Planeetta vai lobbarit?
Kolumni Vision Vihreä Eurooppa-lehdessä 04.09.2008
Syksyn kuumin juttu Europarlamentissa on ”ilmastopaketiksi” kutsuttu lakiehdotusten kokonaisuus. Olen yksi sen neljästä esittelijästä eli raportööristä, ja näin ollen neuvottelujen ytimessä.
Kun nykyinen komissio ja parlamentti nelisen vuotta sitten aloittivat, komission puheenjohtaja Barroso antoi vähintään rivien välissä sivustatukea teollisuuspamppujen itkuvirrelle, että ympäristönsuojeluinto on mennyt yli äyräiden.
Nyt Barroso puhuu melkein kuin Al Gore, maapallo on pelastettava, paras tapa varmistaa Euroopan kilpailukyky ja työllisyys on asettua uuden teollisen vallankumouksen kärkeen. Hänet ja monen muun sai havahtumaan syksyllä 2006 julkaistu Maailmanpankin entisen pääekonomistin Sir Nicholas Sternin raportti ja vähän sen jälkeen YK:n ilmastopaneelin eli IPCC:n uusin raportti.
Teollisuuslobbareita vilisee nyt parlamentin käytävillä kuin Vilkkilässä kissoja. Myös lobbarien retoriikka on muuttunut niistä päivistä, jolloin Kioto manattiin alimpaan rakoon. Hekään eivät kehtaa kyseenalaistaa ilmastonsuojelun tarvetta.
Lobbari aloittaa sanomalla, että haluamme tehdä kaiken ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sitten seuraa vanha virsi, päästövähennykset uhkaavat kaataa meidän firman ja ajaa Euroopan teollisuuden evakkoon. Sitäpaitsi juuri meidän alamme on erityistapaus, jolle pitää antaa kaikki päästöoikeudet ilmaiseksi ja pari porsaanreikää kaupanpäällisiksi.
Parlamentin neuvottelujen pääkysymyksiksi on kiteytymässä se, saavatko kaikki muut teollisuudenalat paitsi sähköntuottajat päästöoikeutensa ilmaiseksi myös vuoden 2013 jälkeen. Komissiohan ehdottaa, että täysin ilmaisia päästöoikeuksia annetaan vain aloille, jotka joutuvat kansainvälisessä kilpailussa epäreiluun asemaan. Se, mitkä alat joutuvat ympäristödumppaukselle alttiiksi, voidaan arvioida vasta, kun kansainvälisten neuvottelujen tulos on selvillä.
Kuinka ollakaan, kaikki alat, joita päästökauppa koskee, lobbaavat apinan raivolla saadakseen kaikki päästöoikeutensa ilmaiseksi.
On sinänsä ihan ymmärrettävää, että firmat tavoittelevat itselleen mahdollisimman edullista mallia. Toinen juttu on se, että mepeistä aina näyttää löytyvän teollisuuslobbarien auliita juoksutyttöjä ja–poikia.
Joillakin lobbausillallisilla on tullut mieleen kyyninen ajatus, että jokunen kollega markkinoi itseään rahakkaalle taholle, potentiaaliselle vaalirahoittajalle, vakuuttamalla että olen kanssanne samaa mieltä vähintään 110-prosenttisesti.
Hei kamoon! Mietitään nyt ihan oikeasti, mihin meillä on varaa. Jos meillä ei ole varaa säilyttää maapallo ihmisyhteiskunnille elinkelpoisena, niin sitten meillä on varaa vain menettää kaikki.