Europarlamentin ympäristövaliokunta vaatii merkitsemään geenimuunnellulla rehulla ruokittujen eläinten lihan – pitävätkö Vanhanen ja Anttila sanansa?
Vihreä blogi 2.12.08
Europarlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi tänään mietinnön niin sanottuja uuselintarvikkeita koskevasta asetuksesta. Valiokunta vaatii merkitsemään eläintuotteet, kuten lihan, maidon ja munat, jotka on saatu geenimuunnellulla (GM) rehulla ruokituista eläimistä. Tätä samaahan Suomen pääministeri Vanhanen sekä maa- ja metsätalousministeri Anttila vaativat toissa kesänä, kun suomalaiset lihantuottajat ilmoittivat alkavansa ruokkia sikoja GM-rehulla.
Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaisten valtaenemmistö haluaa tätä merkintää. EU-lainsäädännössä on kuitenkin tällä hetkellä porsaanreikä, koska se vaatii merkitsemään elintarvikkeet, jotka on tehty geenimuunnelluista aineksista. Tämä tarkoittaa käytännössä kasvisruokaa, esimerkiksi tomaatteja, maissia tai soijaöljyä. GM-rehulla tuotettuja eläintuotteita sen sijaan ei tarvitse merkitä. Eurooppalaiset kuluttajat vieroksuvat ”geeniruokaa”, eikä kaupoissa siksi juurikaan edes ole tarjolla GM-kasvistuotteita. Huomattava osa lihasta, maidosta ja munista sen sijaan tulee ruokapöytiimme GM-rehulla ruokituista eläimistä.
Lopullinen EU-lainsäädäntö tästä asiasta muotoillaan Europarlamentin ja EU:n ministerineuvoston välisissä neuvotteluissa. Toivon hartaasti, että pääministeri Vanhanen ja ministeri Anttila pitävät sanansa ja että Suomi ministerineuvostossa tukee Europarlamentin vaatimusta.
Toivon, että myös julkinen sana seuraa sitä, miten Suomen hallitus toimii. Europarlamentin ympäristövaliokunta katsoi tänään myös, että kloonattujen eläinten lihaa ei saa käyttää ruoaksi. Tämä on erinomaista eläinsuojelun kannalta, aiheuttaahan kloonaus eläimille suurta kärsimystä. Valiokunta katsoi myös, että kosmetiikassa käytettävät nanoainesosat pitää merkitä ainesluetteloon. Tämä on hyvä ihmisten terveydelle, koska kosmetiikan sisältämät äärimmäisen pienet nanohiukkaset voivat tunkeutua ihon läpi verenkiertoon ja aiheuttaa arvaamattomia riskejä terveydelle. Tätä nykyähän esimerkiksi aurinkovoiteissa saattaa hyvinkin olla titaanioksidia nanomuodossa ilman että pakkaus kertoo sitä kuluttajille. Kohta se pitää kertoa, jos valiokunnan kanta tulee lopulliseen lakitekstiin.
Nämä hyvät äänestystulokset lääkitsivät jonkin verran eilen syntyneitä haavoja. Eilenhän Europarlamentin ja EU:n ministerineuvostossa hyväksyttiin autojen hiilidioksidipäästörajoista täydellisen vesitetty malli, joka on autoteollisuuden lobbarien riemuvoitto.