Minut valittiin kesäkuun 2009 vaaleissa toiselle kaudelle Euroopan parlamenttiin. Jatkoin työtäni parlamentissa ilmaston, ympäristön ja kansalaisten puolesta vaikutusvaltaisella paikalla ympäristövaliokunnan vihreiden koordinaattorina eli valiokuntaryhmän vetäjänä. Lisäksi olen teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan varajäsen, jäsen Meksiko- ja Intia-valtuuskunnassa sekä varajäsen Kiina-valtuuskunnassa. Toimin myös ympäristövaliokunnan yhteyshenkilönä EU:n kemikaalivirastoon, joka sijaitsee Helsingissä.

Katsaus toimintaani vuosina 2009-2012 löytyy täältä.

Täältä löydät myös raportit toiminnastani Euroopan parlamentissa ensimmäisellä kaudellani, 2004-2006 ja 2007-2009.
* Luettelo tällä kaudella valmistelemistani mietinnöistä ja lausunnoista
sekä tekemistäni kirjallisista kysymyksistä »
Pitämäni täysistuntopuheenvuorot »
* Satu Hassin toimiston talousraportti 2004-2012