“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Aseiden villi Suomi

Suomessa on löydetty 150 asetta, ruutia ja ammuksia reilun 30 neliön kerrostaloasunnosta. Kuka vielä väittää, että Suomen aselait ovat tarpeeksi tiukat? Eivätkö tosiaan keräilylupia myöntävät viranomaiset ota selvää, moneenko aseeseen hakijalla on ennestään lupa? Suomi on varsinainen aseiden villi – niin, länsi vai itä vai mikä? Ehkä Suomi on aseiden villi idän ja lännen sillanpääasema.

International Herald Tribune kertoo, että tutkimuksissa on todettu energiajuomien lisäävän nuorten riskikäyttäytymistä. Peräti kolmannes 12–24-vuotiasta juo säännöllisesti superkofeiinipitoisia energiajuomia. Ne nyt ovat epäterveellisiä myös hurjan sokeripitoisuutensa takia. Esimerkiksi Battery-energiajuomatölkin kyljessä olevasta pienestä präntistä laskin, että yksi 3,3 dl:n tölkki tätä juomaa sisältää sokeria 20 sokeripalan edestä. Juomat voivat aiheuttaa eräänlaisen kofeiinihumalan. Ennestään tiedetään niiden voivat aiheuttaa muun muassa sydämen rytmihäiriöitä. Nyt siis on saatu näyttöä siitä, että ne lisäävät myös riskinottoa, kuten suojaamatonta seksiä, väkivaltaisuutta ja erilaisten aineiden väärinkäyttöä. Minusta tällaiset juomat voisi ykskantaan kieltää, niitä ei oikeasti tarvita mihinkään.

Nature-lehdessä Martin Parry, IPCC:n jäsen, kirjoittaa että maailma on haaskannut kymmenen vuotta ilmastonmuutoksesta puhumiseen, mutta tekoja on ollut aivan liian vähän. Parryn mukaan päästövähennystavoitteita pitäisi tiukentaa tuntuvasti. Nykyisinhän kunniahimoisimmat tavoitteenasettelut (esimerkiksi EU:n ja Japanin) ovat päästöjen puolittaminen vuoteen 2050 mennessä. Barryn mielestä koko maailman päästöt pitäisi siihen mennessä pudottaa viidesosaan nykyisestä (eli leikata 80 %). Minusta tämä tuntuu uskottavalta, mutta eri asia on miten sen voisi saada oikeasti läpi. Nykyisin EU:ssa puhutaan siitä, että globaalit päästöt tulisi puolittaa vuoteen 2050 ja teollisuusmaiden päästöjä tulisi alentaa 60–80 %. USA:ssa presidentti Bushin ilmastolinja on, että USA jatkaisi päästöjensä kasvattamista vuoteen 2025. Presidenttiehdokas John McCain ehdottaa USA:n päästöjen alentamista 60 %:lla vuoteen 2050 ja Obama ajaa 80 % leikkausta. Oikeasti vaikuttaa siltä, että teollisuusmaiden päästöt tulisi vuosisadan puolivälii mennessä pudottaa suunnilleen kymmenesosaan nykyisestä. Parry liittää esimerkiksi Australian monivuotisen kuivuuden ja sen aiheuttaman viljasatojen romahduksen ilmastonmuutokseen.

Maailmanpankin johtaja Robert Zoellick on sanonut, että suurimmat teollisuusmaat todennäköisesti tulevat loppuvuodesta panemaan useita miljardeja dollareita rahastoon, jolla avustetaan kehitysmaita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Oikeansuuntaista mutta riittämätöntä, tarvittaisiin vähintään kymmeniä, ellei satoja miljardeja dollareita vuodessa.

USA:ssa on julkaistu hallituksen toimeksiannosta tehty raportti ilmastonmuutoksesta. USA:n hallituksen oli pakko tilata tämä raportti sen jälkeen, kun ympäristöjärjestöt viime vuonna voittivat oikeusjutun, jossa oikeus päätti, että hallituksen on tuotettava joka neljäs vuosi arvioraportti ilmastonmuutoksesta. Raportin mukaan on ”todennäköistä” että ”ihmistoiminnan aiheuttamat päästöt ovat merkittävästi vaikuttaneet” Pohjois-Amerikan kohonneisiin lämpötiloihin ja että ilmastonmuutos vaikuttaa maahan ”merkittävästi”. Esimerkiksi helleaaltojen aiheuttamien kuolemien ennustetaan Los Angelesissa kasvavan yli tuhanteen vuodessa, kun 1990-luvulla hellekuolemia oli vuosittain keskimäärin 165. USA:n lainsäädännön mukaan päästöjä voidaan rajoittaa, jos ne vahingoittavat ihmisten terveyttä tai yhteiskunnan hyvinvointia. Presidentti Bush on sinnikkäästi väittänyt, ettei kasvihuonekaasupäästöistä aiheudu tällaista haittaa. Hänen oman hallintonsa tilaama tutkimus siis tulee päinvastaiseen johtopäätökseen, mutta Bush ei olisi halunnut selvityttää asiaa ja suostui siihen vasta oikeuden päätöksen pakottamana. On se USA kumma maa.

Samaan aikaan Union of Concerned Scientist (huolestuneiden luonnontieteilijöiden liitto) julkaisi vetoomuksen, jossa USA:a kehotettiin astumaan johtoon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Allekirjoittajina oli 1700 huippututkijaa, muun muassa kuusi nobelistia. Vetoomuksessa vaaditaan USA:n päästöjen leikkaamista 15–20 %:lla vuoteen 2020 mennessä (verrattuna vuoteen 2000) ja 80 %:lla vuoteen 2050. ”Vaarallisinta on toimettomuus”, sanovat tutkijat.