“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

EU:n laiha kädenojennus kehitysmaille

EU:n komissio on tänään julkaissut näkemyksensä siitä, kuinka suurella rahalla EU on valmis avustamaan kehitysmaiden ilmastotoimia. Tämähän on yksi kuumimmista perunoista kansainvälisissä neuvotteluissa seuraavasta ilmastosopimuksesta.

EU vaatii, samoin Yhdysvallat, että myös taloudellisesti kehittyneimpien ja isoimpien kehitysmaiden pitää ryhtyä rajoittamaan päästöjään. Tämä on realismia, koska muuten ilmastonmuutosta ei saada millään kuriin. Kiinan ja muiden isoimpien kehitysmaiden päästöt ovat viime vuosina kasvaneet sellaista vauhtia, että pelkkien perinteisten teollisuusmaiden toimin ilmastonmuutosta ei pystytä saamaan kuriin, ei vaikka teollisuusmaat pudottaisivat päästönsä nollaan.

Kolikon toinen puoli on se, että meidän on avattava kukkaronnyörimme kehitysmaiden ilmastoinvestointien avustamiseksi, kolmesta syystä. Ensinnäkin päästöt henkeä kohden ovat meillä edelleen moninkertaiset mihin tahansa kehitysmaahan verrattuna (ellei sitten Yhdistyneitä Arabiemiraatteja lasketa kehitysmaaksi). Esimerkiksi EU:n ja Suomen päästöt henkeä kohden ovat noin kolminkertaiset Kiinaan verrattuna. Toiseksi historiallinen vastuu on pääasiassa meillä. Tähänastinen ilmastonmuutos johtuu pääasiassa teollisuusmaiden päästöistä, ilmakehään (ja meriin) tähän mennessä kertynyt ”ylimääräinen” hiilidioksidi on valtaosin seurausta meidän tuprutuksestamme. Kolmanneksi meillä on paremmin varaa. Me olemme vaurastuneet käyttämällä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa energiatekniikkaa. Kehitysmaiden on vaurastuttava toisella tavalla ja meidän tulee kantaa osa kustannuksista.

Se, millä tapaa teollisuusmaat ovat valmiita leikkaamaan omia päästöjään, on Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla jossain määrin alkanut hahmottua. Tosin luvatut päästövähennykset ovat vielä kaukana siitä, mitä IPCC neuvoo tekemään, jotta estettäisiin maapallon lämpeneminen yli 2 asteella. Japanin uusi hallitus paransi maan tarjousta, Japani lupaa nyt vähentää päästöjään 25 % vuoteen 2020 mennessä.

Mutta rahoitusta on pyöritelty kuin kuumaa perunaa. Siinä mielessä komission tänään julkaisema tarjous on tervetullut päänavaus. Tarjous jää kuitenkin toivottoman laihaksi.

Komissio arvioi, että kaiken kaikkiaan kehitysmaiden ilmastoinvestointeihin tarvitaan 66-80 mrd euroa vuodessa. Tämä pyörii esitettyjen arviohaarukoiden alarajoilla. Lisäksi komissio arvioi, että julkisia varoja tarvitaan vain 22-50 mrd euroa. Ja tästä sitten EU:n osuus olisi 10-30 %. Laskelman joka kohdassa on menty yli aidan matalimmasta kohtaa. Tämä on selvästi pikemminkin siirto neuvottelupelissä kuin vakava tarjous. Realistisempi arvio kehitysmaiden ilmastoinvestointien ulkopuolisen rahoituksen tarpeesta on siinä 100 mrd vuodessa ja EU:n osuus olisi suunnilleen 35 mrd vuodessa.

