Toivoa Pariisin taivaan alla, loppuvääntö käynnistynyt

Ministerit ovat saapuneet Pariisin ilmastokokoukseen ja loppuväännöt ovat alkaneet. Tahdin tiivistymisen aistii käytävillä.

Tunnelma on optimistinen mutta kaikki isot asiat ovat auki. Muutoin ei voisi ollakaan. Jos joku iso asia olisi ratkennut jo viime viikon virkamiesneuvotteluissa, sen maan neuvottelijat löylytettäisiin kotimaassaan liian helposta periksi antamisesta.

Kokouksen puheenjohtaja Ranskan ulkoministeri Fabius on asettanut neljä pienempää ryhmää neuvottelemaan keskeisimmistä kiistakysymyksistä. Ryhmien otsikoiksi on annettu toimeenpano, eriyttäminen, kunnianhimo ja toimet ennen vuotta 2020. Lisäksi tänään perustettiin ryhmä käsittelemään ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Suomen ympäristöministeri Tiilikainen on toisena EU:n neuvottelijana eriyttämistä käsittelevässä ryhmässä. Siinä käsitellään yhtä ikuisuuskysymystä, eli teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välistä eroa. Pidetäänkö vuonna 1992 sovittua eroa edelleen voimassa, miten teollisuusmaiden ja kehitysmaiden velvoitteet ja niiden sitovuus eroavat toisistaan ja keitä katsotaan kuuluvaksi kuhunkin ryhmään?

Durbanin ilmastokokouksessa neljä vuotta sitten tosin jo sovittiin, että seuraavan ilmastosopimuksen päästörajat koskevat kaikkia maita. Mutta sitä ei sovittu, ovatko teollisuusmaiden ja kehitysmaiden päästörajat yhtä sitovia, ja mitä muita eroja sitoumuksilla voi olla.

”Palomuuri” perinteisten teollisuus- ja kehitysmaiden välillä perustuu YK:n ilmastopuitesopimukseen, joka solmittiin Riossa 1992. Silloin esimerkiksi Kiina, Malesia ja Etelä-Korea olivat selvästi kehitysmaita. Nyt Kiinan päästöt ovat kasvaneet maailman suurimmiksi ja myös päästöt henkeä kohden ovat ylittäneet EUn. Malesian päästöt nuppia kohden ovat isommat kuin EUn ja sen kansantuote henkeä kohti isompi kuin Venäjän. Intialaisten enemmistö on köyhiä ja päästöt henkeä kohden paljon pienemmät kuin meillä. Toisaalta Intian päästöt kuuluvat maailman suurimpiin ja siellä asuu maailman kolmanneksi eniten miljonäärejä.

Toiveikkaaseen tunnelmaan on monta syytä. Puheenjohtajamaa Ranskaa kehutaan taitavasta diplomatiasta. Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen uusiutuvaa energiaa hyödyntävän teknologian hinnat ovat laskeneet, aurinkopaneelien hinta on romahtanut noin neljäsosaan silloisesta ja investoinnit kasvavat huimaa vauhtia. Tämä on lisännyt optimismia siitä, että ilmastonmuutoksen hillintä on mahdollista, ja myös maiden valmiutta päästöjen suitsimiseen.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan viime vuonna lähes puolet maailman uudesta sähköntuotantokapasiteetista oli aurinko- ja tuulivoimaa. IEAn ja maailman uusiutuvan energian järjestön IRENAn johtajat julkaisivat Pariisin ilmastokokouksen alla yhteisen tiedotteen, jossa totesivat uuden energiatekniikan läpimurron olevan käsillä. IEA, joka on tähänastisissa ennusteissaan karkeasti aliarvioinut tuuli- ja aurinkoenergian kasvun, sanoo että seuraavan 15 vuoden aikana uusiutuvat kasvavat maailman merkittävimmäksi sähköenergian lähteeksi.

IRENAn mukaan uusiutuvasta energiasta saa sähköä halvimmalla isossa osassa maailmaa. Se ja energiatehokkuus ovat ilmastonmuutoksen hillinnän avainasiat.

Kokouksen alla ja aikana on julkistettu vinha määrä aloitteita ja optimistisia tulevaisuudenkuvia. 700 kaupunkia on luvannut siirtyä kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä.

Täysin uusiutuvaan energiaan siirtymiseen sitoutuneiden yritysten lista pitenee. Kokouksen aikana ryhmä yritysjohtajia, Richard Branson etunenässä, on arvostellut kahden asteen lämpenemisrajaa liian vaaralliseksi ja vaatii tavoitteen tiukentamista 1,5 asteeseen.

Jotkut arvioivat, että tuuli- ja aurinkoenergian läpmurto on jo väistämätön, tapahtuu Pariisissa mitä tahansa. Toiset sanovat, että tähän tarvitaan se, että Pariisin kokous saa viidesosan maailman maista tiivistämään uuteen energiatekniikkaan siirtymisen tahtia.

Toisaalta edistys ei ole aivan johdonmukaista. OECD julkaisi tänään tutkimuksen, jonka mukaan teollisuusmaiden ja isoimpien kehitysmaiden päästöistä 60 prosenttiin ei kohdistu minkäänlaista päästöveroa tai muuta hintaa. Alle 10 prosentiin päästöistä kohdistuu vähintään 30 dollarin tonnihinta, joka on alin arvio päästöjen aiheuttamien haittojen hinnasta.

IEAn johtaja Fatih Birol arvosteli tänään sitä, että toisaalta puhutaan paljon siitä, että päästöille pitäisi saada hinta, mutta samalla maailman maat antavat fossiilienergialle tukiaisia 490 miljardia dollaria vuodessa. Se tarkoittaa ”negatiivista hiiliveroa” eli kannustetta saastuttaa, ja tämä kannuste on tonnia kohden korkeampi kuin esimerkiksi EUn päästökaupassa päästötonniin kohdistuva hinta, suunnilleen 10 dollaria tonnilta.

Vaikka tunnelma on toiveikas, mikään ei silti vielä ole varmaa, ei edes se että neuvottelutulos syntyy.

Toivon hartaasti että sopimus syntyy ja että se on riittävän hyvä kertomaan koko maailmalle, että kaikki maailman maat ovat ilmastosavotassa mukana. Vuosi 2100 ei itse asiassa ole mahdottoman kaukana. Se on tämän päivän pikkulasten elinaikaa. Vuonna 2100 omat lapsenlapseni ovat kaikki nuorempia kuin isäni on nyt.

Julkaistu Vihreässä blogissa 7.12.2015