EU asettaa rajat puhelinoperaattorien rahastukselle
Oli hauska nähdä BBC:n aamutelkkarissa uutinen, joka liittyi Europarlamenttiin. Uutisessa kerrottiin, että EU asettaa nyt ylärajan sille, paljonko puhelinoperaattorit saavat rahastaa ulkomaalaisten asiakkaittensa puheluista. Vihreiden sisäisissä keskusteluissa tästä asiasta on todettu muun muassa, että on historiallista, kun liberaaliryhmä kannattaa hintasääntelyä, jota he yleensä periaatteesta tiukasti vastustavat. No, tässä nimenomaisessa asiassa markkinat eivät toimi, juuri siksi tätä lakia tarvitaan kuluttajan suojaksi. Asia on tänään täysistunnossa lopullisesti päätettävänä.
Aamulla Globe-ryhmä järjesti tilaisuuden, jossa Tony Blairin ilmastolähettiläs ja Britannian entinen ympäristöministeri Elliot Morley kertoi G8-klubin ilmastokeskustelujen tilanteesta. Tony Blairin aloitteestahan nämä maat pyrkivät keskenään ja 5 suurimman kehitysmaan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, miten kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä jatketaan vuoden 2012 jälkeen. Nämä maathan vastaavat yhdessä 70 %:sta koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Morley kertoi tulleensa juuri Kiinasta, jossa tehdään aika lailla päästöjen vähentämiseksi. Kiinalla on kunnianhimoinen suunnitelma alentaa energiaintensitettiä 5 vuodessa20 %. Myös uusiutuvan energian tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Asia liittyy tarpeeseen vähentää hengitysilmaa pilaavia saasteita, mm Pekingin olympialaisten takia. Toisaalta Pekingin kaduille tulee joka päivä 1000 uutta autoa. Kiina on kiinnostunut kansainvälisistä hiilidioksidimarkkinoista. Maalle on todella tärkeää nähdä, että EU on onnistunut saamaan päästövähennykset alkuun ja samalla silti kehittämään talouttaan. Morley kertoi myös USA:n hallituksen olevan liikkumassa ilmastoasenteissaan. Kongressin edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on tulossa Eurooppaan. Pelosi uskoo, että USA:ssa tullaan säätämään päästövähennyslaki tämän vuoden kuluessa.
EU:n komission ehdotus sisällyttää lentoliikenne hiilidioksidin päästökauppaan on lähettänyt shokkiaaltoja ympäri maailmaa. Lentoyhtiöt ovat yhtäkkiä heränneet vaatimaan maailmanlaajuista päästökauppaa.
Brasilia ja Meksiko ovat hyvin kiinnostuneita ilmastonsuojelusta, yksi syy siihen on, että Amazonin sademetsät ovat vaarassa ilmaston lämmetessä. Kiinan yksi ongelma on se, että alueilla ei välttämättä panna toimeen Pekingissä säädettyjä lakeja. Toisaalta ilmansaasteet ovat todella iso riesa kaupunkilaisille.
Muuan brittimeppi totesi Darvinin tuumineen 1800-luvulla ihmislajin heikkouden olevan, ettemme ole kovin hyviä tekeen yhteistyötä. Voi hyvin olla, että yhteistyökykymme ei ole tarpeeksi suuri ilmastonmuutoksen saamiseksi kuriin.
Guardian jatkaa mielenkiintoisia Irak-uutisia, nyt lehti kertoo USA:n kaavailevan koko Irak-sotkun siirtämistä YK:lle. Bushin hallinnon entinen korkea virkamies sanoo nimettömänä lehdessä, että ”Irakin hallitus on kännykkänumero joka ei vastaa. Irakia ei ehkä saada enää kuntoon.”
New York aikoo korvata kaikki taksit hybrideillä. Kaupunki aikoo vähentää päästöjään 30 %:lla vuoteen 2030.
Kyproksen parlamentti on päättänyt, että maa liittyy GMO-vastustajien rintamaan, maa kieltää sellaisten biopolttoaineiden tuonnin, jotka on tuotettu geenitekniikalla muunnetuista kasveista.
Greenpeace jakoi täysistuntoon meneville mepeille energiansäästölamppuja. Järjestö kampanjoi tällä tavoin sen aloitteemme puolesta, jossa ehdotetaan hehkulamppujen myynnin kieltämistä vuodesta 2010.
