”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Parlamentti vaati Venäjää kunnioittamaan ihmisoikeuksia

Täysistunto hyväksyi päätöslauselman kohtapuoleen pidettävän EU-Venäjä -huippukokouksen johdosta. Päätöslauselmassa tuomittiin Maskarip Ausheyn murha ja vaadittiin ylipäänsä ihmisoikeusaktiivien suojelua.  Parlamentti vaati myös Anna Politkovskajan, Natalia Estemirovan ja Andrei Kulaginin murhaajien toimittamista oikeuteen. Parlamentti ilmaisi myös huolestumisensa siitä, että Venäjä katsoo voivansa käyttää sotilaallista voimaa muita maita vastaan. Parlamentti otti kantaa kansainvälisten ilmastoneuvottelujen ”kuuman ilman” kysymykseen. Kuumalla ilmalla tarkoitetaan käyttämättömiä päästöoikeuksia, jotka periytyvät siitä, että päästöt vuonna 1990, juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta, olivat paljon suuremmat kuin nyt. Jos Venäjä saisi myydä muille maille ”kuuman ilmansa”, se vesittäisi päästövähennystavoitteita pahan kerran. Parlamentti halusi torjua tämän, ja totesi myös, että vuoteen 2050 mennessä teollisuusmaiden tulisi vähentää päästöjään 80-95 % verrattuna vuoteen 1990.

Poimintoja viime päivien uutisvirrasta:

IEA varoittaa uudessa energiakatsauksessaan, että ilman suunnanmuutosta maapallo voi lämmetä jopa kuusi astetta. Niin kuumaa maapallolla ei ole ollut 30 miljoonaan vuoteen. Sir Nicholas Sternhän varoitti samasta asiasta pari päivää sitten teollisuusvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa. Ihmiskunta ei koskaan ole kokenut maapalloa, jolla olisi noin kuumaa. 30 miljoonaa vuotta sitten ei ylipäänsä nisäkkäitäkään tainnut olla paljoa, se oli dinosaurusten aikaa.

IEA sanoo, että vuoteen 2030 mennessä tarvittavista päästövähennyksistä yli puolet pitäisi saada energiatehokkuuden parantamisesta. Terveisiä vain suomalaisille lamppukeskustelijoille! Sähkösyöpöimpien lamppujen poistaminen markkinoiltahan on yksi niistä energiatehokkuuden parantamistoimista, joita tarvitaan. Kaiken kaikkiaan komissio muuten arvioi, että ne energiankulutusrajat, joita EUssa on päätetty samassa sarjassa kuin mihin lamppupäätöskin kuuluu, säästävät vuoteen 2020 mennessä sähköä EU-maissa noin 330 TWh. Se on noin 4 kertaa Suomen vuotuinen sähkönkulutus. Lamppujen lisäksi energiatehokkuusrajoja on asetettu muun muassa televisioille, pumpuille, teollisuuden moottoreille ja latureille. Elektroniikkalaitteiden valmiustilakulutuksen ylärajaksi tulee ensi tammikuusta alkaen 1 watti. Markkinoilta siis poistuvat laitteet, jotka saattavat syödä valmiustilassa 10 wattia ja ylikin.

IEAn mielestä hiilidioksiditonnin hinnan pitäisi teollisuusmaissa nousta 50 dollariin vuoteen 2020 (eli suunnilleen 35 euroon).

Neuvostoliiton viimeiseksi johtajaksi jäänyt Mihail Gorbatšov on vedonnut Angela Merkeliin, että tämä murtaisi tämän aikakauden ”muurin”, eli auttaisi ilmastosopimuksen aikaansaamisessa. Gorba sanoi, että 20 vuotta sitten kylmän sodan päättyminen antoi ihmiskunnalle tulevaisuuden toivoa. Ilmastonsuojelu on nyt vastaava asia, ja nyt tarvitaan vastaavaa paradigman (ajattelutavan) muutosta, jonka kylmän sodan päättyminen aikoinaan toi tullessaan.

Eilinen Financial Times kertoo, että Hong Kong ja Singapore, Aasian suurimmat finanssikeskukset, ovat vaarassa joutua helisemään tuhotulvien ja muiden ilmastonmuutokseen liittyvien katastrofien vuoksi. Tavallaan tämä on selviö, molemmat miljoonakaupungithan ovat rannikolla, kuten nyt ylipäänsä valtaosa maailman miljoonakaupungeista. WWF:n uuden raportin mukaan Aasian kaikkein uhanalaisiin suurkaupunki on Dhaka, Bangladeshin pääkaupunki. Seuraavaksi suurimmassa vaarassa ovat Jakarta ja Manila, sitten Kalkutta ja Pnom Penh, sitten Ho Tši Minh ja Shanghai, sitten Bangkok ja Kuola Lumpur. Näiden jälkeen riskiluokituksessa seuraavana ovat Hong Kong ja Singapore. Hong Kongissa niiden öiden määrä, jolloin on lämpimämpää kuin 28 oC, on nelinkertaistunut vuodesta 1960.

Tietoisuus ilmastonmuutoksen riskeistä leviääkin Aasiassa. Yksi merkki siitä on viimeviikkoisen EU-Intia huippukokouksen julkilausuma, jossa todetaan että maapalloa ei pitäisi päästää lämpenemään yli kahta astetta. En ole varma, onko Intia koskaan ennen allekirjoittanut paperia, jossa tämä sanotaan.

Brasilia aikoo sitoutua vähentämään omia päästöjään 38-42 % vuoteen 2020 (verrattuna business as usual-kehitykseen). Tällä se toivoo voivansa painostaa teollisuusmaita tiukempiin päästövähennyksiin.

Eurelectric on julkaissut raportin, jonka mukaan sähköteknisellä teollisuudella on tärkeä rooli ilmastonsuojelussa. Avainteknologioihin kuuluvat muun muassa sähköautot ja lämpöpumput.

Myös komissiolta on tällä viikolla tullut sähkötekniikan vihreä tulevaisuusvisio, ”Electra”. Sähköinsinöörin sydäntä lämmittää! Komission visiopaperin mukaan sähkötekniikan avulla voidaan säästää rutkasti energiaa rakennuksissa, liikenteessä, teollisuusprosesseissa. Avainteknologioihin kuuluvat muun muassa älykkäät sähkömittarit, hyötysuhteeltaan paremmat sähkömoottorit ja uudet energian varastointikyvyltään paremmat sähköautojen akut.

Jo aika kauan sitten saamastani viestistä löysin hyvän sitaatin: ”Sademetsän tuhoaminen taloudellisen hyödyn takia on kuin polttaisi renessanssitaulun kypsentääkseen aterian.” (E.O. Wilson)