”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Puolan homojen oikeuksien puolella

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että homojen oikeuksia puolustavan mielenosoitusmarssin kieltäminen Varsovassa vuonna 2005 rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta. Niinpä.

Kuulin, että USA:n senaatin energiavaliokunnassa on eilen hyväksytty murskaenemmistöllä iso ilmastotoimien paketti. Hyvä uutinen.

Europarlamentissa ympäristövaliokunta äänesti elohopean viennin kieltämisestä.

BBC kertoi siitä, että ympäristöjärjestöt pelkäävät hallitusten edustajien vesittävän huomenna julkaistavan IPCC:n raportin, verrattuna tutkijoiden versioon siis. Thaimaassa on meneillään tutkijoiden ja hallitusten edustajien kokous, jossa käsitellään tutkijoiden laatimaa raporttiversiota ja hyväksytään lopulliset sanamuodot. Erityisesti Kiina haluaa poistaa viittaukset siihen, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ei pitäisi päästä nousemaan yli tason 450 ppm (parts per million, miljoonasosaa, nykytaso on noin 430 ppm).

Europarlamentin ympäristövaliokunnassa keskusteltiin myös autojen hiilidioksidipäästörajasta. Komissiohan on ilmoittanut esittävänsä vuodelle 2012 sitovaa rajaa 130 g/km, joka olisi siis päästöjen yläraja keskimääräiselle myytävälle uudelle autolle. Euroopan autoteollisuus on vapaaehtoisesti luvannut vähentää uusien autojen keskimääräisiä päästöjä vuoteen 2008 mennessä 140 grammaan/km ja vuoteen 2012 tasoon 120 g/km. On jo ilmeistä, että vapaaehtoisesti autoteollisuus ei tule toteutaamaan tätä.

Valiokunnan keskustelusta näki, että autoteollisuuden lobbarit ovat olleet ahkerasti liikkeellä, niin moni valiokunnan jäsen leimasi komission linjan liian tiukaksi ja sanoi, että ihmiset nyt vain haluavat ajaa yhä isommilla ja isommilla autoilla, ei sille mitään mahda. Brittiliberaali Chris Davies esitti, että asetetaan tiukempi päästöraja, mutta annetaan enemmän aikaa. Tämä näyttää olevan nykyisin autoteollisuuden vakiotemppu. Autoteollisuus sai parlamentin hyväksymään voimassaolevien ilmanlaatunormien ja myös autojen saastepäästöjen löysennyksen sillä verukkeella, että kauempana tukevaisuudessa voimaan tulevia rajoja tiukennetaan. Enpä yhtään ihmettelisi, jos sitten aikanaan, kun tiukemmat rajat olisivat tulossa voimaan, niitä taas löysennettäisiin ja säädettäisiin taas muka tiukemmat rajat tulemaan voimaan hamassa tulevaisuudessa.

Guardian kertoo Lontoon poliisin väitteestä, jonka mukaan siirtolaislapset joiden isompia sisaruksia on väkivaltaisissa jengeissä, ovat vaarassa joutua painostetuiksi mukaan jengeihin. Lapset, jotka ovat tulleet sota- ja konfliktialueilta, nähneet ja kokeneet siellä väkivaltaa, ja joiden traumoja ei ole hoidettu, ovat havaintojen mukaan erityisen suuressa vaarassa ajautua mukaan väkivaltaisiin jengeihin.

Guardian kertoo myös, että vuodesta 2002 alkaen noin 14 mrd dollaria on sijoitettu puhtaan energian projekteihin kehitysmaissa. Maailmanpankki arvioi, että vapaaehtoiset hiilidioksidin kompensointijärjestelmät voivat vuoteen 2010 mennessä kattaa 400 miljoonaa CO2-tonnia. Maailmanpankki pitää puutteena, että hiilidioksidipäästöjen vapaaehtoisilta hyviltyksiltä puuttuvat yhteisesti hyväksytyt normit. Se on totta.