Viiden entisen ministerin yhteinen näkemys ehdotuksesta ottaa Vuotoksen allas uudelleen esille

Lapin liitolle
Mielipide Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan luonnoksesta
15.12.2014 nähtäville pantuun Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaluonnokseen sisältyvä Kemihaaran tekoallas on sekä kansallisen että EU-lainsäädännön vastainen. Lainvastaisena se tulisi poistaa kaavasta.
Ehdotettu 155 km2:n laajuinen allas on kolmanneksen pienempi mutta ympäristövaikutuksiltaan olennaisilta osin sama kuin Vuotoksen allas, jonka rakentamisluvan Korkein hallinto-oikeus kumosi joulukuussa 2002 tekemällään päätöksellä. KHO totesi päätöksessään Vuotoksen altaan aiheuttavan niin huomattavat ja laajalle ulottuvat vahingolliset vaikutukset ympäristön luonnonsuhteissa ja vesiluonnossa, että vesilain 2 luvun 5 §:n nojalla sille ei voida myöntää lupaa. Vuonna 2004 valtioneuvosto liitti Kemihaaran suot Natura 2000-verkostoon, joten aluetta koskevat nyt myös EU:n luonto- ja lintudirektiivit. Allas olisi myös niiden vastainen.
Kemihaaran allasta on perusteltu myös tulvasuojelulla. Siihen on olemassa muitakin keinoja, kuten penkereiden rakentaminen tarvittaviin paikkoihin. Myöskään tulvasuojelu ei siis perustele lainvastaista tekoallashanketta.
Kaavojen, myös maakuntakaavojen, tulee olla voimassaolevan lainsäädännön mukaisia. Laitonta hanketta ei voida toteuttaa. Mikäli maakuntakaavaan kuitenkin sisältyisi laiton maankäyttöhanke, se estäisi aluetta ja sen elinkeinotoimintaa kehittävien muiden, laillisten hankkeiden toteutumisen, eli haittaisi Itä-Lapin ihmisten toimeentuloa ja elinkeinoja.
Alueella asuvien ihmisten kannalta on täysin kohtuutonta, että allashanke pannaan kerran toisensa jälkeen uudestaan vireille, vuosikymmenien ajan. 1980-luvun alussa silloinen hallitus päätti, ettei Vuotoksen allasta tehdä. 1990-luvun alussa silloinen hallitus antoi kuitenkin Kemijoki Oy:lle luvan ryhtyä valmistelemaan allasta. 2000-luvun alussa korkein hallinto-oikeus totesi altaan vesilain vastaiseksi ja vuonna 2004 Kemihaaran suot liitettiin Natura 2000-verkostoon. Nyt Lapin liitto on käynnistämässä allashanketta uudelleen.
Itä-Lapin maankäyttöä koskevissa ja muissa suunnitelmissa tulisi Vuotoksen/Kemihaaran altaan loputtoman ajamisen sijasta keskittyä niihin asioihin, joilla aluetta oikeasti voidaan kehittää. Tällainen asia on esimerkiksi kalastusmatkailun kehittäminen. Jos luonnonlohi saataisiin palautettua Kemijoen vapaisiin latvavesiin, alueen vetovoima kasvaisi merkittävästi.
Allashanke ja vesilaki
Korkein hallinto-oikeus totesi 18.12.2002 Vuotos-päätöksensä tiivistelmässä mm:
”[H]ankkeen vaikutuksia, kun otettiin huomioon niiden laaja-alaisuus sekä erityisesti niiden syvällekäyvyys ja pysyvyys allasalueella ja allasalueella olevat luontoarvot, oli pidettävä vesilain 2 luvun 5 §:ssä (467/1987) tarkoitettuina huomattavina ja laajalle ulottuvina vahingollisina muutoksina ympäristön luonnonsuhteissa ja vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen [kumota Lapin vesioikeuden myöntämä lupa altaalle]. Koska asia ratkaistiin vesilain 2 luvun 5 §:n nojalla, ei vesilain 2 luvun 6 §:ssä tarkoitetun intressivertailun [hankkeen hyötyjen ja haittojen vertailun] suorittaminen ollut tarpeen.”
