Pohjois-Lapin ikimetsät ovat arvokkaampia pystyssä kuin selluna

”On vaikea nähdä taloudellista järkeä siinä, että äärimäisen hitaasti kasvavaa puuta hakataan selluksi, ja samalla turmellaan alue porojen laidunmaana pitkäksi aikaa.”

Viime viikonloppuna Inarissa opin paljon muun muassa poronhoidosta, metsistä porojen laidunmaina, saamelaisista ja Suomessa puhuttavasta kolmesta saamen kielestä.
Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi näytti meille Inarinjärven pohjoispuolella Partakon lähellä olevaa metsää, jota Metsähallitus suunnittelee hakata, vaikka kyseessä on paliskunnalle tärkeä porojen laidunnusalue.
Hakkuusuunnitelma paljastettiin lähes heti sen jälkeen kun eduskunta oli hyväksynyt kiistellyn metsähallituslain. Lakiinhan ei tullut saamelaisten suojapykäliä, jotka olisivat kieltäneet heikentämästä saamelaisten ja heidän perinteisten elinkeinojensa asemaa. Nyt hakkuusuunnitelmassa on otettu aikalisä. Silti metsään on avattu monta metriä leveä koneiden kulku-ura, josta maa on revitty paljaaksi.
Vaikka olen useita kertoja kulkenut sekä Inarinjärven ympäristössä että itse järvellä, olin hämmästynyt siitä, miten matalakasvuista ja harvaa metsää suunnitellaan hakattavaksi. Olen varma, että useimmat suomalaiset metsänhakkuista kuullessaan ajattelevat paljon korkeampia puita ja paljon tiheämpää metsää. Minulle kerrottiin, että ällä alueella metsä kasvaa vuodessa alle kuutiometrin hehtaarilla. Metsän uudistuminen vie 150-200 vuotta.
On vaikea nähdä taloudellista järkeä siinä, että äärimäisen hitaasti kasvavaa puuta hakataan selluksi, ja samalla turmellaan alue porojen laidunmaana pitkäksi aikaa. Osmo Seurujärvi kertoi, että paliskuntien pitää ilmoittaa viranomaisille 5-vuotisuunnitelma, mutta Metsähallitus voi ryhtyä hakkuisiin kuukauden varoitusajalla. Tuntuu aika epätasapainoiselta.
Kiistanalainen alue on aivan lähellä männyn kasvualueen pohjoisrajaa. Minusta olisi järkevää rauhoittaa mäntyrajan lähimetsät hakkuilta, ainakin monitoimikoneen käytöltä. Inarinjärvi olisi luonteva raja. Toisin sanoen Inarinjärven pohjoispuoliset metsät pitäisi mielestäni rauhoittaa hakkuilta.
Jos pohjoisen Lapin tiheäsyistä mäntyä välttämättä halutaan hyödyntää, siitä tulisi edes tehdä jotain, missä arvokas puuaines pääsisi oikeuksiinsa, esimerkiksi ikkunanpuitteita, selluksi jauhamisen sijasta. Näin puusta saataisiin monikymmenkertainen kilohinta, ja korjuu voitaisiin tehdä ihmistyövaltaisemmin, metsää vähemmän vahingoittaen.
Lapissa – ja eduskunnassa – on myös niitä, jotka haluavat kiistää poronhoidon merkityksen saamelaisille. Läheskään kaikki saamelaiset eivät tietenkään saa koko elantoaan poronhoidosta, edes saamelaisalueella. Mutta on monia, joiden elannosta se on osa.
Poronhoito on tärkeä saamelaisen kulttuurin ja saamen kielten ylläpitäjänä. Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa kieltä opettava Outi Länsman kertoi, että hänen oman paliskuntansa poroerotus on hänen pohjoissaamen kielen täydennyskoulutuksensa. Kielen ylläpitämisen ja poronhoitoa koskevan tiedon lisäksi välittyy paljon perheiden ja sukujen tarinoita.
Kun arvioidaan poronhoitoa elinkeinona, on tietysti otettava huomioon kaikki siitä välillisesti riippuvat työpaikat lihan jatkojalostuksessa, myynnissä ja pororuokia turisteille tarjoavissa hotelleissa ja ravintoloissa.
Saamelaiskäräjien pitkäaikainen puheenjohtaja, poroista tohtoriksi väitellyt Pekka Aikio kertoi, että Pohjois-Lapin saamelaisalueella ja etelämpänä Lapissa poronhoito on erilaista. Pohjois-Lapissa tuotettavasta lihasta poronlihaa on 90%, etelämpänä 10 %. Saamelaisalueen poronhoito perustuu perinteisesti vapaaseen laiduntamiseen ja vuotuiseen laidunkiertoon. Poro on luontaisesti kulkenut kesä- ja talvilaidunten välillä pitkät matkat, satojakin kilometrejä yhteen suuntaan.
Etelämpänä poronhoito on maatilamaisempaa. Lainsäädäntö ja tukipolitiikka ovat vuosikymmenet pyrkineet ahtamaan myös saamelaista poronhoitoa lähemmäs maatilamallia. Samaan suuntaan vie maankäyttö, joka koko ajan tuhoaa porolaitumia, erityisesti talvilaitumia eli jäkälämaita.
Ruotsissa ja Norjassa sen sijaan poropolitiikka perustuu enemmän perinteiseen vuotuiseen laidunkiertoon.
Outi Länsman kertoi, että saamen kielissä ei ole sanaa ”erämaa”. Alueella, joka näyttää meidän eteläsuomalaisten silmissä villiltä ja ”tyhjältä” eli hyödyntämättömältä, on poronhoidossa oma vuodenajasta riippuva käyttönsä.
Saamelaisalueella kun olimme, puhuimme tietysti myös pedoista, erityisesti Angelin kylässä. Tapaamamme poronhoitajat olivat huolissaan ahmoista, joiden tiheys on suurin juuri niillä main, Muotkatunturin alueella.
Petoasiaan pitäisikin löytää ratkaisu, joka turvaisi sekä petojen että poronhoidon olemassaolon. Aikoinaan kotkien kohdalla otettiin käyttöön malli, jossa korvaukset eivät perustu kotkien tappamien porojen vaan paliskunnan alueella pesivien kotkien määrään. Eikö ahmoille voisi kehittää samantapaisen mallin? Angelilaisten kertoman mukaan Ruotsissa toimitaan tähän tapaan, viranomaiset käyvät tarkistamassa poronhoitajien havainnot ahman pesistä.
Suomessa asuu saamelaisia vain muutama tuhat. Heidän äänensä ratkaisevat korkeintaan hyvin harvoin sen, kuka valitaan eduskuntaan tai putoaa sieltä. Mutta se, miten enemmistö kohtelee vähemmistöä, on sivistystason mitta.
 
Vierailusta uutisoi mm. Yle saameksi ja suomeksi