Ihmisillä on oikeus kotiin, kouluun ja työpaikkaan, jossa pysyy terveenä

Print PDF Email

Pääministeri Sipilän johdolla on käynnistetty ”terveiden tilojen vuosikymmen” -ohjelma, josta eduskunnan täysistunto kävi tänään keskustelun. Ohjelma on tervetullut ja ongelma laaja. Mutta toivottavasti ei ryhdytä keksimään kaikkia pyöriä uudestaan, vaan toteutetaan ainakin ne 14 toimenpidettä, jotka edellisen eduskunnan tarkastusvaliokunta silloisen puheenjohtajansa Tuija Braxin johdolla totesi tarpeellisiksi, ja myös käytetään jo tehtyjen tutkimusten tuloksia.

Toivottavasti lopetetaan myös sairastumisten vähättely ja sisäilmasta sairastuneiden leimaaminen luulotautisiksi.

Tänään 28.11.17 on julkaistu ammattiliitto Superin yhdessä Turun yliopiston kanssa tekemä tutkimus työpaikan sisäilmaongelmista ja sairauksista. Vastaavat laajat tutkimukset ovat aiemmin valmistuneet Tehyn ja OAJ:n jäsenistä. OAJ:n tutkimuksessa vastaajia oli lähes 5000, Tehyn tutkimukseen yli 13 000 ja Superin tutkimukseen yli 2000.

Tulosten mukaan homeen haju työpaikalla korreloi tilastollisesti merkitsevästi astman lisäksi useiden muidenkin sairauksien kanssa, kuten silmä- ja iho-oireiden, niveloireiden, lihas- ja selkäkivun, kroonisen väsymysoireyhtymän sekä useiden neurologisten oireiden kanssa. Lisäksi havaittiin yhteys yleisoireisiin, kuten väsymys ja päänsärky. Yhteys oli tilastollisesti merkitsevä myös iän ja tupakoinnin vakioinnin jälkeen.

Uusi havainto näissä tutkimuksissa on, että viemärin hajulle altistuminen korreloi vieläkin useamman sairauden kanssa kuin homeen hajulle altistuminen.

Näissä kolmen ammattiliiton jäseniin kohdistuvissa tutkimuksissa on otettu sairauksina huomioon vain lääkärin toteamat sairaudet. Tutkimukset kertovat, että sisäilmaongelmat ovat erittäin vakavia, mutta näyttävät silti vain osan niistä, ne eivät kata esimerkiksi homekoulujen vaikutusta lasten ja nuorten terveyteen. Kuitenkin juuri nuorissa ikäluokissa astma yleistyy selvimmin, samoin tulehdukselliset suolistosairaudet.

Opettajista 40 % altistuu työssään huonolle sisäilmalle. Superin tutkimukseen vastanneista joka kolmas kokee työpaikallaan homeen hajua ja melkein kolmannes myös viemärin hajua. Noin joka seitsemäs on altistunut huonolle sisäilmalle yli 10 vuoden ajan.

Tiedämme että monet kosteusvaurioisissa rakennuksissa muhivat mikrobit tuottavat hyvin voimakkaita toksiineja. Sairastumisten vähättely ei säästä vaan lisää yhteiskunnan  kustannuksia, koska se johtaa siihen, että sairastuneet joutuvat jatkamaan altistumistaan, mikä vähentää työtehoa, lisää työstä poissaoloja ja ennenaikaisia eläkkeelle jäämisiä. Sairastumisten vähättely myös hidastaa puutteiden korjaamista rakennuspuolella.

Myöskään korjausten viivyttely ja niiden tekeminen puolivillaisesti ei säästä rahaa vaan tuhlaa, koska vähän ajan kuluttua pitää korjata uudestaan. Oajn tutkimuksen mukaan noin kolme neljäsosaa koulujen ”homekorjauksista” on ollut silkkaa laastarointia, kuten ilmanvaihdon tehostamista, maalausta tai muuta pintakorjausta tai tiivistyskorjausta.

Pahinta on, kun lapset ja nuoret sairastuvat päiväkodeissa ja kouluissa. Sen lisäksi, että oppimistulokset heikkenevät, lapsi ja nuori voi menettää työkykynsä loppuiäksi.

Avainsanat: hometalot, sisäilma