”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Britannia poistaa hehkulamput käytöstä

Eilen olin entisellä koulullani, Sammon lukiossa, vastaamassa lukiolaisten kysymyksiin yhdessä Alex Stubbin kanssa. Paikalla oli väkeä useista kouluista, skarppeja nuoria. Myöhemmin päivällä olin tuomaroimassa lukiolaisten EU-tietokilpailun alueellista loppukilpailua. Sammon lukion joukkue oli yksi osallistujista. Ikävä kyllä eivät päässeet loppukilpailuun, alueellinen voitto meni Poriin.

Tekniikka ja talous-lehti kertoo hyvän ilmastouutisen. Britannia on päättänyt poistaa hehkulamput myynnistä asteittain. Jo ensi vuoden alusta kaupoista katoavat 150 watin lamput, seuraavan vuoden alusta 100 watin. Sitä seuraavana vuonna 60 watin lamput katoavat kauppojen hyllyiltä. Eräs asiantuntija sanoo, että tällä saatava energiansäästö vastaa kaiken katuvalaistuksen sähkönkulutusta.

Tämä on minusta hyvä ja käytännöllinen lähestymistapa. Kiireisintähän on poistaa käytöstä isotehoisimmat eli pahiten energiaa törsäävät lamput. Jos haluaa kirkkaan valaistuksen, se on tehtävä energiansäästölampulla. Mutta jos on ihan suunnattoman rakastunut hehkulamppuihin, kuten yllättävän moni ihminen tuntuu olevan, kaupoista saa niitä edelleen, mutta vain himmeämpiä versioita.