”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Erävoitto vihreille lobbareita vastaan

Aamulla olin naisten junttapalaverissa, sellaisessa en ole ollutkaan vuosikausiin. Siellä mietittiin, mitä voisimme tehdä, jotta EU:n uuden perussopimuksen eli Lissabonin sopimuksen myötä aukeavaan neljään EU-huippuvirkaan saataisiin edes yksi nainen. Julkisissa kannunvalannoissahan on esitetty vain miesten nimiä seuraavaksi komission puheenjohtajaksi ja EU:n ministerineuvoston puheenjohtajaksi (joka on uusi virka). Olisi tosiaan syytä saada näiden EU:n henkilöitymien, joihin siis kuuluvat myös EU:n ”ulkoministeri” ja Europarlamentin puhemies, joukkoon ainakin yksi nainen.

Aamun yhdessä palaverissa keskusteltiin myös uusiutuvasta energiasta. Paketin kiistanalaisin osahan on erillinen autojen biopolttoainetavoite. Kritiikki sitä kohtaan kasvaa kasvamistaan. Tällä viikolla uusiutuvan energian direktiivin raportööri Claude Turmes ja polttoaineen laatudirektiivin raportööri Dorette Corbey ovat yhdessä vaatineet biopolttoainetavoitteesta luopumista. Syitä on useita. Yksi on se, että ruoan hinta nousee ja miljoonat ihmiset ovat vaarassa joutua sen takia näkemään nälkää.

Ympäristövaliokunnan lausuntoa EU:n uusiutuvan energian direktiivistä valmisteleva Anders Wijkman sanoi, ettemme saa vangita itseämme järjestelmään, jossa suuri määrä ruokaa muutetaan autojen polttoaineeksi.

Vihreät saivat pienen erävoiton hillitöntä lobbausta vastaan. Vihreän ryhmän toinen puheenjohtaja Monica Frassoni on arvostellut sitä, että ”European Business and Parliament Scheme” on saanut toimitilan parlamentista. Eilen poliittisten ryhmien puheenjohtajat päättivät, että näin ei voi olla. Lisäksi selvitetään, onko parlamentin tiloihin päästetty muita tahoja, jotka itse asiassa ovat lobbausorganisaatioita.

Tänään Guardianissa Timothy Garton Ash sanoo, että voittipa USA:ssa Clinton, Obama tai McCain, valmistautukaa isoon mahalaskuun.

Japani ja EU ovat sopineet, että menevät kesän G8-huippukokoukseen ehdotuksin, jotka on sovitettu yhteen. Kyse on siis ilmastosta, miten päästöjen vähentämistä maailmassa jatketaan vuoden 2012 jälkeen.