”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Satelliittimittausten historian kuumin päivä oli pari viikkoa sitten

Yksi arvovaltaisimmista ilmaston tutkijoista, Hans Joachim Schellnhuber, joka on Angela Merkelin neuvonantaja ilmastoasioissa ja Potsdam-instituutin johtaja, on sanonut, että IPCC:n tulisi hyväksyä vain kaikkein arvovaltaisimmat tieteelliset julkaisut raporttiensa lähteiksi, sen sijaan että yritettäisiin kattaa kaikki maailmassa tehty ilmaston tutkimus. Kuulostaa järkevältä ajatukselta.

Yksi uutinen, josta maailman mediat eivät ole repineet isoja otsikoita, on se, että 13.1. tänä vuonna oli kuumin päivä, joka maapallolla on mitattu sen jälkeen, kun lämpötilan satelliittimittaukset on aloitettu. Vaikka Suomessa on ollut pakkasta ja monessa muussakin Euroopan maassa kylmää, eteläisellä pallonpuoliskolla El Niño-ilmiö on voimistumassa ja sen vuoksi on harvinaisen lämmintä.

Kööpenhaminan jälkipuinti jatkuu. Lounasaikaan Globe-ryhmä keskusteli EU-komission edustajien kanssa ilmastokokouksen laihoista tuloksista ja siitä, mitä tehdään, jotta ensi joulukuussa Meksikossa ilmastokokouksessa saataisiin parempi tulos. Illalla oli aiheesta julkinen keskustelu, joka meni nettiin, järjestäjinä olivat Euronews ja European Voice. Business Europen edustajana puhunut Nick Campbell sanoi, että hiilidioksidipäästöille tarvitaan globaali hinta. EU-komissio katsoo, että tulos on pettymys, mutta sentään tyhjää parempi. Maat, jotka ovat luvanneet tulla mukaan, edustavat kuitenkin 80 prosenttia sekä maailman kasvihuonekaasupäästöistä että ihmisistä. Yhteenlasketut päästövähennyslupaukset eivät kuitenkaan riitä siihen, että ilmastonmuutos saataisiin hillittyä alle 2 asteen.

Globen keskustelussa liberaalimeppi Bill Newton-Dunn kertoi, että San Fransiscossa näkee netistä joka korttelin ilmastotoimet. Eri kaupunginosat ja korttelit kisaavat keskenään paremmuudesta. Tätä metodia voisi käyttää laajemmaltikin.
Viimeiseksi illalla olin illallisella, jonka aiheena olivat polttokennot ja vetyautot. Siellä kerrottiin, että joukko isoja autonvalmistajia (Daimler, Ford, GM/Opel, Honda, Hyundai, Kia, Nissan ja Toyota) on luvannut tuoda vetyautot markkinoille vuonna 2015. Päivää myöhemmin joukko isoja öljy- ja sähköyhtiöitä, muun muassa Shell, Total ja Vattenfall, lupasivat rakentaa polttoaineen jakeluverkoston vetyautoille.

Muuan ydinvoimalobbari, joka on aina paikalla energiaillallisilla, sanoi että vetyautojen kokonaispäästöt ovat kuitenkin suuret, koska vety on jollakin energialla valmistettava. Saksalainen professori vastasi hänelle, että jos metaanista tehdään vetyä ja se käytetään polttokennoautossa, kokonaisenergiankulutus on 30 % pienempi kuin silloin, kun öljy porataan maasta, siitä valmistetaan bensiiniä, joka poltetaan polttomoottorissa. Koko tämän ketjun päästöt ovat vetyautolla myös 30 % alemmat. Ratkaiseva asia tässä ketjussa on sähkömoottorin hyvä hyötysuhde polttomoottoriin verrattuna. Vain, jos vety tehdään elektrolyysillä tai kivihiilestä ilman hiilidioksidin talteenottoa, päästöt ovat tavallista bensa-autoa suuremmat.

Eiliselle merituulivoimauutiselle tuli tänään jatkoa: Yhdysvalloissa tuulivoima kasvoi viime vuonna 39 %. Uutta tuulivoimaa pystytettiin 9900 MW.