”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Baabelin tornissa

Julkaistu Kirjailija-lehdessä 4/05

Fingliskaa ja hämäyskieltä

Brysselin avustajistani toinen kertoi nauraneensa ihan kippurassa Euroopan parlamentissa käytettävää kieltä silloin, kun oli täällä uusi. Nyt hän puhuu sitä samaa.

Täällä onkin suomalaisten keskuudessa kehittynyt omanlaisensa fingliska. Esimerkiksi ”ammi” ei viittaa Äiti Ammaan eikä imettämiseen, vaan sanaan amendment, muutosesitys. Ammeja täällä tehtaillaankin tosi paljon, esimerkiksi EU:n kemikaalilainsäädäntöesityksen käsittelyyn täysistunnossa yli tuhat.

Raportööri eli esittelijä on valiokunnan nimeämä edustaja, joka laatii valiokunnan päätösehdotuksen eli tekee työn, jonka omassa eduskunnassamme tekevät valiokuntaneuvokset. Muuta poliittiset ryhmät nimeävät varjoesittelijän eli shadow raporteurin käymään ryhmän puolesta neuvotteluja. Me suomalaiset puhumme sen ja sen ryhmän ”sädousta” paljon useammin kuin varjoista saati varjoesittelijöistä.

Euroedustajaa tarkoittava ”meppi” on suomeksi paljon kätevämpi kuin englanniksi. Jos englanninkielisessä keskustelussa sanon ”mep”, kukaan ei ymmärrä, paitsi suomalaiset ja ruotsalaiset. Englanniksi pitää sanoa ”emmiipii”, joka ei siis viittaa empimiseen, vaan lyhenteeseen MEP.

Kaikkeen tällaiseen olen jo ehtinyt tottua niin, etten kiinnitä siihen huomiota sen enempää kuin tummanharmaaseen miesten pukuun. Viime aikoina olen enemmän miettinyt sitä, miten kieltä käytetään hämäykseen.

Sillä viikolla, jolla tätä kirjoitan, täysistunto äänesti koko viisivuotiskauden isoimmasta ympäristöasiasta, kemikaalilainsäädännöstä. Parlamentin enemmistö löysensi komission alkuperäistä esitystä. Voisi sanoa, että parlamentti ampui isoja reikiä siihen siivilään, jolla seulotaan esille käytössä olevista kemikaaleista vaarallisimmat.

Laki on 25 vuotta vaatinut testaamaan uusien kemikaalien terveysvaikutukset. Mutta vuonna 1981 myynnissä olleiden aineiden käyttöä on saanut jatkaa Kemikaalilainsäädäntöehdotuksen perusidea oli, että ”vanhoista” kemikaaleista testataan ne, joita myydään vuodessa yli tonni. Niitä on noin 30 000 ja esimerkiksi syöpävaarallisuus on testattu vain joka kymmenennestä.

Ei ole yllättävää, että kemianteollisuuden suurfirmat lähtivät raivokkaaseen vastakampanjaan. Mutta on jossain määrin yllättävää, miten hyvin he siinä menestyivät. Kielellä on siinä iso osuus.

Taitavaa konsulttitoimisto lienee valinnut avainilmaisut. Niitä ovat esimerkiksi ”järjettömän kallis”, ”byrokraattinen painajainen”, ”uhka kilpailukyvylle ja työllisyydelle”, ”uhka pienyrityksille”. Mikään asiallinen selvitys ei tue näitä väitteitä. Esimerkiksi komission arvion mukaan uudistuksesta saatavat terveyshyödyt ovat rahalliselta arvoltaan vähintään kymmenkertaiset verrattuna ruljanssin hintaan. Tase jäisi plussan puolelle, vaikka hyödyksi laskettaisiin vain säästöt julkisen terveydenhuollon kuluissa, tai pelkästään työpaikoilla käytettävien kemikaalien aiheuttamien ihottumien ja allergioiden väheneminen.

Mutta kun tiettyjä väitteitä toistetaan toistamasta päästyä, kymmenillä ellei sadoilla teollisuuden tarjoamilla lounailla, illallisilla ja aamiaisilla, ne muuttuvat yleisesti tunnetuksi totuudeksi.

Kukaan teollisuuslobbari ei kuitenkaan koskaan sano vastustavansa ehdotusta, jonka tavoite on terveyden suojelu. Kaava on aina: ”Tuen täysin ehdotuksen tavoitteita. … Mutta komission ehdotus on liian kallis, byrokraattinen ja uhkaa kilpailukykyämme. Me olemme laatineet toimivamman vaihtoehdon.”

Ennen lopullista äänestystä parlamentin suurimmat ryhmät sopivat mallista, joka ei kata läheskään kaikkia kuluttajatuotteissa käytettäviä kemikaaleja. Jos kemikaalia myydään alle 10 tonnia vuodessa ja sitä käytetään kulutustavaroissa, se pitää testata vain, jos se tiedetään ennestään vaaralliseksi. Minusta tämä ei ole varsinainen logiikan riemuvoitto.

Mutta täysistunnon keskustelussa kuultiin tietysti tiuhaan adjektiivit järkevä ja tasapainoinen.

No, vaikka parlamentti ampui reikiä siihen siivilään, jolla vaarallisimmat kemikaalit seulotaan esiin, se onneksi toisaalta tiukensi sitä järjestelmää, jolla vaarallisimmiksi osoittautuneet aineet poistetaan käytöstä.

Jos ei tullut takkia, tuli sentään nafti liivi. Ainakin enemmän kuin tuluskukkaro.