Geenimuunneltuja kuluttajia?

Hämeen Sanomat 14.3.2004

Yhdysvalloissa ihmiset syövät 10 % enemmän kaloreita kuin 20 vuotta sitten. ”Minne kaikki tämä ruoka menee?”, kysyi Worldwatch-instituutin johtaja Christopher Flavin esitellessään tuoretta Maailman tila-raporttia. ”Jos matkustatte Yhdysvaltoihin, vastaus on ilmeinen”, hän jatkoi, ”se päätyy amerikkalaisten vyötärölle.”

”Läski maksaa maltaita”, otsikoi iltapäivälehti pari päivää sitten ja kertoi, että ylipainon aiheuttamat terveysongelmat maksavat Suomessa yhteiskunnalle 150-525 miljoonaa euroa vuodessa. Elopainon kasvu lisää muun muassa monien syöpien riskiä, samoin aikuisiän diabeteksen, joka onkin yleistymässä räjähdysmäisesti.

Netissä on liikkeellä vetoomus, jossa vaaditaan rajoittamaan rasvaisen ja makean roskaruoan markkinointia lapsille. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ylipaino alkaa olla vakava terveysongelma kaikissa teollisuusmaissa, ja myös kehitysmaiden vauraamman väen keskuudessa. Yhdysvaltain elintarviketeollisuus muuten vastustaa raivokkaasti sitä, että WHO suosittelisi sokerin syönnin vähentämistä.

Useimmissa näkemissäni ylipainoepidemiaa koskevissa lehtijutuissa syyttävä sormi osoittaa kohti yksilöä. Artikkeleissa neuvotaan, millainen ruoka olisi terveellistä eikä lihottaisi. Minä ihmettelen, miksi puhutaan niin vähän siitä, mitä meille joka tuutista tuputetaan.

Useimmissa tapauksissa painon pitämiseen kurissa riittää peräti yksinkertainen sääntö: älä syö tyhjiä kaloreita. Ikävä kyllä, se on helpommin sanottu kuin tehty. Ei siksi etteivät vihannekset ja hedelmät, kala ja vähärasvainen liha maistuisi hyvältä ja täyttäisi vatsaa, vaan siksi, että on yhä vaikeampaa löytää suuhunsa kunnollista ruokaa, jos ei valmista kaikkia aterioita itse.

Jos joutuu liikkumaan paikasta toiseen ja ostamaan purtavaa kahviloista, pikaruokaloista, ravintolavaunuista, elokuvateatterien aulakioskeista ym., tarjolla on lähinnä tyhjiä kaloreita, eli erilaisia versioita sokerista, valkoisesta vehnästä ja rasvasta. Löytyy karkkia, limsaa, sipsiä, pullaa, viineriä, donitsia, pasteijaa, valkoista leipää, makkaraa, hampurilaista, ranskanperunaa. Eipä löydy omenaa, porkkanaa eikä ruisleipää. Salaatista puolet saattaa olla makaronia. Gourmet-kahvilasta voi saada kymmeniä erilaisia versioita lattesta ja cappuccinosta, mutta ruisleipä on tuntematon käsite. Olenpa käynyt jopa sairaalan kahvilassa, josta sai vain karkkeja, pullaa ja valkoista vehnäleipää. Jos liikkuva ihminen haluaa syödä terveellisesti, on kannettava mukana omia eväitä.

Ruoan tuotantoa on vuosikymmenet kehitetty suurtuotannon ehdoilla. Kun viljalajikkeista on muokattu satoisampia, vitamiinien ja muiden terveysaineiden pitoisuudet kiloa ja kaloria kohden ovat usein alentuneet. Kaupoissa ja kahviloissa hyllyt täyttyvät teollisuustuotteista, jotka valmistetaan liukuhihnalla suurina sarjoina ja säilyvät hyvin, koska eivät kelpaa mikrobeille. Niinpä ne eivät ole terveellisiä meillekään. Kun tarjottu ruoka etääntyy yhä kauemmas aidoista tuoreista raaka-aineista, ratkaisuksi on kehitetty huipputeknologiaruokaa, terveysvaikutteisiksi kutsuttuja teollisuustuotteita.

Suurtuotannon ohjaaman kehityksen uusin vaihe ovat geenitekniikalla muunnellut ravintokasvit, GMO:t eli ”gemot”. Eräs GMO-maissilajike kestää entistä enemmän hyönteismyrkkyjä, toinen jopa tuottaa itse hyönteismyrkkyä. Ihmisen terveys jää tässä ruljanssissa sivuseikaksi.

Alkavatko markkinat seuraavaksi vaatia geenimuunneltua kuluttajaa, jonka terveys kestää niellä kaikki se roskaruoka, jota markkinat meille tuputtavat?