Talvivaaraa tuettu paljon enemmän kuin tuulivoimaa

Print PDF Email

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna siitä, että valtio on tukenut Talvivaaran kaivosyhtiötä paljon isommalla rahalla kuin tuulivoimaa – vaikka tuulivoiman tukia on julkisuudessa paljoksuttu kovasti. Tänään Talvivaaraan kaadettava rahamäärä kasvoi taas 112 miljoonalla eurolla.

Tuulivoiman syöttötariffin kuluihin on valtion tämän vuoden budjetissa varattu 137,9 miljoonaa euroa. Siitä alkaen kun syöttötariffi vuonna 2011 astui voimaan, sen kulut ovat tähän mennessä olleet 136,2 miljoonaa euroa. https://tuotantotuki.emvi.fi/Summary

Viime helmikuussa Stubbin hallitus myönsi Talvivaaran kaivosyhtiön juokseviin menoihin lähes 100 miljoonaa. Finnveran kautta kaivosyhtiöön uppoaa 45 miljoonaa. Lisäksi valtio on sijoittanut Talvivaaran osakkeisiin noin 150 miljoonaa. Nämä luvut tekevät yhteensä 295 miljoonaa euroa.

Tänään Sipilän hallitus päätti lisäbudjettiehdotuksesta, jossa Talvivaaran kaivosyhtiölle annetaan 112 miljoonaa euroa lisää. Kun se lisätään aiemmin käytettyihin rahoihin, Talvivaarassa sijatsevaan Kankkulan kaivoon on upotettu 407 miljoonaa euroa.

Aika paljon rahaa kaivokseen, jonka päätuote tähän mennessä ovat olleet ympäristöhaitat.

Avainsanat: Talvivaara, tuulivoima