“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Washington odottaa Obamaa

Koko Washington tuntuu odottavan Obamaa. Matkalla lentokentältä hotelliin taksikuski kysyi, olenko tullut seuraamaan Obaman virkaanastujaisia. No, enpä ole. Kuski oli musta mies, kysyin miltä Obaman virkaanastuminen tuntuu. Hienolta, hän vastasi, mikä ei tietysti yllättänyt yhtään.

Aamupäivällä tapasin USA:n senaatissa kolmen senaattorin avustajia, Kerryn, Liebermanin ja McCainin. Keskustelin heidän kanssaan USA:n linjasta kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja myös USA:n tulevasta ilmastolainsäädännöstä. John Kerryhän on nimitetty senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi ja tulee olemaan kansainvälisten ilmastoneuvottelujen kannalta senaatin keskeisin henkilö. Lieberman ja McCain puolestaan ovat sorvanneet hiilidioksidin päästökauppalakia, jollaisen nyt odotetaan menevän läpi, kun presidentti vaihtuu ja demokraateilla on enemmistö sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

Käytävillä jokaisen senaattorin toimiston oven molemmin puolin roikkuvat USA:n liput. Missään parlamentissa, jossa olen käynyt, en muista nähneeni näin suurta määrää lippuja. En myöskään muista nähneeni missään toisessa parlamentissa yhtä selkeitä ohjeita pyörätuolien käyttäjille. Joka hississä oli ohjeet, missä on lähin pyörätuolille soveltuva uloskäynti, ja joka vessan ovessa näyttää olevan nappi, jolla pyörätuolilla kulkeva saa oven auki.

Kaikki tapaamani ihmiset tuntuivat keskittyvän odottamaan Obaman virkaanastumista ja hänen linjanvetojaan presidenttinä. Yksi ja toinen tuntuu olevan uudesta presidentistä koko lailla täpinöissään. Tulee mieleen Beckettin näytelmän nimi ”huomenna hän tulee”. Obama tulee viiden päivän päästä.

Odotuksen tunnelmassa en saanut keskustelukumppaneistani irti kovinkaan paljon konkreettista siitä, mitä USA:n ilmastopolitiikassa on odotettavissa. Tahto vaikuttaa kuitenkin olevan vahva toimia rakentavasti kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja myös säätää oma lainsäädäntö ilmastopäästöjen rajoittamisesta.

EU:n uudesta ilmastolainsäädännöstä ei täällä tunnuta tietävän kovinkaan paljon. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron viime joulukuussa päätetyistä ilmastolaeista. Kerron myös, millaisia ehdotuksia Euroopan parlamentissa on tehty kehitysmaiden ilmastonsuojelun avustamisesta. Keskustelukumppanini myöntävät, että seuraavaa ilmastosopimusta tuskin syntyy ilman teollisuusmaiden antamaa rahoitusta kehitysmaiden ilmastoinvestoinneille. Mutta tästä ei USA:ssa ole juurikaan keskusteltu. Asia ei ole tullut ajankohtaiseksi. Kun presidentti Bush on ylipäänsä estänyt maataan neuvottelemasta seuraavista globaaleista päästövähennystavoitteista, ei ole jouduttu keskustelemaan siitä, mitä USA on valmis tarjoamaan kehitysmaille jotta riittävän tiukka sopimus saadaan aikaan.

Iltapäivällä oli Worldwatchin vuotuinen seminaari, jossa esiteltiin ”Maailman tila 2009” –raportti, joka käsittelee ilmastonmuutosta.

Worldwatchin johtaja Chris Flavin siteerasi Churchillia, joka kertoi toisen maailmansodan synkimpinä vuosina ajatelleensa, että lopulta USA aina toimii oikein, sen jälkeen kun se on kokeillut kaikki muut vaihtoehdot. Chris totesi myös, että sen jälkeen, kun kansainväliset ilmastoneuvottelut alkoivat, globaalit päästöt ovat nousseet 30 %.

IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri sanoi, että jo vuoteen 2020 mennessä vesipula tulee koettelemaan miljoonia uusia ihmisiä. Ennustehaarukka on aika laaja, Aasiassa vesipulasta kärsiviä tulee 120 – 1200 miljoonaa lisää ja Afrikassa 75 – 250 miljoonaa. Pachauri totesi myös, että päästöt koko maailmassa pitäisi kääntää laskuun vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme että maapallo ei lämpene enempää kuin 2 – 2,4 astetta.

Kysymykseen, mitä haluaisi Obaman tekevän presidenttinä, Pachauri vastasi toivovansa, että Obama tiukentaa lähivuosien ilmastotavoitteitaan. Obaman lupaama USA:n paluu vuoden 1990 tasolle vuoteen 2020 mennessä ei riitä. Myös USA:n pitäisi omaksua sama tavoite kuin EU:n eli vähentää päästöjä 20 – 30 % vuoteen 2020.

Worldwatchin tiedottaja teki tästä Pachaurin lausunnosta tiedotteen ja kertoi myöhemmin, että aika pian erään sanomalehden nettisivulla oli kommentoitu: ”Kuinka hemmetin kylmää oikein pitäisi tulla, että nuo ihmiset olisivat tyytyväisiä?” (Washingtonissa on nyt aika kylmä, pakkasta ei ole monta astetta, mutta pureva tuuli hyytää.)

