Perussuomalaiset kopioivat ilmastomallinsa suurteollisuuden lobbareilta
Perussuomalaisten ilmastolinjauksesta tulee mieleen mies, joka etsi pudonneita avaimiaan katulampun alta. Ohikulkija kysyi, tietääkö mies avainten pudonneen siihen. ”Ei, mutta tästä on mukavampi etsiä”, mies vastasi. Olisihan se todella kivaa, jos ilmastonmuutos saataisiin aisoihin ja ihmisyhteiskuntien tulevaisuus pelastettua, jos kaikki tekisivät vain sitä, mikä on mukavinta. Sekin olisi kivaa, jos vakavat taudit paranisivat syömällä limua ja suklaata.
Vastaavasti olisi kivaa, jos ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt alenisivat pelkästään säätelemällä kunkin teollisuudenalan ominaispäästöjä. Perussuomalaisten mallin pahimmat ongelmat ovat nämä kaksi. Ensinnäkin maapallon ja ilmaston kannalta ratkaisevia ovat kokonaispäästöt, eivät teollisuudenalakohtaiset ominaispäästöt. Juuri siksi tarvitaan maakohtaisia päästörajoja.
Toiseksi perussuomalaisten malli ei ole esillä missään kansainvälisissä keskusteluissa. Mikään maa ei aja eikä edes kannata sitä. Perussuomalaisten malli on peräisin suurteollisuuden lobbareilta. Saksalaiset kemianteollisuusfirmat ovat kaupanneet sitä alansa muunmaalaisille firmoille, mutta eivät ole saaneet
edes näiden kannatusta.
On aika herttaista, että porukka, joka katsoo ettei Suomen päästöille ole mitään merkitystä ja ettei pieni maamme ylipäänsä mitään mahda maailman isoilla turuilla ja toreilla, uskoo meidän voivan panna kansainvälisen ilmastonsuojelun kuviot kokonaan uusiksi – pelkästään ilmoittamalla asiasta EU:lle ja YK:lle.
EU:n päästökaupassa on toki paljon korjattavaa. Hiilidioksidivero olisi paljon yksinkertaisempi ja johdonmukaisempi järjestelmä. Johtui suurteollisuuden vastustuksesta, ettei sitä koskaan saatu aikaan. Toiseksi paras ratkaisu on päästökauppa, mutta sIinä on vielä monta porsaanreikää tukittavana.
Moni uskoo, että suojelemalla teollisuuden vanhaa toimintamallia ajamme maamme taloudellista etua. Kokemuksen mukaan peruutuspeiliin katsominen ei kuitenkaan ole viisas strategia.
Nokia-yhtiön kokemus opettaa kolme asiaa. Ensinnäkin pienikin maa pärjää osaamisella. Toiseksi parhaan potin korjaa se, joka on ensimmäisten joukossa kasvavilla markkinoilla. Kolmanneksi ei riitä, että oli hyvä eilen, jotta olisi tänään hyvä ja kilpailukykyinen, pitää pystyä koko ajan pysymään tekniikan kehityksen kärjessä. Täsmälleen sama pätee energiatekniikan markkinoihin.