”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Takinkääntöviikot

Timo Soinin takki jatkaa kääntyilyään. Vapun alla ”ei semmoinen ole mahdollista, että otetaan asento, mikä oli ennen vaaleja”. Tästä lauseesta tulee vielä klassikko. Tänään hänen puolueensa vastasi hallitustunnustelija Kataisen kysymyksiin: ”emme voi hyvällä omallatunnolla tukea Portugali-pakettia emmekä pysyvän vakausmekanismin luomista. Emme myöskään hyväksy Suomen vastuiden kasvattamista väliaikaisessa rahoitusvakausvälineessä.”

Kuten olen jo sanonut, Soinin takkiin pitäisi kytkeä tuulivoimala.

Perussuomalaisten vastavalituille kansanedustajille ei tietenkään ole helppoa syödä ensi töikseen näyttävästi sanansa, ei vaikka Soini itse kuinka haluaisi ministeriksi. Jos perussuomalaiset menevät hallitukseen, ei riitä että Soini hyväksyy hallitusohjelman, myös eduskuntaryhmän on tehtävä se. Hallituksellahan tulee olla eduskunnan enemmistön luottamus. Saatamme nähdä vielä melkoista jonglöörausta ennen kuin hallitus on muodostettu.

Soinille ja ehkä Kataisellekin olisi helpointa, jos Portugalin tukitoimet lyötäisiin lukkoon ilman että missään tehdään selväsanaista päätöstä Suomen osallistumisesta. He voivat yrittää viivyttää ratkaisujen tekemistä EU:n valtiovarainministerikokouksen eli Ecofinin ohi. Mutta jos Ecofinin kokoukseen mennessä ei ole eduskunnan enemmistöä edustavien ryhmien hyväksyntää Portugalin tukitoimille, silloin Suomi ei ole paketissa mukana.

Vaalien alla olisi hyvä muistaa, että puheet tulevat vastaan vaalien jälkeen.

Viime viikon torstaina olin eduskunnan avajaisissa, koska ne sattuivat päivään, jolloin EU-parlamentissa ei ollut kokouksia. Avajaisten tunnelma oli erilainen kuin tavanomaisesti. Puheetkin jäivät mieleen, toisin kuin vastaavassa tilaisuudessa yleensä. Presidentti Halonen otti mielestäni hyvän äidillisen asenteen ja muistutti, että vaalien alla on korostettu sitä, mikä erottaa, mutta nyt on haettava sitä, mikä yhdistää. Sekä Halonen että puhemies Ben Zyskowitz muistuttivat, että Suomi ei elä maailmassa yksin, meidän on huolehdittava myös kansainvälisistä suhteistamme.

Zyskowitzia kuunnellessani varmaan ensimmäistä kertaa ajattelin olevani samaa mieltä. Tunnen hänet kiistakumppanina jo 1970-luvulta. Olen samaa mieltä hänen kanssaan sekä suuryritysten johdon tähtitieteellisiin sfääreihin kohonneiden palkkioiden kohtuuttomuutta että euron kriisistä: sen mitä teemme, pitää vastata omaa etuamme. Oma etumme on pitää oma kansantaloutemme pystyssä. Jos arvioimme siihen tarvittavan Portugalin tukemista, silloin pitää tukea, muuten ei. Avajaiskahveilla sanailin Zyskowitzin puheesta myös muutaman demarin kanssa. He olivat hieman happamia. Myöskään demareille ei tule olemaan helppoa neuvotella hallitusohjelmaa, jonka voisi selittää olevan edes jotenkuten linjassa heidän vaalienaluspuheittensa kanssa.

Eduskunnan kokoontuessa ainakin kahden perussuomalaisten kansanedustajan, Jussi Halla-Ahon ja Teuvo Hakkaraisen rasistiset puheenvuorot ehtivät herättää huomiota. Vastapainoksi eduskunnan avajaispäivän illan perinteinen kulttuuripläjäys, Romeo ja Julia-baletti, edusti ulkomaalaisuutta oikein olan takaa. Englantilaisen kirjailijan Italiaan sijoittuva tarina, venäläinen säveltäjä ja eteläafrikkalainen koreografi. Vaikka Romeon ja Julian tarina onkin heterotragedia, miestanssijoiden ihoa nuolevat asut ja lihaksikkaat olemukset toivat mieleen homotaideikoni Tom of Finlandin kuvat.