Esimerkki MOT –journalismista
Tultuani kotiin Kööpenhaminasta olen selannut paksun pinon ilmastokokouksen aikana ja alla ilmestyneitä suomalaisia lehtiä. 15.12.09 Hesarissa MOT-ohjelman tiimiin kuuluva toimittaja Matti Virtanen antaa valaisevan esimerkin valikoivasta lähteiden käytöstä.
Virtanen kehottaa ottamaan esimerkkiä ”Britannian johtavan ympäristötoimittajan George Monbiotin kirjoituksesta”. Hän jatkaa: ”Vuosikausien ajan CRU:hun luottanut ja ilmastokatastrofin uhkaa lietsonut Monbiot järkyttyi skandaalin myötä julkaistuista tiedoista niin, että hän pyysi lukijoiltaan anteeksi ja kehotti Phil Jonesia eroamaan.”
Virtanen vielä siteeraa Monbiotia: ”Emme selviä tästä teeskentelemällä ettei kyseessä ole todellinen kriisi. Ei auta myöskään puolustella sähköposteja teknisillä muotoseikoilla. Pääsemme tästä yli vain tunnustamalla tosiasiat, pyytämällä anteeksi niiltä osin kuin siihen on aihetta ja osoittamalla, ettei tällaista voi tapahtua toista kertaa.”
Virtanen jättää kuitenkin Hesarissa kertomatta Monbiotin kirjoituksen pääpointin. Olen referoinut sen nettipäiväkirjassani 24.11. Monbiot ”julkaisee” kuvitteellisen sähköpostin, joka paljastaa ilmastonmuutospuheen takana olevan salajuonen.
”Salajuoneen” kuuluu muun muassa se, että 1800-luvulla (1820 – 1893) elänyt brittitiedemies John Tyndall sai fyysikot uskomaan, että ilmakehä viivyttää infrapunasäteilyn eli ”lämpösäteilyn” kulkua ja 1890-luvulla ruotsalainen fysiikan professori Svante Arrhenius onnistui uskottelemaan tiedemaailmalle tämän ilmiön selitykseksi ilman sisältämät kasvihuonekaasut, kuten hiilidioksidin. 1900-luvun alussa Max Planck kumppaneineen sai läpi fysiikan oppirakennelman, joka sopi yhteen näiden havaintojen kanssa. Tämä vaati melkoista määrää lahjuksia, mutta vielä vaikeampaa on ollut manipuloida ympäri maapalloa sijoitettujen tuhansien lämpötilamittausasetelmien lukemia osoittamaan lämpenemistrendiä. Tämäkään ei riitä, koska ympäri maailmaa kaikenlaiset amatööritkin tekevät omia havaintojaan, lintubongarit ja maanviljelijät esimerkiksi. Siksi on pitänyt manipuloida kasvit aikaistamaan kukintaansa ja hedelmien kypsymistä. Napapiirille on sijoitettu salaisten ydinvoimalaitosten rengas tuottamaan energiaa valtaviin lämmittimiin, joilla ohennetaan Jäämeren jääpeitettä. Monbiotin mukaan suunnilleen tällaisesta salaliitosta pitäisi olla kyse, jos ilmaston lämpeneminen tosiaan olisi huijaus.
Jos haluat tarkistaa, mitä Monbiot kirjoitti, voit katsoa sen linkistä http://www.guardian.co.uk/commentisfree/cif-green/2009/nov/23/global-warming-leaked-email-climate-scientists
Virtanen kirjoittaa Hesarissa: ”Hyvää trakoittavien tiedemiesten on ehkä vaikea uskoa, että tutut kollegat olisivat rikkoneet aöamsa eettisiä ohjeita. Mahtavatkohan journalistien eettiset ohjeet hyväksyä sen tavan, jolla Virtanen siteeraa George Monbiotin kirjoitusrta Guardianissa?