Seikkailu Saksan junissa
Sähköposti kertoi Iranin EU-suurlähetystön ottaneen yhteyttä ja vakuuttaneen, että kivitystuomiota, jonka johdosta useampikin meppi oli lähettänyt sähköpostia, ei panna täytäntöön tänä aamuna, eikä muulloinkaan. Toivottavasti tähän voi luottaa.
Meppien kiirehtiessä istunnon äänestyksiin pappispukuinen mies jakoi meille kuvia pienestä katolisesta kirkosta Bukarestissa, joka on jäämässä uuden laatikkopilvenpiirtäjkän varjoon. Uutta rumilusta ollaan rakentamassa melkein kirkkoon kiinni, väliä kirkon seinään on vain muutama metri. Kuva oli niin puhuva, että päätin allekirjoittaa vetoomuksen kirkon suojelemisesta. Saman vetoomuksen edessä oli jonoa, kuva oli tehonnut moneen muuhunkin meppiin.
Istunto äänesti muun muassa päätöslauselmasta, joka perustui vetoomusvaliokunnan matkaan Andalusiaan ja Madridiin. Parlamentti moitti Espanjaa siitä, että ihmisiä pakotetaan luovuttamaan maitaan ja asuntojaan kerrostalorakentamista varten ilman kunnon korvauksia ja selkeitä oikeuden päätöksiä ja että maankäytössä rikotaan EU:n vesipuitedirektiiviä. Paikallisia virkamiehiä ja poliitikkoja on pidätetty ja tuomittu lahjuksista kaavoitushankkeiden yhteydessä.
Uusin eurobarometri kertoo, että 90 % eurooppalaisiata haluaa EU:n viime maaliskuisessa huippukokouksessa sovittujen päästövähennysten pikaista toimeenpanoa. Kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista katsoo, että ympäristöpäätöksiä pitää tehdä EU:ssa.
Uusi UNEP:in (YK:n ympäristöohjelma) raportti kertoo, että uusiutuvan energian vallankumous on tosiasia. Viimeisten 18 kuukauden aikana uusiutuvaan energiaan on suuntautunut uusi ”kultakuume”. UNEP ennustaa, että uusiutva energia tuottaa melkein neljänneksen maailman sähköstä vuonna 2030. Viime vuonna investoitiin noin 60 mrd euroa tuuli- ja aurinkoenergiaan sekä biopolttoaineisiin, mikä oli 43 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt uusiutuvalla energialla tuotetaan vain 2 % maailman sähköstä, mutta rakenteilla olevista voimalaitoksista 18 % edustaa uusiutuvaa energiaa. UNEP on siis paljon optimistisempi kuin kansainvälinen energiajärjestö IEA, joka ennustaa, että vuonna 2030 vain 9% sähköstä tuotetaan uusiutuvilla 2030. Pankit ja muut rahoittajat ovat UNEP:in mukaan alkaneet syytää rahaa uusiutuvan energian investointeihin. Niistä melkein 75 % on EU:ssa ja USA:ssa, 21% kehitysmaissa, jhoiden kärjessä ovat Kiina ja Intia.
Kuluttajaliitto kiinnittää tiedotteessaan huomiota siihen, että monet kaupat eivät näyteikkunoissaan ilmoita hintoja vaikka laki niin vaatii. Hintojen ilmoittamatta jättämisestä on suorastaan tullut osa vaateputiikkien brändiä, myös antiikkikaupat salaavat hintansa ikkunoissaan.
Tällä viikolla päätin kokeilla matkustamista Strasbourgista Frankfurtin lentokentälle junalla sen bussikyydin sijasta, jonka Strasbourgin kaupunki tarjoaa mepeille. Bussi joutuu nimittäin kiduttavan usein ruuhkiin ja sitten saa jännittää lennolle ehtimistä, vaikka olisi lähtenyt matkaan 5 tuntia ennen lennon lähtöä.
Menin Offenburgin rautatieasemalle yhdessä saksalaisen vihreän mepin Elisabeth Schrödterin kanssa. Hän kehui tätä junayhteyttä tosi luotettavaksi, kyseessä on Saksan tärkein rata. Jos liikenteenohjaus joutuu valitseman tällä ja jollain toisella radalla kulkevan junan myöhästymisen välillä, tällä radalla kulkevia junia suositaan. Päästyämme Offenburgin asemalle siellä kuulutettiin, että junamme oli onnettomuuden takia ”myöhässä määräämättömän ajan”. Onneksi olimme asemalla niin ajoissa, että ehdimme Karlsruheen matkaavaan paikallisjunaan, jonka lähtöaika oli 20 minuuttia aiemmin. Mutta sekin oli aikataulustaan myöhässä, ja jäimme nipin napin seuraavasta junasta, jolla olisi päässyt Karlsruhesta Frankfurtin kentälle. Pääsimme toiseen paikallisjunaan, joka meni Mannheimiin. Se oli vieläkin hitaampi kuin ensimmäinen juna. Elisabethin avustaja soitteli aikatauluja ja kertoi, että Mannheimista piti lähteä juna, jolla ehtisimme kentälle. Mannheimissakin oli tiukkaa, mutta ehdimme kuin ehdimmekin. Elisabeth oli tosi nolona siitä, että hänen kehumansa luotettava junayhteys osoittautui varsinaiseksi seikkailuksi. No, opinpahan sen, miten menetellään, jos junayhteydet klikkaavat. Ilman Elisabethia olisin saattanut jäädä viimeisestäkin Suomeen matkaavasta lennosta. Juhannuksen aatonaattona se olisi ollut aika kurjaa. Elisabeth siis pelasti juhannukseni.