Parlamentti vaati tiukempaa lelulainsäädäntöä

Aamu-tv kertoi, että Iranin presidentti Ahmadinejad oli lähestulkoon onnistunut kaappaamaan eilisen ilmastohuippukokouksen YK:ssa, eli saanut ison osan huomiota suunnattua ilmastosta Iranin ydinohjelmaa koskevaan kiistaan. Sääli! Toki Iranin ydinohjelma on iso päänsärky ja turvallisuusongelma. Mutta kaikkein pahinta ihmiskunnan tulevaisuudelle on, jos päästämme ilmastonmuutoksen ryöstäytymään käsistä.

Täysistunto hyväksyi päätöslauselman ajankohtaisen leluskandaalin johdosta. Parlamentti hyväksyi vihreiden ehdotuksen, että lelulainsäädäntö pitää uudistaa kokonaan ja komission pitää valmistella ehdotus vielä tämän vuoden kuluessa. Vielä suuremmalla enemmistöllä hyväksyttiin vihreiden ehdotus, että tietyt vaaralliset aineet pitää kieltää leluissa tykkänään, eli syöpää, geenimuutoksia aiheuttavat aineet, samoin lisääntymiskykyä heikentävät aineet, hormonihäiritsijät ja hajusteet.

Hyvä päätös leluista, mutta miksi niin usein tarvitaan iso skandaali ennen kuin löytyy poliittista tahtoa parantaa terveyttämme liian lepsusti suojelevat lait? Mahtaisiko johtua teollisuuden lobbauksesta?

jatkuu…

Kuppilan tiskillä törmäsin erääseen entiseen demariministeriin. Hän kertoi juuri tulleensa Bornemouthista. Minulla ei heti raksuttanut, sitten ymmärsin hänen olleen Britannian Labourin puoluekokouksessa. Hän kertoi, että Gordon Brownin puheessa oli “enemmän asiaa, mutta … “ “Vähemmän karismaa ja enemmän konkreettista asiaa”, ehdotin, siis erona Tony Blairiin. “Juuri niin”, hän sanoi, ja “juuri sitä nyt tarvitaan.”

Ympäristöjärjestö Friends of the Earth on nostanut metelin EU:n uuden kemikaaliviraston johtajanimityksestä. Viraston ensimmäisellä johtajallahan tulee olemaan ratkaiseva merkitys sille, miten EU:n uutta kemikaalilakia eli REACH:ia käytännössä aletaan soveltaa. Laki sanoo, että komissio karsii hakijoista “lyhyen listan”, jolle valituista ihmisistä viraston johtokunta valitsee johtajan. Komission “lyhyellä listalla” on vain kaksi ihmistä. Heistä toinen on komission teollisuuspääosaston virkamies, joka toimii nyt viraston virkaatekevänä johtajana. Minustakin homma haisee. Myös ne kemikaaliviraston johtokunnan jäsenet, joihin olen ollut asiasta yhteydessä, sanovat samaa.

EU:n komissio on päättänyt kieltää sinievätonnikalan kalastuksen loppuvuodeksi. Vihreät sanovat päätöstä oikeaksi, mutta pelkäävät että se tulee liian myöhään. On tosi surullista, että herkullisen tonnikalan kanta on päästetty romahtamaan, minä kun vasta ehdin päästä tuoreen tonnikalan makuun. Se on aivan toista kuin suomalaisille tutumpi peltikuorinen tonnikala. Vihreät arvostelevat ennen kaikkea Ranskaa siitä, että se on johtanut sinievätonnikalan ajamista sukupuuton partaalle.

EU:n sokerireformista eivät ole harmissaan vain suomalaiset sokerijuurikkaan viljelijät vaan myös EU:n entiset siirtomaat, niin sanottu AKT-maiden ryhmä (Afrikan Karibian ja Tyynen meren maat). Ne ovat saaneet tuoda EU:hun sokeria tulleitta ja kiintiöittä. Vuonna 2009 tämä etuoikeus loppuu, koska se on todettu maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen vastaiseksi. Guyanan EU-lähettiläs purkaa tästä harmiaan Financial Timesille. Näkökulmia on niin monenlaisia. Silloin, kun olin ympäristö- ja kehitystyöministeri, eräs ministeri Väli-Amerikasta kävi valittamassa minulle sitä, että hänen maansa kärsii, kun EU suosii tuontia AKT-maista.

