“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Halkeamia Olkiluodossa

Eilen Olkiluodon ydinvoimalatyömaa suljettiin päiväksi, koska työmaan yhden nosturin perustuksista löytyi uusia halkeamia. Nosturi puretaan. Kompurointi Olkiluodossa jatkuu.

Suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat eilen julkaisseet oman ehdotuksensa siitä, miten Suomi tuottaa energiaa ja vähentää ilmastopäästöjä, mallin nimi on ”virtaa tulevaisuuteen”. Mallin mukaan Suomi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 30 % vuoteen 2020 (verrattuna 1990 tasoon). Energiatehokkuustoimilla energian kulutuksen kasvu voidaan pysäyttää vuoden 2004 tasolle. 35 % tästä saataisiin lisäämällä teollisuudessa sähköä säästävien taajuusmuuttajien käyttöä. Muita keinoja ovat muun muassa lämpöpumppujen asentaminen sähkölämmitteisiin pientaloihin. Uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta nostettaisiin puoleen, primäärienergian tarpeesta 40 %:iin.

EU:n komissio torjui Euroopan parlamentin vaatimuksen kieltää hyljetuotteiden tuonti EU:hun. Ikävää! Viimeisenä 4 vuonna 1,5 miljoonaa hyljettä on tapettu turkiksiksi, 97 % niistä poikasina, alle kolmen kuukauden ikäisinä.