Eduskunnassa perustettiin kansanedustajien sisäilmaryhmä

Print PDF Email

Eduskunnassa perustettiin 3.5.2017 kansanedustajien sisäilmaryhmä. Taustalla on huoli siitä, että, että kymmenettuhannet, kenties sadattuhannet suomalaiset saavat sairausoireita sisäilmasta kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Kansanedustajien sisäilmaryhmä aikoo pureutua ongelman molempiin puoliin: rakennuksiin ja ihmisiin.

Ryhmä haluaa vauhdittaa toimia, joilla varmistetaan, että Suomessa rakennettavat talot ovat ”terveitä” eli niissä ei ole kosteusvaurioita eikä muutakaan, mikä on omiaan vaarantamaan terveyden. Ryhmä haluaa edistää tiedon levittämistä kuntiin siitä, miten rakennuksia korjataan, huolletaan ja ylläpidetään tavalla, joka edistää terveellistä sisäilmaa. Lisäksi ryhmä haluaa perehtyä syihin, jotka aiheuttavat sairausoireita joissakin rakennuksissa asuvissa, opiskelevissa ja työskentelevissä ihmisissä, sekä parantaa sairastuneiden asemaa.

Sisäilmaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Satu Hassi (VIHR), varapuheenjohtajaksi Eeva-Johanna Eloranta (SD) ja johtokunnan muiksi jäseniksi Anders Adlercreutz (RKP), Susanna Huovinen (SD), Silvia Modig (Vas), Veera Ruoho (PS), Saara-Sofia Siren (KOK), Sari Tanus (KD) ja Antero Vartia (VIHR). Johtokuntaa pyritään täydentämään siten, että kaikki eduskuntaryhmät ovat edustettuina.

 

Avainsanat: hometalot, rakentaminen, sisäilma, terveys