Haluaako Lappi olla ummehtunut?
Väittely Johanna Korhosen oudosta irtisanomisesta jatkuu. Korhonen vaikuttaa johdonmukaiselta, päinvastoin kuin Alma Median Kai Telanne. Lapin Kansan kohta eläkkeelle jäävä päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula on sanonut, että julkilesbolla olisi vaikeuksia päätoimittajana.
Lapin sikariportaan julkikuva onkin kovin arvokonservatiivinen. Mutta se ei edusta koko Lappia. Tämä näkyy vaikka siitä, että noin puolet lappilaisista äänesti Tarja Halosta. Satuin muuten olemaan vieressä, kun viime presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset olivat tulleet ja kaksi lappilaista kepupoliitikkoa päivitteli keskenään Halosen saamaa korkeaa äänimäärää. He eivät kyenneet uskomaan, että Halosella voi oikeasti olla niin suuri kannatus nimenomaan Lapissa. Ei se ihme, että asia oli heille yllätys, kun arvokonservatiivisten vallanpitäjien kuristusote Lapissa on niin vahva. Olen Lapissa tavannut paljon ihmisiä, jotka pelkäävät ilmaista toisenlaisia näkemyksiään ääneen peläten arvokonservatiivimuurin painostustoimia.
Sama arvokonservatiivinyrkki jaksaa kaupata Vuotoksen ja Ounasjoen valjastamista muka maakunnan elvyttämiskeinoina. Henkinen avautuminen on kuitenkin asia numero yksi minkä tahansa maakunnan elpymiselle. Mutta juuri sitä arvokonservatiivien on kaikkein vaikeinta sietää.