Arkkitehdin ennustus
Euroopan parlamentti on lopettanut joulutauon ja olemme palanneet sateisen harmaaseen Brysseliin.
Joulun ja uuden vuoden ajan nautimme mieheni kanssa siitä, että ensi kertaa kolmeen vuoteen kotimme on suurin piirtein reilassa, mehän olemme asuneet tammikuusta 2008 alkaen remontin keskellä ja se tuli – melkein – valmiiksi vasta viime marraskuussa. Kaikkea pientä tietysti riittää, mutta sitä riittänee loppuelämä.
Tähän blogiin haluan kirjata vain ennustuksen, jonka eräs helsinkiläinen arkkitehtiystäväni esitti käydessään meillä kylässä. Keskustelimme suunnitelmasta rakentaa Tampereen keskustaan rautatieaseman lähelle radan ylle keskusareena.
Ystäväni esitti ennustuksen. Hanke ajetaan läpi ”sankariarkkitehtina” tunnetun Liebeskindin veistoksellisen suunnitelman pohjjalta. Kun päätökset on tehty, Liebeskindin suunnitelma unohdetaan ja paikalle rakennetaan ihan tavallisia standarditorneja.
Haluan kirjata tämän ennustuksen tähän, koska en pidä sitä kovinkaan epätodennäköisenä. Tosin en itse ole yhtään ihastunut myöskään Liebeskindin suunnitelmaan. Ylipäänsä ihmettelen, miksi alvariinsa pitää puuhata Tampereen keskustaan toinen toistaan korkeampia torneja. Tähän mennessä toteutunut torni, hotelli Ilves Tammerkosken rannassa, ainakin minun mielestäni pilaa ympäristönsä.