Päätöksensä laajoissa perusteluissa KHO viittasi Vaasan hallinto-oikeuden tekemään selvitykseen, jonka mukaan mm allas haittaisi ihmisten terveyttä nostamalla kalojen elohopeapitoisuutta ja huonontamalla veden laatua sekä allasalueella että alapuolisessa vesistössä. Tekoaltaassa petokalojen elohopeapitoisuudet tulisivat altaan rakentamisen jälkeen olemaan arviolta yli 1 mg/kg 8-15 vuoden ajan, jolloin nämä kalat olisivat myynti- ja syöntikelvottomia. Myös Kemijärven alapuolisen Kemijoen petokalojen elohopeapitoisuudet kasvaisivat selvästi nykyisestä. Petokalojen elohopeapitoisuuden aleneminen tason 0,5 mg/kg alapuolelle kestäisi 15-30 vuotta. Veden laatu huononisi sekä allasalueella että alapuolisessa vesistössä.
Hallinto-oikeus ja KHO kuitenkin katsoivat, etteivät vaikutukset terveyteen sinänsä ylitä luvan myöntämisen epäämiskynnystä. Sen sijaan altaan vaikutukset vesiluontoon ja sen toimintaan sekä ympäristön luonnonsuhteisiin hallinto-oikeus ja KHO totesivat niin merkittäviksi että luvan myöntämisen epäämiskynnys ylittyy. Muutokset olisivat suurelta osin peruuttamattomia.
KHO toteaa, että ”[h]allinto-oikeus on todennut, että Vuotoksen alueen edellä kuvatut luontoarvot ovat paikkaan sidottuja. Alueen monimuotoiset luontoarvot kuten alueen lettosuot ja monipuolinen eliölajisto ovat syntyneet tai kehittyneet hyvin pitkän ajan kuluessa Vuotoksen alueen kallioperän, maaperän, vesistöolojen ja pienilmaston vaikutuksesta. Vuotosalueen linnuston arvokkain osa on suurten soiden linnustoa, joka on riippuvainen suurehkoista, yhtenäisistä ja luonnontilaisista soista reunametsineen, vesistöineen ja metsäsaarekkeineen. Mikäli allas rakennetaan, alueen luontoarvot menetettäisiin lopullisesti. Mikään toinen alue ei voi korvata Vuotosalueen luontoarvoja eikä niitä voida kompensoida eikä vahinkoja voida edes sanottavassa määrin vähentää alueen ulkopuolisilla toimenpiteillä.”
Ympäristöministeriö totesi Vuotoksen altaan lupakäsittelyn yhteydessä antamissaan lausunnoissa ja Lapin vesioikeuden päätöksestä tekemässään valituksessa mm, että allas huonontaisi pohjaveden laatua siten, että vesilain 1. luvun 22 §:n mukaan lupaa ei voida myöntää. Lisäksi ministeriö totesi, että ”Vuotoksen alue on, etenkin suo-, jokivarsi- ja vesiluontonsa puolesta, koko Suomen oloissa poikkeuksellisen monimuotoinen ja luonnonsuojelullisesti arvokas kokonaisuus. Alue täyttää luontoarvojensa puolesta sekä luonto- että lintudirektiivin kriteerit.”
Vesilakia on sittemmin uudistettu, mutta niin sanottu ehdoton luvanmyöntämiskriteeri, jonka nojalla KHO totesi Vuotoksen altaan laittomaksi, on laissa edelleen.
Lapissa sijaitsevat Lokan ja Porttipahdan altaat, 315 ja 149 km2, on aikoinaan rakennettu erityislain nojalla. Niiden jälkeen seuraavaksi suurimmat tekoaltaat on tehty merenlahdista patoamalla, Luodonjärvi, 67 km2, ja Uudenkaupungin makeavesiallas, 37 km2. Suomen suurin vesilain nojalla luvan saanut sisämaahan rakennettu tekoallas on Uljuan allas Pohjanmaalla, 28 km2. 155 km2:n kokoinen Kemihaaran allas olisi siis paljon suurempi kuin yksikään vesilain nojalla luvan saanut allas.
Allashanke ja Natura 2000
Vuonna 2004 valtioneuvosto liitti Kemihaaran suot Naturaan. Tästä valitettiin KHO:een, joka piti päätöksen voimassa.
Allas, jota alun perin suunniteltiin Kemihaaran altaana, sittemmin Vuotoksen altaana, ja nyt jälleen Kemihaaran altaana, peittäisi Kemihaaran suot-nimisen Natura-alueen eli tuhoaisi sen luontoarvot, mikä myös kaavaehdotuksessa tosiasiassa myönnetään. Tämän johdosta asiaan vaikuttaa Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi myös Natura 2000-verkostoa säätelevä EU-lainsäädäntö, eli EU:n luonto- ja lintudirektiivit.
