“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Europarlamentti ei itse toteuta julkisuutta

Europarlamentin niin sanottu ”byroo” eli poliittisten ryhmien puheenjohtajien kokous oli torjunut EU:n oikeusasiamiehen vaatimuksen julkistaa, paljonko kukin meppi maksaa avustajapalkkioita ja kenelle. Minusta oikeusasiamiehen vaatimus on oikeutettu. Salailu vain pahentaa asiaa, avustajamäärärahojen väärinkäyttäjät tulevat ilmi ennemmin tai myöhemmin. Oikeusasiamies voi viedä asian EY-tuomioistuimeen. Toivottavasti vie.

Sain sähköpostissa hollantilaisen Paul van Buitenenin tekemän yhteenvedon kohuraportista. Siitä ilmeni, että avustajamäärärahojen väärinkäytöksiä oli pääasiassa niissä tapauksissa, joissa meppi ei ole palkannut avustajaa, vaan maksaa jollekin firmalle ”avustajapalveluista”. On ilmennyt, että näissä palvelufirmoissa on esimerkiksi meppien itsensä tai heidän perheenjäsentensä omistamia firmoja, tai firmoja joilla ei ole mitään todennettua toimintaa, tai aivan keksittyjä firmoja. On myös tapauksia, joissa meppi on laiminlyönyt sotumaksujen maksamisen. Tällaisesta parlamentin valvontakerberosten pitäisi mielestäni kyllä huomauttaa automaattisesti.

Illansuussa en lähtenytkään kotimatkalle, vaan junalla Lontooseen. Brittiparlamentin Globe-ryhmä järjesti tapaamisen noin kymmenelle kansainvälisen suuryrityksen johtajalle ja yhtä suurelle joukolle ilmastoasioissa keskeisiä poliittisia päättäjiä. Osanottajia tuli Euroopan lisäksi USA:sta, Japanista ja Australiasta. Kiinasta ja Intiastakin piti tulla, mutta valitettavasti ei tullut.

Torstaina ohjelmassa oli vain yhteinen illallinen Britannian legendaarisessa parlamenttitalossa. Illallisen jälkeen entinen ympäristöministeri Elliot Morley kierrätti halukkaita parlamenttitalossa. Tuntui melkein kuin olisi kulkenut Tylypahkassa, niin omalaatuisia traditioita brittiparlamentti pitää yllä ja talo on täynnä niin vanhahtavaa monarkiameininkiä. Monet perinteet ovat epäkäytännöllisiä, mutta toisaalta niiden ylläpitämisessä on jotain äärimmäisen sympaattista. Se, että parlamentin istuntosalissa saa käyttää kieltä, josta parlamentin ulkopuolella saisi kunnianloukkaussyytteen, juontaa juurensa kuninkaan ja parlamentin välisen konfliktin ajoilta, eli suunnilleen 1600-luvulta. Jonkin sovun yhteydessä päätettiin, että kansanedustajaa ei saa rangaista siitä, mitä hän istuntosalissa sanoo. Elliot Morleyn oman parlamenttiuran aikana eräs kollega oli sanonut toiselle hänen olevan elävä esimerkki siitä, että sian [jokin ruumiinosa tai erite tms] voi nousta parlamenttiin. Kun solvattu protestoi, puhemies veti esiin vanhan paperin, jossa oli lueteltu kielletyt solvaukset. Juuri kuultu herjaus ei kuulunut niihin.