EU-komission laskelmissa on useita periaatteellisia heikkouksia. Ensinnäkin komission taustalaskelmista (niin tänään julkaistun tiedonannon kuin komission aikaisempienkin ilmastoaloitteiden taustalaskelmissa) lähdetään siitä, että valtaosa maailman päästövähennyksistä tapahtuu kehitysmaiden maaperällä. Tämä on lopputulos, kun ensin EU ja muut teollisuusmaat ulkoistavat merkittävän osan päästövähennyksistään, eli siis sen sijaan että vähentävät omia päästöjään, ostavatkin päästöhyvityksiä kehitysmaista, ja sitten vielä kehitysmaat toteuttavat IPCC:n ohjeen mukaiset päästövähennykset eli vähentävät 15-30 % verrattuna business as usual-kehitykseen. Jos me ostamme päästöhyvityksiä kehitysmaista siksi, että ne tulevat halvemmaksi kuin omien päästöjemme vähentäminen tulisi, se tarkoittaa että me kuorimme kermat päältä ja kehitysmaiden ”omiksi” päästövähennyksiksi jäävät vain kalliimmat toimet.

Toiseksi komissio olettaa, että rahasta, jolla me ostamme päästöhyvityksiä kehitysmaissa toteutettavista päästövähennyksistä, aika iso osa jää yli ja se on kyseisissä maissa valtiovallan ohjattavissa muihin ilmastotoimiin. Tämäkin on kohtalaisen optimistista.

Kolmanneksi komissio olettaa, että taloudellisesti kannattavat päästövähennystoimet toteutuvat kehitysmaissa ilman mitään tukia. Se tarkoittaisi, että köyhemmät ja kaikin puolin kehittymättömämmät yhteiskunnat pystyisivät siihen, mihin me emme itse pysty. Jos esimerkiksi taloudellisesti kannattavat energiansäästötoimet olisivat Euroopassa toteutuneet ilman yhteiskunnan rahallista panosta, koko rakennuskanta olisi aivan toisenlainen. Kaikki talot olisi aikaa sitten rakennettu/ remontoitu energiapiheiksi. Yhtäkään toimistoa/ ravintolaa/ hotellia/ parlamenttia ei kesällä jäähdytettäisi jääkaapiksi eikä talvella lämmitettäisi saunaksi. Yhdelläkään työpaikalla eivät lamput valaisisi autioita huoneita ja käytäviä, vaan liiketunnistimet tai vastaavat sytyttäisivät ja sammuttaisivat lamput tarpeen mukaan. Autojen hiilidioksidipäästödirektiiviä ei olisi viime vuonna poliitikkojen päätöksenteossa vesitetty vaan tiukennettu. Jos nimittäin autojen päästörajaksi olisi hyväksytty alun perin kaavailtu 120 co2-grammaa kilometriä kohden, autoilijat olisivat säästäneet pienentyneissä polttoainelaskuissa moninkertaisesti sen, mitä uusien autojen hinta olisi noussut.

Angela Merkelin ilmastoneuvonantaja, Potsdam-instituutin johtaja Hans Joachim Schnellnhuber on esittänyt ihan toisenlaisen laskelman viime viikolla der Spiegelissä ja sitä siteerataan tänään Guardian-lehdessä. Hän laskee ensinnäkin, että vuoteen 2050 asti yhteenlasketut päästöt koko maailmassa saavat olla enää 110 tonnia henkeä kohden. Se tarkoittaa esimerkiksi suomalaisille sitä, että saisimme reilussa 40 vuodessa aiheuttaa päästöjä vain saman verran kuin nykyisin tuprutamme noin 10 vuodessa. Schnellnhuber suosittelee, että maailman rikkain kuudennes maksaa kehitysmaille 100 dollaria henkeä kohden avustusta, jotta kehitysmaat voisivat kehittää yhteiskuntiaan nostamatta päästöjään korkealle. Esimerkiksi Suomelle se tarkoittaisi siis noin 500 miljoonan dollarin vuotuista päästömaksua, ja koko Euroopalle se tarkoittaisi noin 50 mrd dollaria vuodessa. Samaan aikaan tietenkin teollisuusmaiden tulisi panna hihat heilumaan myös omien päästöjensä vähentämiseksi.