”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

EU-komission outo salailuohje

Ilta-sanomien Bisquit tänään: ”Mikä muu on kuin älyllinen kardinaalimunaus, että nöyrästi ja vastaan panematta me umpiluteraanit ugrit annamme yhden aborttia ja naispappeutta vastustavan marginaalisen, eu-kammoisen paavinuskoisen kutsua itseään perussuomalaiseksi ja hymistelemme tätä naruselkäistä brysseliinpyrkijää vielä päälle.

Tuleeko kyseisen munauksen kardinaali Vatikaanista ja sen punakenkäisen kondominkieltäjän lähipiiristä, sitä emme varmuudella tiedä, mutta munausta olemme nyt kyllä tekemässä ihan itse.”

Perussuomalaiset-puolue on liittynyt Libertas-ryhmään, joka yrittää Eurooppa-puolueeksi. Libertaksen on perustanut irlantilainen miljonääri Declan Ganley, joka rahoitti EU:n Lissabonin sopimusta koskevassa kansanäänestyksessä ei-puolen kampanjaa Irlannissa. Puolasta Libertakseen on ilmoittautunut äärikatolinen ”Puolalaisten perheiden liitto”. Kun Ganley vieraili Puolassa perustamassa Libertaksen puolalaista osastoa, Puolalaisten perheiden liiton poliitikot olivat hänen isäntiään.

”Puolalaisten perheiden liiton” olemassaolon rekisteröin itse vuonna 2004, kun nimitettiin EU:n uutta komissiota. Silloin Berkusconin ehdokas italialaiseksi komissaariksi oli Buttiglioni, josta Barroso aikoi tehdä sisä- ja oikeusasiain komissaarin. Parlamentin haastattelussa Buttiglioni mm sanoi pitävänsä homoseksuaalisuutta syntinä. Myöhemmin hän sanoi pitävänsä yksinhuoltajaäitejä huonoina äiteinä. Parlamentin enemmistö ei hyväksynyt komissiota, jossa Buttiglioni olisi ollut mukana ja koko komissionimitys pantiin jäihin, kunnes Berlusconi suostui vaihtamaan italialaisen komissaarin. Puolalaisten perheiden liiton mepit vaativat parlamentin hajottamista sillä perusteella, että siellä ”homolobbyllä on liian suuri vaikutusvalta”. Myöhemmin olen saanut tietää, että tämän saman ryhmän poliitikot ovat Puolassa häirinneet homojen ja lesbojen oikeuksia puolustavia mielenosoituksia ja kieltäytyneet kättelemästä homoja ”hygieenisistä syistä”. Puolalaisten perheiden liiton listalta valittu meppi Maciej Giertych on julkaissut pamfletin, jossa hän sanoo, että syntyvyyden säännöstelyllä naiset vievät miehiltä miehuuden ja miehet naisilta naisellisuuden.

Eli kohtalaista kardinaalimunausmeininkiä, totta tosiaan.

Poimintoja uutisvirrasta:

EU:n terästeollisuus kääri viime vuonna ansiottomia windfall-voittoja noin miljardin edestä, koska hallitukset ovat antaneet firmoille liian avokätisesti päästöoikeuksia, firmaa kohti keskimäärin noin 4,3 miljoonan euron edestä. Belgialainen teräsfirma, jonka omistaa ArchelorMittal, sai melkein 100 miljoonan euron edestä päästöoikeuksia joita ei oikeasti tarvinnut. New Carbon Financen analyytikko Olivier Lejeune arvioi, että kaikkiaan terästeollisuus sai päästöoikeuksia kolmanneksen enemmän kuin se oikeasti tarvitsi.

Siinä se nyt taas nähtiin, että hiilidioksidin tuprutusoikeuksien täysi ilmaisjakelu firmoille tuottaa epäoikeudenmukaisia tuloksia – eli päättäjien pitäisi pystyä näkemään firmojen lobbarien krokotiilinkyynelien läpi, kun päätöksiä tehdään.

Kauden 2008-2012 päästöoikeuksien jaossa terästeollisuuden lobbarit ovat olleet erityisen menestyksekkäitä, firmoilta viime vuonna yli jääneistä päästöoikeuksista 90 % oli annettu terästeollisuudelle. Päästöoikeuksia ovat jakaneet kunkin jäsenmaan hallitukset.

