Ympäristönsuojelun laiminlyönti tulee kalliiksi
Talvivaaran tapahtumat ovat surullinen muistutus siitä, miten kalliiksi ympäristönsuojelussa lepsuilu tulee. Kaivosyhtiön ja viranomaisten laiminlyönnit ovat käyneet kalliiksi lähiseudun asukkaille, yrityksille ja mökkiläisille, mutta lopulta myös yhtiölle, joka yritti livahtaa riman ali eikä yli.
Poliisi tutkii kaivosyhtiön toimintaa ja viranomaisten toimintaa tutkivat ainakin Suomen oikeuskansleri ja EU:n komissio.
Kaivosalalle on maalattu ruusuista tulevaisuutta, innokkaimmat puhuvat uudesta Nokiasta. Myös sekä entinen elinkeinoministeri Häkämies ja hänen tilalleen valittu ministeri Vapaavuori ovat hehkuttaneet kaivosalan näkymiä.
Mutta jotta kaivoksilla voisi olla tulevaisuutta, ympäristönsuojelun pitää olla kunnossa. Vielä 60- ja 70-luvilla ihmiset pitivät normaalina sitä, että tehtaat pilasivat lähijärvet ja sellutehtaat haisivat mädälle munalle. Ei enää, onneksi.
Talvivaaran surullisenkuuluisa kipsisakka-allas vuoti jo maaliskuussa 2010. Varmaankin kaivosyhtiössä ajateltiin, että on edullinen ratkaisu jättää altaan heikko pohja vahvistamatta ja silti korottaa sitä. Kai yhtiössä sentään joku tiesi, että kun nestepintaa korotetaan, paine pohjalla kasvaa ja heikko rakenne joutuu entistä kovemmille.
Viime ja tämän viikon tapahtumien valossa tämä ei enää näytäkään edulliselta, kun altaan pohja repesi ja siitä vuoti useiden päivien ajan jätelientä noin kerrostalollinen (5000-6000 m3) tunnissa. Vuoto tyrehtyi vasta altaan tyhjenemiseen.
Kaivoksen lähivesiin on Suomen ympäristökeskuksen mukaan päässyt nikkeliä saman verran kuin saisi päästää vuodessa, ja tiistaina tiedotettiin, että kaivoksen läheisessä Lumijoessa raskasmetallien pitoisuudet ovat myrkyllisellä tasolla.
Varmaankin Keskusta viime hallituksessa ajatteli ajavansa elinkeinojen ja työllisyyden asiaa, kun se ajoi läpi alueellisten ympäristökeskusten yhdistämisen elinkeinokeskuksiin, hallintoministeri Kiviniemen, sittemmin pääministerin johdolla.
Varmaankin silloinen ympäristöministeri Lehtomäki ajatteli huolehtivansa Kainuun työllisyydestä, kun hän päätti että ely-keskuksen johtaja Kari Pääkkönen saa samalla olla myös ympäristöjohtaja, ei tule elinkeinopuolen ja ympäristöpuolen välille riitaa, varsinkaan kun Pääkkönen on vain virkavapaalla Geologian tutkimuslaitoksesta, jossa hän on auttanut panemaan Talvivaaran kaivosta pystyyn. http://suomenluonto.blogit.fi/kainuun-ely-keskuksen-ylijohtaja-on-lainamies-gtksta/
Talvivaara-yhtiön kannalta saattoi tuntua mukavalta, kun ely-keskuksen patoturvallisuusvastaavaksi nimitettiin Timo Regina, joka Destian palveluksessa oli rakentamassa kaivoksen jäteallasta.
http://suomenluonto.blogit.fi/talvivaaran-allasonnettomuus-on-jo-maailmanluokkaa/
Nyt näyttää siltä, että kaivosyhtiöllekin olisi loppujen lopuksi ollut halvempaa, jos Kainuun viranomaisten ympäristövalvonta olisi ollut tiukempaa, erityisesti altaiden ja patojen valvonta.
Kun toimitaan firmojen tahdon mukaan, liian herkästi katse tuppaa olemaan vain lyhyen aikavälin kustannuksissa, vähätellään riskejä sekä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön. Se ei välttämättä ole firmojenkaan kannalta kaukaa viisasta.
Venäjällä lakkautettiin Putinin aikana ympäristöviranomaiset ja alistettiin ne luonnonvaraministerin alle. Venäläisen mallin kokeilu Suomen aluehallinnossa pitäisi lopettaa nyt.
Jos uusi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori haluaa edistää kaivostoimintaa, hän alkaa ensi töikseen yhdessä ympäristöministeri Niinistön kanssa valmistella itsenäisten ympäristöviranomaisten palauttamista takaisin aluehallintoon, ja panee kiinni firmojen ja viranomaisten välisen pyöröoven.
Tällä viikolla paljon julkisuutta ovat saaneet kaivosprofessori Kari Heiskasen näkemykset, joiden mukaan Talvivaaran kaivosta ei voi sulkea koska prosessia ei pysty pysäyttämään. Kaivoksen valtavissa bioliuotuskasoissa bakteerit irrottavat malmista metallia ja jos bakteerien tuottamasta liemestä ei oteta metallia talteen, jätealtaaseen alkaa kohta valua entistä vaarallisempaa lientä.
Professori maalaa siis Talvivaaran kaivoksen vähän kuin ydinreaktoriksi, joka pysyy vaarallisena vuosikausia tuotannon lopettamisen jälkeenkin.
Olen toisaalta olen saanut myös viestejä eräältä mikrobiologilta, jonka mukaan "bioreaktorien" toiminta loppuu, kun niihin ei enää puhalleta ilmaa ja kasat peitetään.
En tiedä kumpi on oikeassa. Mutta vastaavanlaisen bioliuotusprosessia kaavaillaan useammassakin kaivoshankkeessa. Jos kaivosprofessori Heiskanen on oikeassa, kaikissa nyt vireillä olevissa bioliuotuskaivoshankkeissa tulee ottaa huomioon, että prosessia ei pysty pysäyttämään kertalaakista.
Talvivaarasta olemme oppineet jo aikaisemmin, että bioliuotus erottaa malmista uraanin, jota Suomen peruskalliossa on käytännöllisesti katsoen kaikkialla. Lapissa ja muualla kaikkien niiden ihmisten, joiden kotikonnuille suunnitellaan bioliuotuskaivoksia, kannattaa muistaa, että niistä voi tulla myös uraanikaivoksia.
Yksikään kaivos ei toimi ikuisesti, mutta pahimmillaan ympäristöhaitat voivat olla ikuisia. Ympäristönsuojeluvaatimusten ja valvonnan tulee olla sellaista, että kaivoksen lopetettuakin sitä muistetaan hyvällä eikä pahalla.
Lapin radiossa 15.11.2012.