Europarlamentissa on vähemmän machoilua kuin eduskunnassa
Jatkoimme kotona tavaroiden järjestelemistä. Saimme kuin saimmekin tyhjennettyä kaikki muuttofirmalta vuokratut muuttolaatikot. Valtaosa tavaroistamme, varsinkin kirjoista, on kuitenkin edelleen vintillä.
Hesarin sunnuntainumerossa on iso juttu eduskunnan sisäisestä selvityksestä, jonka mukaan merkittävä osa eduskunnassa työskennelleistä naisista katsoo kokeneensa jonkinasteista seksuaalista ahdistelua. Joku Hesarin haastattelemista naisista puhuu ”kalapuikkoviiksistä”.
Kansanedustaja Pekka Vilkuna kommentoi, että jos juttuja ei kestä, pitää pohtia uudelleen ammatinvalintansa. Siinäpä se, tietyntyyppiset miehet haluavat ”kostaa” naisille sen, että nämä tunkeutuvat perinteisiin miespyhäkköihin, kuten eduskuntaan. Nämä miehet käyttäytyvät kuin olisivat oikeutettuja hyvitykseen mokomasta naisten röyhkeydestä, ja panevat naiset kärsimään vähän ylimääräistä.
Täytyy sanoa, että niiden 13 vuoden aikana, jotka olin kansanedustaja Suomen eduskunnassa, machomeininkiä tuli vastaan aika paljon. Europarlamentissa en juurikaan muista sitä kohdanneeni. Europarlamentissa ei tarvitse kokoushuoneissa ja hisseissä kuunnella kommentteja kaula-aukoista ja sääristä, noin esimerkiksi. Jos tämä johtuu vain iästä, niin tervetuloa ikä!
Hesarissa on juttu myös ruotsalaisen Bjarne Stenquistin näkemyksistä vuodesta 1918. Minusta Stenquist on oikeassa sanoessaan, että Suomen vuoden 1918 tekoja vastaavista toimista joutuu nykyisin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen. Ohto Manninen katsoo, että Stenquist ei ymmärrä tapahtumien taustaa ja silloista ajattelutapaa. No jaa, ihan yhtä hyvin esimerkiksi serbinationalistit voisivat sanoa nyt, että voi voi kun Haagin tuomioistuimessa ei ymmärretä alkuunkaan tapahtumien taustaa eikä Milosevichin hallituksen ajattelutapaa.
Minusta pääasia ei ole, pyytääkö Suomen hallitus jälkikäteen anteeksi sitä, että tuhansien ja taas tuhansien punaisten vankien annettiin kuolla vankileireillä nälkään ja tauteihin, kuten Stenquist ehdottaa. Minusta pääasia on ymmärtää se, että vastaavista teoista joutuu nykyisin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen. Toisaalta olen itse monesti ulkomailla vieraillessani käyttänyt Suomen vuoden 1918 tapahtumia esimerkkinä siitä, että hyvinkin katkeran ja repivän sisällissodan jälkeen on mahdollista luoda asteittain paraneva demokratia ja parin sukupolven kuluessa luoda kansainvälisessä vertailussa varsin tasa-arvoinen yhteiskunta.
Eri asia on se, että epätasa-arvo kasvaa meilläkin. Mutta emme ole ainoita. Viime keskiviikon Guardianissa Jonathan Freedland kirjoittaa, että vuonna 2005 USA:ssa yksistään Wal-Mart kauppaketjun perustajan perhe kartutti varallisuuttaan yhtä paljon (90 mrd dollaria) kuin 40 % koko USA:n väestöstä eli 120 miljoonaa ihmistä tienasi samana vuonna.