Naisiin kohdistuva väkivalta pitää lopettaa

Print PDF Email

Tänään on naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisen teemapäivä, monella kollegalla on asussaan oranssia. Itselläni ei ole oransseja vaatteita, siksi muutama ajatus ja muistelma aheesta.

Kansainvälinen vertailu ei imartele Suomea. Kaksi otetta ihmisoikeuskeskuksen raportista viime vuoden maaliskuulta:

”Suomi on yksi niistä kolmesta maasta, joissa nykyisen tai entisen kumppanin tekemää fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten osuus on korkein (30 %). Suomen edellä ovat ainoastaan Tanska ja Latvia, joissa molemmissa osuus on 32 %. EU:n keskiarvo on 22 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenmaittain 13 prosentista 32 prosenttiin. Suomessa 33 % naisista on kokenut muun kuin kumppanin tekemää fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. EU:n keskiarvo on 22 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenmaittain 10 prosentista 40 prosenttiin. Kaiken kaikkiaan 10 % suomalaisista naisista oli kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa (jota oli tehnyt joku kumppani tai muu kuin kumppani) haastattelua edeltäneiden 12 kuukauden aikana. EU:n keskiarvo on 8 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenmaittain 3 prosentista 11 prosenttiin.”

”Suomessa 71 % naisista on kokenut seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta. Tämä on yksi korkeimmista osuuksista EU:n jäsenvaltioissa, ja Suomen edellä ovat ainoastaan Ruotsi (81 %), Tanska (80 %), Ranska (75 %) ja Alankomaat (73 %). EU:n 28 jäsenvaltion keskiarvo on 55 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenvaltioittain 24 prosentista 81 prosenttiin.Suomessa 23 % naisista ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää haastattelua edeltäneiden 12 kuukauden aikana. EU:n keskiarvo on 21 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenvaltioittain 9 prosentista 37 prosenttiin.”

Monessa muussa asiassa olemme hyviä, Suomi on esimerkiksi hyvä maa synnyttää ja kasvattaa lapsia ja naisten uran lasikatto on Suomessa heikompi kuin useimmissa muissa maissa, mutta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on häpeällisen paljon.

Tärkeitä naisten ruumiillista koskemattomuutta suojaavia lakimuutoksia tehtiin vasta 1990-luvulla. Näihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat:

Aviopuolison raiskaus kriminalisoitiin. Rikoslakiin kirjoitettiin, että myös tiedottoman ihmisen väkisinmakaaminen on raiskaus. Törkeän raiskauksen tunnusmerkkeihin lisättiin se, että tekijöitä on useampia. Rikoslain perusteluihin kirjattiin, että tyttölapsen sukuelinten silpominen, niin sanottu ympärileikkaus on törkeä pahoinpitely.

Muistan nämä muutokset siksi, että olin itse eduskunnan lakivaliokunnassa, kun nämä muutokset tehtiin.

Nämä asiat eivät 1990-luvun alussa olleet itsestäänselvyyksiä. Kun lakiehdotus aviopuolison raiskauksen kriminalisoinnista tuli eduskuntaan, istuntosalissa pidettiin myös vastustavia puheenvuoroja. Lakivaliokunta taisi hyväksyä asian yksimielisesti, mutta jotkut jäsenet tekivät sen hyvin pitkin hampain.

Raiskauksista oli annettu tuomioita, joissa tuomioistuin ei katsonut tekoa raiskaukseksi, koska uhri oli humalassa. Muistan myös kohua herättäneen hovioikeuden tuomion, jossa useamman miehen yhdessä tekemää raiskausta ei tuomittu raiskaukseksi, koska uhri ei pystynyt näyttämään toteen, että miehet olisivat uhanneet väkivallalla. Ihmettelin, eikö jo sinänsä ole väkivallan uhka, jos on useampi mies yhtä naista vastaan.

1990-luvun alussa Suomeen tuli pakolaisia Somaliasta ja alettiin puhua siitä, että tälläkin asuvat tytöt voivat joutua sukuelinten silpomisen uhriksi. Tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa ehdotin että tytön sukuelinten silpominen säädettäisiin rikokseksi. Oikeusministeri vastasi, että teko on rikos jo olemassaolevan lainsäädännön mukaan.

Vähän myöhemmin rikoslain uudistus tuli lakivaliokunnan käsiteltäväksi. Kysyin uudistuksen valmistelijoilta samaa asiaa eli jos sukuelinten silpominen on rikos ilman erillispykälää, mikä rikos on kyseessä. He vastasivat, että silpominen on törkeä pahoinpitely. Ehdotuksestani tämä kirjattiin myös pykälän perusteluihin. Jonkin aikaa sen jälkeen kun nämä pykälät oli eduskunnan täysistunnossa hyväksytty, sanomalehdissä esiintyi vielä väitteitä joiden mukaan Suomen viranomaiset eivät mahda tyttöjen sukuelinten silpomiselle mitään, koska asiaa ei ole kriminalisoitu. Lähetin näihin kirjoituksiin vastineita ja tieto lähti leviämään.

Juuri nyt Suomessa käydään kuumaa keskustelua raiskauksista ja niiden rangaistuksista. Itsekin olen – edelleen – ihmetellyt joitakin tuomioistuinten antamia tuomioita. Joitakin kuukausia sitten näin tutkimuksen, jossa todettiin tuomioistuinten seksuaalirikoksista antamien tuomioiden olevan pääasiassa lakiin kirjatun rangaistusasteikon alapäästä. Tämä ei mielestäni ollut tarkoitus silloin kun näitä pykäliä eduskunnassa säädettiin.

Saattaa olla, että rangaistuksia, jotka rikoslaki määrää seksuaalirikoksista, on syytä ankaroittaa. Toivon, että asiaa mietitään sen kannalta, miten tuomittavaa itse seksuaalinen väkivalta on, eikä sen kannalta, kuka rikokseen syyllistyy.
Väkivalta naisia kohtaan rajoittaa naisten elämää, opiskelua ja työtä. Se estää monia naisia elämästä täyttä elämää, käyttämästä kykyjään ja antamasta täyttä osuuttaan yhteiskunnan kehittämiseen. Näin se haittaa koko yhteiskuntaa.

Avainsanat: naiset, naisiin kohdistuva väkivalta, tasa-arvo, väkivalta