Eija-Riitta Korhola (joka on ajanut päästöoikeuksien ilmaisjakoa teollisuudelle) on haukkunut Suomen hallituksen päätöksen tukea tuulivoimaa niin sanotulla syöttötariffilla. Hänen mukaansa tuulivoiman tukeminen nostaa sähkön hintaa ja aiheuttaa työttömyyttä. Korhola puhuu roskaa. Esimerkiksi Saksassa tuulivoima on laskenut sähkön hintaa. Tämä käy ilmi Saksan hallituksen teettämästä selvityksestä. Aina, kun tuulisähköä on tarjolla paljon, sähkön pörssihinta laskee. Tämä mekanismi on alentanut sähkön keskimääräistä markkinahintaa noin kolminkertaisesti verrattuna siihen tukeen, joka tuulivoimalle maksetaan syöttötariffin kautta. Se, että sähkön markkinahinta laskee, kun tuulivoimasähköä on tarjolla paljon, johtuu siitä että sähkön markkinahinta seuraa aina verkossa olevan kalleimman voimalaitoksen sähkön tuotantohintaa. Kun tuulisähkön osuus nousee, verkosta kytketään pois kalleinta sähköä tuottavat fossiililaitokset ja sähkön markkinahinta laskee.

Tuulivoiman kärkimaissa alalle on luotu tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja. Saksassa uusiutuva energia työllisti pari vuotta sitten noin 250 000 ihmistä.

Korhola väittää, että päästöt ovat nousseet tuulivoiman kärkimaissa Saksassa ja Tanskassa. Sekin on pötyä. Saksassa päästöt olivat vuonna 2006 (jolta on tuoreimmat viralliset tilastot) noin 18 % alemmat kuin vuonna 1990. Tanskan päästöt vaihtelevat voimakkaasti sen mukaan millainen vesivoimavuosi Pohjoismaissa on (jos hyvä, Tanska tuo sähköä Norjasta ja Ruotsista, jos huono, Tanska vie hiilivoimasähköä Norjaan ja Ruotsiin), joten Tanskan lukuja on vaikeampi verrata. Tanskassa tuulisähkön osuus v 2007 oli 21 % maan sähkönkulutuksesta, Espanjassa 12 % ja Saksassa 7 %.

EU:n komissiossa on annettu merkillinen salailuohje, kertoo Euobserver. Nyt ollaan säätämässä uutta lakia EU-asiakirjojen julkisuudesta. Se on saanut EU:n komission kauppapääosaston johdon lähettämään virkamiehille viestin, jossa varoitetaan, että sähköpostit pitää kirjoittaa kieli keskellä suuta, koska sähköposteja voidaan vaatia julkistettavaksi. Erityisesti virkailijoita varoitetaan viittaamaan sähköposteissaan epävirallisiin tapaamisiin lobbarien kanssa.

”Älkää viitatko upeaan lounaaseen, jonka söitte kahden kesken teollisuuden edustajan kanssa älkääkä lisätkö jälkikirjoitusta, jossa pyydätte tapaamista lasillisen ääressä”, komission kauppapääosaston virkailijoita neuvotaan.

Tästä voisi päätellä, että epäviralliset tapaamiset – joita joku voisi kutsua myös kähminnäksi – firmalobbarien kanssa ovat komissiossa normaalia arkea.

Ohjeissa neuvotaan myös laatimaan tapaamisista kaksi eri muistiota, niukempi ja neutraalimpi joka voidaan pyydettäessä julkistaa ja toinen, ”persoonallisempi/subjektiivisempi”, jonka sisältämien arvioiden ja suositusten ei haluta vuotavan julkisuuteen.

Kansalaisjärjestö CEO:n (corporate eu obervatory) Pia Eberhardt sanoo, että ”tämä on skandaalimainen yritys legitimoida kauppapääosaston yritykset kätkeä tietoa pyytäviltä todistusaineisto yhteydenpidosta yrityslobbarien kanssa”.

Kiina on julkaissut ”ihmisoikeustoimenpideohjelman”. Kiinan hallitus lupaa parantaa kansalaisvapauksia, muun muassa oikeutta reiluun oikeudenkäyntiin, oikeutta osallistua päätöksentekoon ja oikeutta ottaa selvää päätöksistä ja oikeutta kyseenalaistaa päätökset. No, hyvä että edes lupaavat, aika näyttää mitä tapahtuu käytännössä.