Viranomaisilla on velvollisuus estää niiden lajien ja luontotyyppien heikentyminen ja häiritseminen, joiden perusteella alue on liitetty Natura 2000-verkostoon. Tämä velvolluus koskee myös maakuntakaavojen laadintaa. Maakuntakaava, joka heikentäisi Kemihaaran suot-nimisen Natura-alueen luonnonarvoja olisi laiton. Viranomaisilla on velvollisuus valvoa ennakolta hankkeita ja suunnitelmia niin että niistä ei aiheudu merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura-alueiden suojelutavoitteille. Myös yleisen tason suunnitelmat, jotka luovat pohjaa yksityiskohtaisemmalle päätöksenteolle, kuuluvat tämän velvollisuuden piiriin.
Yhteiskunnan pakottavan tärkeitä toimintoja varten direktiiviin sisältyy poikkeamismahdollisuus yhteiskunnan pakottavan tärkeitä toimintoja varten. Päätösvalta poikkeusmenettelyn käyttämisestä kuuluu Suomessa valtioneuvoston yleisistunnolle. Tämän harkintavallan käytön on täytettävä sille säädetyt oikeudelliset edellytykset. Poikkeusmenettelyn käytön edellytykset ovat (i) että hankkeelle ei ole muita vaihtoehtoja, (ii) että kyseessä on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, (iii) komission lausunto vaikutusten kohdistuessa priorisoituihin luontotyyppeihin tai lajeihin ja (iv) Natura 2000 -verkostolle aiheutuva heikennys kompensoidaan.
Direktiivin mukaiset edellytykset heikentää Kemihaaran soiden luontoarvoja hukuttamalla ne tekoaltaan alle eivät täyty. Ensinnäkään kyse ei ole tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta hankkeesta, jolle ei olisi vaihtoehtoja. Sähköntuotannolle – myös niin sanotun nopean säätötehon tuotannolle – on lukuisia vaihtoehtoja. Myös tulvasuojelulle on olemassa vaihtoehtoja. Tulvasuojelusta enemmän jäljempänä. Toiseksi ei ole mahdollista löytää toista Natura 2000 -aluetta, joka kompensoisi Kemihaaran soiden hukuttamisen aiheuttamat luontoarvojen menetykset.
Tulvasuojelu
Kemihaaran altaan yhdeksi tavoitteeksi esitetän tulvasuojelu. Tulvasuojelua käsiteltiin myös Vuotoksen altaan lupaprosessissa. Vaasan hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa maa- ja metsätalousministeriö perusteli Vuotoksen allasta myös tulvasuojelulla. Koska vesilain kynnys ehdottomasta luvan myöntämisen esteestä (huomattavat ja laajalle ulottuvat vahingolliset ympäristövaikutukset) täyttyivät, hallinto-oikeus ja KHO eivät lähemmin tarkastelleet tulvasuojelukysymystä.
KHOn päätöksen jälkeen, vuonna 2007, on säädetty EU-direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta, johon tekoallasta koskevassa julkisessa keskustelussa on usein viitattu.
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:32007L0060
Direktiivissä korostetaan tarvetta maankäyttöä suunnitellessa kartoittaa myös tulvariskit. Erityisesti korostetaan koko vesistöaluetta koskevaa yhteistyötä, mukaan lukien kansainvälinen yhteistyö silloin kun valuma-alue ulottuu useamman valtion alueelle. Direktiivi velvoittaa tekemään kartat tulvavaarasta ja -riskeistä.
Johtolauseessa 14 todetaan: ”Tulvariskien hallintasuunnitelmissa olisi keskityttävä ehkäisyyn, suojeluun ja valmiustoimiin. Suunnitelmissa olisi joille annettavan tilan lisäämistä silmällä pitäen harkittava mahdollisuuksien mukaan tulvatasanteiden ylläpitoa ja/tai kunnostamista sekä toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään ja vähentämään ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle aiheutuvia vahinkoja. Tulvariskien hallintasuunnitelmien osatekijät olisi tarkistettava säännöllisin väliajoin ja tarvittaessa saatettava ajan tasalle ottaen huomioon ilmastonmuutoksen todennäköiset vaikutukset tulvien esiintymiseen.”
Direktiivin 4. artiklassa todetaan:
”1. Jäsenvaltioiden on tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti suoritettava tulvariskien alustava arviointi … .