Istunto hyväksyi verkkovierailulain, sen sisältöisenä kuin parlamentin ja ministerineuvoston neuvottelijat ovat sopineet. Terveyspalveluista käytiin omituinen äänestys. Palveludirektiivin kohdallahan saatiin aikaan kompromissi, jonka yksi keskeinen osa oli, että terveyspalvelut irrotetaan siitä ja rajat ylittävistä terveyspalveluista säädetään erillinen direktiivi. Nyt parlamentin enemmistö pyörsi tämän kannan, ja äänesti kumoon kohdan, jossa todetaan tarve säätää asiasta erillinen direktiivi. Toisin sanoen konservatiivit ja liberaalit rikkoivat palveludirektiivin yhteydessä tehdyn sopimuksen. Enemmistö ei kuitenkaan hyväksynyt ehdotusta, että terveyspalvelut olisi palautettava palveludirektiiviin. Se olisi rikkonut aiemman sopimuksen täydellisesti.
Carnegie-instituutti Kaliforniasta kertoo, että maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu on vain kiihtynyt, viime vuosina kasvuvauhti on 3-kertaistunut. 1990-luvulla kasvu oli vuodessa 1,1 %, 2000-2004 se oli 3,1 %. Nopeiten päästöjään kasvattavat Intia ja Kiina. Vuonna 2004 peräti 73 % maailmanlaajuisesta päästöjen kasvusta tuli Kiinasta, Intiasta ja vastaavista nopeasti kasvavista talouksista.
Guardianissa on mielenkiintoista pohdintaa Litvinenkon murhasta. Toiset arvelevat, että se on Putinin vastustajien juoni tämän maineen pilaamiseksi. Toiset taas muistuttavat, että Litvinenko esitti länteen loikattuaan Putinin olleen niiden kerrostaloräjäytysten takana, jotka anto hänelle uunituoreena pääministerinä verukkeen hyökätä uudestaan Tshetseniaan. Tämä sotahan auttoi täydellisestä tuntemattomuudesta pääministeriksi noussutta Putinia pääsemään presidentiksi. Litvinenko ei ole ollenkaan ensimmäinen, joka esitti tämän syytöksen, mutta hän toi esiin uusia yksityiskohtia sen tueksi. Lehdissä selostetaan, että polonium, jolla Litvinenko murhattiin, oli murhaan asti murhaajan unelma. Se on väritön, hajuton ja mauton aine, eikä näy lentokenttien radioaktiivisuuskontrolleissa, koska näissä mitataan gammasäteilyä ja polonium on alfasäteilijä. Murhahetkellä siitä tuli rikostutkijan unelma. Henkilö, joka kaatoi poloniumia Litvinenkon teehen, saastui nimittäin lievästi myös itse. Hän jätti jälkeensä poloniumjäljen, ja hänen liikkeitään on voitu seurata aivan tarkasti, ravintola- ja hotellikäyntejään, lentojaan, luottokorttiostoksiaan. Hän saastutti myös jokaisen tapaamansa ihmisen, mutta lievemmin, joten tutkijat tietävät, kuka saastutti kenet.
Iltapäivällä oli Europarlamentin ja Kirgisian parlamentin yhteistyökomitean kokous. Maaparka, siellä on kuljettu poliittisesta kriisistä toiseen. Syksyn ja talven mittaan on käyty parlamentin ja presidentin välistä valtataistelua, ja siihen liittyviä isoja mielenosoituksia, joita poliisi on hajottanut kyynelkaasulla. Perustuslaki uusittiin, mutta kiireessä siitä tuli susi ja nyt se on uusittu jo toisen kerran. Ongelmia riittää, korruptio, rahanpesu, huumeiden salakuljetus, ja vaikka mitä. Kuten ennenkin, kirgiisit tuntuivat minusta tosi sympaattisilta. Kirigisian parlamentin nimi on Jogurku Kenesh. Kansainväliset tarkkailijat arvioivat Kirgisian viime presidentinvaalit Keski-Aasialle poikkeuksellisen vapaiksi ja reiluiksi.
Kirgisian naapurimaassa Kazakstanissa on hyväksytty perustuslain muutos, jonka mukaan nykyinen presidentti Nazarbajev voi asettua ehdolla niin monta kertaa kuin haluaa, vastoin demokratisointilupauksia.