiittää

Vastine Suomen Kuvalehdelle 20.11.2009

Hanki kompostivessa, uimarantasi kiittää

Vesa-Pekka Koljonen moitti Suomen Kuvalehdessä 42/2009 haja-asutusalueiden jätevesiasetusta ja antoi ymmärtää, että se on minun sanelemani.

On imartelevaa, että Koljonen uskoo minun kyenneen määräämään, mitä myöhemmin virassa ollut ympäristöministeri esitteli seuraavien vaalien jälkeen muodostetulle hallitukselle. Itse en ole huomannut omaavani tällaisia yliluonnollisia voimia.

Kyseisen asetuksen valmistelu aloitettiin ollessani ympäristöministeri. Se ei perustunut ”keskieurooppalaisten maapallonpelastajavihreiden” esikuviin, vaan Lipposen kahden hallituksen tekemiin päätöksiin leikata puoleen ne päästöt, jotka ruokkivat sinilevää järvissämme ja Itämeressä. Tuolloin ne miljoona suomalaista, jotka asuivat viemäriverkostojen ulkopuolella, aiheuttivat vesistöihin yhtä isot päästöt kuin ne neljä miljoonaa muuta. Sinilevää ei saada kitkettyä vähentämättä myös haja-asutuksen vesistöpäästöjä.

Valitettavasti ympäristöhallinto ei ole onnistunut tiedotuksessa tarpeeksi hyvin. Aluksi pääsi leviämään käsitys, että kaikille kesämökeille pitää rakentaa vesivessa. Siinä ei tietenkään olisi mitään järkeä. Sitäkään ei näköjään tiedetä kovin hyvin, että määräaikoihin voi saada poikkeuksen, juuri siksi, että ”mummujen lirauksien vahtiminen” ei johtaisi kohtuuttomuuksiin.

On todella ikävää, jos puhdistamoita kauppaavat firmat ovat onnistuneet myymään turhan kalliita ja jopa toimimattomia laitteita. Jos laite ei toimi eikä täytä lupauksia, asiakkaan turvana on kuitenkin kuluttajansuojalaki. Sen mukaan myyjän on joko korjattava tavara kuntoon tai maksettava rahat takaisin.

Useimmilla kesämökeillä halvin ja fiksuin ratkaisu on kompostikäymälä. Modernin kompostikäymälän voi rakentaa myös sisätilojen yhteyteen. Se käy siis myös vakituisiin asuntoihin, jos asenteet eivät estä. Tällöin vessavesiä ei tarvitse sen enempää käsitellä, kunhan jälkikompostointi tehdään oikein. Jos pelkät pesuvedet sen jälkeen vielä tarvitsevat puhdistusta, se tulee hyvin paljon halvemmaksi kuin vessavesien putsaus. Oma uimaranta kiittää, Itämeri myös.

Ystävällisesti, Satu Hassi