2. Tämä tulvariskien alustava arviointi tehdään saatavissa olevien tai suoraan johdettavissa olevien tietojen, kuten asiaa koskevien rekistereiden ja pitkän aikavälin kehityksestä, erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta tulvien esiintymiseen, tehtyjen tutkimusten perusteella, jotta saadaan arvio mahdollisista riskeistä. Arviossa on oltava vähintään seuraavat osat:
a)
asianmukaisessa mittakaavassa olevat vesipiirin kartat, joissa on kuvattu myös vesistöalueiden, vesistöalueiden osien ja mahdollisten rannikkoalueiden rajat ja joista käy ilmi alueen topografia ja maankäyttö;
b)
kuvaus tulvista, joita on esiintynyt alueella aikaisemmin ja joilla on ollut huomattavia vahingollisia vaikutuksia ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle ja joiden kaltaisten tapahtumien toistumista voidaan edelleen pitää todennäköisenä, mukaan lukien tulvan laajuus, tulvareitit ja arvio tulvien vahingollisista vaikutuksista;
c)
kuvaus aikaisemmin esiintyneistä merkittävistä tulvista, jos samanlaisten tulvien toistumisella saattaisi olla huomattavia vahingollisia seurauksia;
ja niissä on jäsenvaltioiden erityistarpeista riippuen oltava:
d)
arvio tulevien tulvien mahdollisista vahingollisista seurauksista ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle; arviossa on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon sellaiset tekijät kuin alueen topografia, vesistöjen sijainti ja niiden yleiset hydrologiset ja geomorfologiset ominaisuudet, mukaan lukien tulvatasanteet luonnonmukaisina pidättämisalueina, nykyisten ihmisen rakentamien tulvasuojelurakenteiden tehokkuus, asuttujen alueiden ja taloudelliseen toimintaan käytettyjen alueiden sijainti sekä pitkän aikavälin kehitys mukaan lukien ilmastonmuutoksen vaikutukset tulvien esiintymiseen.”
Direktiivi velvoittaa kartoittamaan tulvariskit, mutta jättää kunkin jäsenmaan keinot tulvariskien vähentämiseksi. Julkisessa keskustelussa esiitetty väite, että EU-direktiivi jopa velvoittaisi rakentamaan tekoaltaita tulvasuojelun vuoksi, on perätön. Koko direktiivissä ei ole mainittu tekoallas-sanaa. Ainoa tulvasuojelun keino, joka direktiivissä mainitaan, ja useassa kohdassa, ovat tulvatasanteet, toisin sanoen alueet, joihin luonnontilaisten vesistöjen tulvavedet ovat suurelta osin ohjautuneet, niiden ylläpito ja kunnostaminen.
Kemijoen ja sen sivujokien varrella tulvasuojelun tärkein asia on välttää rakentamista paikkoihin, jotka ovat tulville altiina. Siltä osin kuin tässä asiassa on jo tehty virheitä, tulvasuojelu voidaan toteuttaa mm penkereiden avulla. Myös EU-direktiivissä mainittu Kemijoen luonnollisten tulvatasanteiden kunnostaminen tulisi selvittää.
EU:n vesipuitedirektiivi
EU:n vesipuitedirektiivi on astunut voimaan vuonna 2000. Se ei siis ollut voimassa vielä silloin, kun Vuotoksen altaan lupakäsittely pantiin vireille. Nyt myös se on lainsäädäntöä, jota pitää noudattaa vesistöihin kohdistuvia ja niihin vaikuttavia suunnitelmia laadittaessa. Vesipuitedirektiivin 1. artiklan ensimmäisessä pykälässä todetaan sen tarkoitukseksi ”estää vesiekosysteemien sekä vedentarpeen kannalta vesiekosysteemeistä suoraan riippuvaisten maaekosysteemien ja kosteikkojen edelleen huononemi[n]en sekä suojel[la] ja paranta[a] niiden tilaa”. Direktiivin 4. artiklan 1. pykälässä todetaan jäsenvaltioiden velvollisuus ehkäistä kaikkien pintavesimuodostumien tilan huononeminen. Esitetty Kemihaaran tekoallas olisi siis myös vesipuitedirektiivin vastainen.
Maakuntakaavaluonnokseen sisältyvä Kemihaaran tekoallashanke rikkoisi siis Suomen kansallista vesilakia, Natura 2000-verkostoa sääteleviä EU:n luonto- ja lintudirektiiviä sekä EU:n vesipuitedirektiiviä. EU:n direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta ei myöskään luo perustetta tekoaltaalle.
Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2015
Satu Hassi
Tekniikan lisensiaatti,
Ympäristöministeri vuosina 1999-2002, Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2004-2014
Heidi Hautala
Euroopan parlamentin jäsen
Kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausministeri vuosina 2011-2013
Pekka Haavisto
Kansanedustaja
Ympäristöministeri vuosina 1995-1999
Kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausministeri vuosina 2013-2014
Sirpa Pietikäinen
Euroopan parlamentin jäsen
Ympäristöministeri 1991-1995
Pertti Salolainen
Kansanedustaja
Ulkomaankauppaministeri 1987-1995