Draama ja kaaos tihenee
Keskiviikkona 12.30. Hetki sitten Connie Hedegaard, ilmastoneuvottelujen puheenjohtaja, ilmoitti eroavansa. Viimeisenä asianaan nuijan varressa hän ilmoitti, että kohta jaetaan puheenjohtajan ehdotus lopulliseksi päätöstekstiksi (eli siis puheenjohtajan kompromissiehdotus). Tanskan pääministeri Rasmussen johtaa nyt täysistuntoa.
Yöllä ne kaksi työryhmää, jotka Hedegaardin ehdotuksesta asetettiin maanantaina, päättivät työnsä ja aamuyöstä pidettiin täysistunto, jossa todettiin, että ryhmät jäivät monista asioista erimielisiksi.
USA oli yöllä vaatinut montaa kohtaa sulkuihin. Pessimistinen tulkinta on se, että USA ei halua täältä sitovaa päätöstä, joka olisi tarpeeksi yksityiskohtainen, jotta se voitaisiin virkamiestyönä muuttaa sitovan kansainvälisen sopimuksen tekstiksi. Optimistinen tulkinta on, että tämä on taktiikkaa ja painostusta kehitysmaaryhmää kohtaan, jonka pääneuvottelijat ovat jarruttaneet etenemistä monin tavoin.
Istunnossa puhui äsken Malediivien presidentti, joka vetosi kokoukseen, että ”mikä tahansa teksti tulee eteemme”, siihen suhtaudutaan vakavasti, haluten oikeasti lopputulosta. Ja juuri puhuu Kiinan edustaja sanoen, ettei voi ruveta käsittelemään ”taivaasta tulevaa tekstiä”.
Huokaus, tätä on nähty ennenkin, väittelyä siitä, saako puheenjohtaja tehdä kompromissiehdotuksen vai ei. Kaikki kumminkin tietävät, että ilman sitä neuvottelut eivät voi edetä.