BBC:n aamu-uutiset antoivat kuvan, että Iranin Ahmadinejad oli varastanut shown YK:n ilmastohuippukokouksessa. Muista uutisista saa toisenlaisen kuvan, onneksi.

Hesarin mukaan enemmistö suomalaisista kokee ilmastonmuutoksen uhkaksi. Mutta sen torjumiseksi ei saisi tehdä mitään mikä tuntuu tavallisen ihmisen kukkarossa. No, ihmisillä on oikeus olla epäjohdonmukaisia. Viime syksynä Nicholas Stern sanoi, että ilmastokatastrofin estämiseen pitäisi käyttää maailman kansantuotteesta vuosittain noin prosentti. Suomalaisen keskimääräinen kuukausipalkka on noin 2500 euroa kuussa, prosentti siitä on 25 euroa. Jos ihminen tietäisi asuntonsa tuhoutuvan ellei hän pidä siitä huolta muutalla kympillä kuussa, uskoisin useimpien olevan tähän valmiita. Mutta planeetan pelastamisen pitäisi olla ilmaista. Varaplaneetan löytäminen on paljon vaikeampaa kuin uuden kodin.

Guardian kertoo Iranin presidentti Ahmadinejadin herättäneen hilpeyttä Columbian yliopistossa New Yorkissa, jossa hän oli ollut puhumassa ennen esiintymistään YK:ssa. Presidentti oli kertonut, ettei Iranissa ole homoja. Kuulijat olivat purskahtaneet nauruun. David Shariatmadari kirjoittaa Guardianissa, että Ahmadinejad kuitenkin tukee lakeja, joiden perusteella homoja Iranissa vainotaan. Kesäkuussa 2005 Iranista levisi maailmalle kuva kahdesta homoseksuaalisuuden takia hirtetystä teinipojasta. Tämä oli vielä edellisen presidentin aikaa. Saman vuoden marraskuussa, kun Ahmadinejad jo oli presidentti, kaksi parikymppistä miestä teloitettiin homoseksuaalisuuden perusteella.

Toisaalla Guardianissa paheksutaan sitä, että Columbian yliopiston rehtori esitellessään Ahmadinejadin käytti 10 minuuttia tämän solvaamiseen. Sietääkin paheksua. Jos kutsutaan sortohallituksen pomo kylään niin kutsutaan, mutta ei vierailun aikana tarvitse lyödä lisää löylyä vihamielisyyksiin.

Vieläkin Guardian-referaattia. Robert Brenner, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä “The Economics of Global Turbulence”, väittää että reaalimittareilla arvioiden sekä USA:n että Euroopan ja Japanin taloudet ovat rapistuneet 1970-lukuun verrattuna. Brenner nimittää nykyistä taloutta kuplataloudeksi, “bubbleconomics”. Viimeaikainen USA:n roskalainakuplan puhkeaminen on vain jäävuoren huippu. Hän sanoo, että 1980-luvulta alkaen on ollut käynnissä historiallinen varallisuuden siirto väestön rikkaimmalle prosentille. (Tilastot kertovatkin tuloerojen jyrkentyneen, sekä globaalisti että teollisuusmaiden sisällä.) USA:ssa 80 % työvoimasta ei ole pystynyt parantamaan reaalituntipalkkaansa vuoden 1979 jälkeen. 1970-luvulta alkaen investointien osuus kansantaloudesta on koko ajan alentunut. Firmat ovat pyrkineet ylläpitämään voittojaan painamalla palkkoja alas. Hallitukset ovat yrittäneet pitää pyöriä pyörimässä velan avulla ja julkiset taloudet ovatkin velkaantuneet yhä pahemmin. 1990-luvun puolivälistä alkaen on rohkaistu yksityisiä ihmisiä lisäämään velanottoa. Halpojen korkojen turvin yritykset ovat ostaneet valtavat määrät omia osakkeitaan, ostaneet toinen toisiaan ja maksaneet valtavia osinkoja, investointien kustannuksella.