General Motorsin konkurssi on vihreän politiikan antiteesi
Viime viikolla eräässä keskustelutilaisuudessa Akavaa edustanut Markus Penttinen kertoi, että USA:n autoteollisuuden ammattiliitot päättivät aikoinaan liittoutua työnantajien kanssa vastustamaan rajoja autojen päästöille ja bensankulutukselle. Tämän seurauksena USA:n bensarohmuja valmistavat suuret autofirmat ovat nyt konkurssin partaalla, huolimatta niihin syydetyistä kymmenien miljardien tukiaisista.
Tällä viikolla tuli sitten uutinen General Motorsin konkurssista. Raunioille perustettavan firman pääomistajaksi tulee valtio. Järjestelyssä ainakin 21 000 työntekijää menettää työpaikkansa.
Sekä USA:n suurten autoyhtiöiden johto että autoteollisuuden ammattiliitot varmaan uskoivat toimivansa yhtiöidensä parhaaksi lobatessaan autojen päästö- ja polttoaineenkulutusnormeja vastaan. Silti kaikki se, mikä koitui bensarohmuja valmistavien autofirmojen kohtaloksi, on ollut tiedossa jo vuosia. Kukaan ei etukäteen voinut ennustaa hetkeä ja tapaa, jolloin bensarohmujen autojen kysyntä romahtaa. Mutta se, että tämä tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, oli selvää.
General Motorsin konkurssi on vihreän politiikan antiteesi. Siinä on kyse siitä, että vuosikausia suljettiin silmät ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviltä tosiasioilta. On kuviteltu, että kun ovat kyseessä valtavan suuret firmat ja taloudelle ja työllisyydelle merkittävä toimiala, poliitikkoja lobbaamalla voidaan pitää toimintaympäristö loputtomiin firmojen valitsemalle toimintamallille suotuisana.
Tänä päivänä moni varmaan kysyy, mikä olisi USA:n autoteollisuuden tilanne, jos ne kymmenet miljardit veronmaksajien rahaa, jotka on käytetty kuilun partaalla horjuvien firmojen tukiaisiin, olisikin käytetty bensapihien moottorien, sekä hybridi- ja sähköautojen kehittämiseen. Kymmenillä miljardeilla olisi voitu saada aikaan yhtä ja toista.
Japanilaiset valitsivat jo vuosia sitten toisen tien. Nyt näemme, että he vetivät pitemmän korren.
Poliittisessa päätöksenteossa uusia ympäristövaatimuksia vastustetaan tavan takaa talous- ja työllisyysargumentein. Kuitenkin jo pitkälti yli 10 vuotta sitten valtioiden taloudellista kilpailukykyä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä analysoinut yhdysvaltalainen professori Michael Porter totesi kokemusperäisen aineiston pohjalta, että kunnianhimoinen ympäristöpolitiikka parantaa kilpailukykyä, eikä suinkaan heikennä. Hänen havaintonsa meni vieläkin pitemmälle: kunkin maan kansainvälinen kilpailukyky on paras juuri niillä aloilla, joilla sen maan ympäristövaatimukset ovat tiukimpia. Porter selittää tämän sillä, että tiukkenevat ympäristövaatimukset pakottavat firmat innovoimaan.
Tämä näkyy tänä päivänä muun muassa energia-alalla. Ne maat, jotka ovat ensimmäisenä luoneet kotimaanmarkkinat uusiutuvaa energiaa hyödyntävälle teknologialle, kuten Tanska, Saksa ja Espanja, ovat tehneet tuuli- ja aurinkoenergiatekniikasta merkittävän vientiteollisuusalan. Saksassa uusiutuva energia työllisti jo pari vuotta sitten lähes 250 000 ihmistä. EU:n komission tuoreen selvityksen mukaan EU:n asettamat uusiutuvan energian tavoitteet luovat vuoteen 2020 mennessä 2,8 miljoonaa työpaikkaa.
Uudesta energiatekniikasta on tullut 2000-luvun uutta vihreää kultaa. Suomi on ikävä kyllä nukkunut viime vuodet sen suhteen Ruususen unta keskittyen haaveilemaan ydinvoimasta.
Vielä 2000-luvun alussa suomalaisilla firmoilla oli tuulivoimateknologian maailmanmarkkinoista yhtä suuri osuus kuin suomalaisella paperiteollisuudella paperin maailmanmarkkinoista. Silloin tuulivoiman markkina oli vielä paljon pienempi kuin paperin, mutta kasvu oli voimakasta. Tänä päivänä tuulivoiman markkina on jo suuri. Valitettavasti vuoden 2002 ydinvoimapäätöksen myötä kotimaiset investoinnit tuulivoimaan jumiutuivat ja myös alan vienti jäi moneksi vuodeksi polkemaan paikoillaan, vaikka kasvu maailmalla oli voimakasta.
Tällä välin uusiutuvasta energiasta on tullut jo megabisnestä. Vuonna 2007 maailmassa investoitiin uusiutuvaan energiaan jo 100 mrd euron edestä.
Tanskan uusiutuvaa energiaa suosivan politiikan yksi tulos on tuulivoimayhtiö Vestas. Se on tänä päivänä suunnilleen samankokoinen yhtiö kuin UPM. Mutta Vestaksen kasvunäkymät ovat ihan erilaiset. Tämän kuulin Hankenin tutkijalta Mari Ratiselta eilen Vihreän Sivistysliiton järjestämässä Green New Deal-seminaarissa.
Ratinen oli tutkinut myös Ruotsin ja Suomen eroja energiapolitiikassa. Hänen mukaansa Ruotsi ajaa tiukkoja ilmastotavoitteita kansainvälisissä neuvotteluissa myös itsekkäistä syistä, luodakseen markkinoita oman maansa firmojen osaamiselle. Suomessa energiapolitiikkaa taas hallitsee energiaintensiivisten yritysten näkökulma, maailmanmarkkinoiden tulevaa kehitystä ei ajatella. Ratisen mukaan Suomessa tehdään paljon innovaatioita, mutta Ruotsissa hyödynnetään niitä paremmin, siellä on koko ajan monta uutta itua kasvamassa. Suomessa toimintatapoja muutetaan lähinnä kriisin kautta.
Samassa seminaarissa Osmo Soininvaara siteerasi Bill Clintonin muutama vuosi sitten Tampereella pitämän puheen ajatusta: Kun talous on ”valmis”, siihen muodostuu väistämättä työttömyyttä. Rakennemuutos luo työllisyyttä.
Ilmastonsuojelun vuoksi tarvitsemme vihreän rakennemuutoksen. Se tuo myös työtä. Ja se tuo myös bisnestä, jos päättäjät ymmärtävät, mihin maailma on menossa, eivätkä liiaksi kuuntele peruutuspeiliin tuijottavia lobbareita.