Potsdam-instituutin tutkijan Bill Haren sanoma oli selkokielellä, että EU:nkin asettamat ilmastotavoitteet ovat liian lepsuja. Jos haluamme selvästi yli 50 % todennäköisyydellä estää maapallon lämpenemisen yli kahdella asteella, ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus ei saisi nousta yli 400 ppm:n (miljoonasosan), jota olemme jo nyt aika lähellä. Jotta ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus voitaisiin stabiloida tälle tasolle, ei riitä edes että päästöt pudotetaan nollaan joidenkin vuosikymmenien kuluessa, vaan päästöt on käännettävä negatiivisiksi. Toisin sanoen pitää ruveta imuroimaan hiilidioksidia ilmasta. Ja itse asiassa nykytiedon valossa kaksi astettakaan ei ole mikään turvaraja, lämpeneminen pitäisi pysäyttää sitäkin alemmas. Toisin sanoen joudumme suunnilleen väistämättä siihen, että ilmakehän kasvihuonekaasumäärää on vähennettävä. Mutta tässä ja nyt tärkeintä on saada aikaan päätökset päästövähennyksistä vuoteen 2020 mennessä. Kaikissa järkevissä päästöurissa globaalit päästöt kääntyvät laskuun ennen vuotta 2020 ja vähenevät sen jälkeen rivakasti.

Mielenkiintoisen ja rohkaisevan näkökulman siihen, mitä on tehtävissä, toi maatalousasiantuntija Sara Scherr. Hän puhui siitä, että nykyisellään maatalous, erityisesti karjankasvatus, on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, ja ilman noiden päästöjä vähentämistä on lähes mahdotonta saavuttaa ilmastotavoitteita. Mutta toisaalta muuttamalla maatalouden ja maankäytön menetelmiä voidaan lisätä maaperään varastoituvan hiilen määrää. Scherr kertoi, että maatalouden järjestöissä ajattelu on muuttunut tosi nopeasti. Ei ole kauaakaan siitä, kun ala vierasti täysin sitä ajatusta, että maataloudella olisi mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa ja että maaperän hiilisisältöä pitäisi ylipäänsä ajatella. Mutta nyt on hyvin nopeasti viriämässä kiinnostus maaperän hiilimäärän lisäämiseen. Menetelmät, joilla maaperän hiilimäärää lisätään, parantavat myös maaperän hedelmällisyyttä. Tämä kuulosti hyvin rohkaisevalta. Sara Scherrin artikkeli onkin yksi mielenkiintoisimmista uudessa Maailman tila-raportissa.

Marcel Brenninckmeijer, Good Energies-yhtiöstä näytti kuvia siitä, miten nopeasti aurinkosähkön hinta on tullut alaspäin. Hän päätteli aurinkosähkön ”oppimiskäyristä”, että aurinkosähkö tulee hinnaltaan kilpailukykyiseksi alle kymmenessä vuodessa. Hän ennusti, että joidenkin vuosien päästä ei enää saa muita kuin sellaisia ikkunoita, jotka on pinnoitettu aurinkopaneelikalvolla.

Worldwatchin tutkija Janet Sawin selosti Saksan syöttötariffia, joka on saanut siellä uusiutuvan energian investoinnit huimaan vauhtiin, ja kertoi, että aurinkosähkön syöttötariffi eli takuuhinta (joka on korkeampi kuin tuulivoimalle) nostaa jonkin verran saksalaiskuluttajien sähkön hintaa, mutta vaikutus on perhettä kohti suunnilleen yhden leivän hinnan verran kuukaudessa. Hallituksen tekemän selvityksen mukaan myönteiset vaikutukset kansantaloudelle muun muassa työllisyydestä, viennistä ja säästetyistä tuontipolttoainekustannuksista ovat moninkertaiset.

Minä kerroin EU:n uudesta ilmastolainsäädännöstä. Se herätti paljon kiinnostusta.

Worldwatchin illallisella pääpuhuja oli John Kerry. Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli syötetty ilmastomalliin kaikkien maiden nykyiset ilmastositoumukset. Bisnes as usual (siis ilman pääs
törajoituksia) johti ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuden nousuun jopa 900 ppm:ään ja maapallon lämpenemiseen 6 asteella. Mutta silloinkin, kun kaikki olemassa olevat sitoumukset syötettiin malliin, kasvihuonekaasupitoisuus nousi noin 600 ppm:ään ja planeetta lämpeni reilusti yli 3 astetta. Kerry sanoi, että Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tullaan tarvitsemaan pääministereitä, muuten ei saada aikaan riittävän kunnianhimoista sopimusta.

Kerry vaikutti oikeasti perehtyneeltä ilmastoasioihin. Kuulin hänen neuvoneen Hillary Clintonia tekemään ensimmäisen ulkomaanvierailunsa Kiinaan, tavoitteena suostutella Kiinaa ottamaan itselleen päästörajat. Clinton oli sanonut haluavansa Kerryn mukaan. Pöytäkumppanini kommentoi, että tulee olemaan aika huima ele Kiinaa kohtaan, kun kaksi ”melkein presidenttiä” tulee sinne yhdessä kylään.