“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Rikkirajojen tiukkeneminen tuo Suomelle myös työtä

Martin Saarikangas heitti Satakunnan kansassa 9.2.13 roppakaupalla syytöksiä minua kohtaan. Hänellä on väärät tiedot sekä rikkidirektiivin sisällöstä että minun roolistani asiassa – kuten myös päästökaupasta ja tuulivoimasta.

Itämeren, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin (sekä USAn ja Kanadan molempien rannikoiden) laivojen 0,1% rikkirajasta on Suomessa valitettu paljon. Tätä asiaa ei kuitenkaan ratkaistu EU:n rikkidirektiivillä, vaan jo vuonna 2008 kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. Saarikankaan luulisi tietävän, että IMO:ssa maailman merenkulkuvaltiot säätävät merenkulun lait. Siellä istuvat päättäjien pöydässä myös EU:n rannikkovaltioiden hallitukset.

Se, että mainituilla merillä on muita meriä tiukemmat päästörajat, on IMO:ssa sovittu jo 90-luvulla. Suomessa oltiin tästä aikoinaan tyytyväisiä, samoin silloin kun Itämeren ensimmäiset rikkirajat astuivat voimaan vuonna 2006.

Viime vuonna uusittu rikkidirektiivi tiukentaa nimenomaan eteläisen Euroopan merien päästörajoja verrattuna IMO:ssa päätettyyn. IMO:n mukaan kaikilla päästörajoitusalueiden ulkopuolisillakin merillä siirrytään vähärikkiseen (0,5 % rikkiä) polttoaineeseen vuonna 2020, mutta tätä voidaan myöhentää viidellä vuodelle. Rikkidirektiivi määrää, että eteläisen Euroopan merillä tuota lykkäystä ei tehdä vaikka IMO lykkäyksen myöntäisikin.

Aina, kun ympäristönormeja tiukennetaan, jotkut teollisuudenalat valittavat, että tuho tulee. Nämä maailmanlopun ennustukset eivät toteutuneet kun freonit kiellettiin jääkaapeista ja lyijy bensasta, eivät myöskään kun tehtaat ja voimalaitokset joutuivat puhdistamaan rikkipäästönsä ja jätevetensä.

Uudet ympäristönormit ovat aina tuoneet työtä ja bisnestä uuden tekniikan osaajille. Laivojen rikkipäästöjen puhdistustekniikan yksi osaaja on suomalainen Wärtsilä. Helsingin sanomat kertoi 26.1., että Wärtsilältä on tilattu jo puolensataa laivojen rikkipesuria, ja lisää tilauksia on tulossa.

Mitä tulee tuulivoimaan, on silkkaa pötyä, ettei se sopisi Suomeen. On valitettavaa, että Suomi on jättäytynyt EU-maiden hännänhuippujen joukkoon tuulivoimaan investoimisessa.  Maailmassa tuulivoiman kärkimaat ovat Kiina, USA, Saksa, Espanja ja Intia. Myös Britannia on kirimässä joukkoon.

EU-maissa tuulivoimaa kytkettiin sähköverkkoon 2000-2011 yhteensä 84 gigawattia, maakaasuvoimaa 116 GW, aurinkosähköpaneeleita 47 GW, vesivoimaa 4 GW, biomassavoimaloita 3 GW, jätevoimaloita 2 GW, keskitettyjä aurinkovoimaloita 1 GW. Hiilivoiman määrä väheni samaan aikaan 10 GW, ydinvoiman 14 GW, samoin raskasta polttoöljyä polttavien voimalaitosten. Gigawatti on tuhat megawattia.

Nämä luvut puhuvat omaa kieltään siitä, missä on sähköntuotannon tulevaisuus. On tietysti imartelevaa, jos joku luulee kaikkea tätä minun aikaansaannoksekseni, mutta se on liioittelua.

Satu Hassi
Euroopan parlamentin jäsen

Vastine Satakunnan kansalle 16.2.2013