“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Blog Listing

Onnea, itsenäinen Viro!

Tänään on merkittävä päivä, ja merkittävä vuosipäivä. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen eduskunta keskustelee suomalaisten sotilaitten lähettämisestä Suomen ulkopuolelle muuhun kuin rauhanturva- tai vastaavaan tehtävään. Kyse on joidenkin kymmenien ammattisotilaiden lähettämisestä turvaamaan suomalaisten ja Suomea auttaneiden ja heidän perheenjäsentensä evakuoinnista Afganistanista. Tämä on perusteltua ja kiireellistä, Afganistanissa on hätä. Siitä ei nyt sen enempää.

Entä mikä vuosipäivä? Tänään tulee 30 vuotta siitä, kun Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi.

Ne olivat dramaattisia päiviä virolaisille, mutta myös suomalaisille. Olin silloin uusi, kevään vaaleissa valittu kansanedustaja ja joutunut heti syvään päähän, 4-henkisestä 10-henkiseksi kasvaneen vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Maanantain 19.8.1991 aamulla vihreä eduskuntaryhmä istui junassa matkalla kesäkokoukseen Hankoon. Junassa Hanu Luukkainen kuunteli korvanappien kautta radiouutisia. Hanu kertoi meille muille, että Neuvostoliitossa on meneillään vallankaappaus, Gorbatshov on syrjäytetty, varapresidentti, vanhoilliseksi tiedetty Janajev kimppaneineen on ottanut vallan.

Somea ei ollut, kellään meistä ei ollut matkapuhelimiakaan (niitä pidettiin siihen aikaan rikkaitten elvistelyvekottimina).

Kesäkokouksen ohjelma muuttui. Hangossa sorvasimme kannanoton, jossa tuomitsimme vallankaappauksen. Minulla oli mukanani kannettava tietokone, joka siihen aikaan oli jotain todella uutta. Keskustelun kuluessa ja puhetta johtaessani naputtelin kannanoton tekstiä koneelle.

Etukäteen koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa esittelimme lehdistön edustajille tämän kannanoton ja toisenkin, joka koski valtiontalouden leikkauksia.

Yksikään tiedotusväline ei julkaissut kannanottoamme. En tiedä, eikö vihreiden kantaa vain pidetty uutisoimisen arvoisena, vai oliko kyse uskalluksen puutteesta. Suomessahan todella pelättiin mitä vallankaappauksesta itänaapurissa seuraa.

Silloisen Viron neuvostotasavallan ulkoministerin, myöhemmän Viron presidentin Lennart Meren muistelmissa kerrotaan, että juuri silloin Meri oli Suomessa käymässä. Hän tajusi heti, että Viron hetki on tullut. Ja niinpä 20.8.1991 Viro, joka oli noin 50 vuoden ajan ollut neuvostotasavalta, julistautui uudelleen itsenäiseksi. Kansanäänestys itsenäisyydestä oli pidetty jo maaliskuussa, jonkin verran ennen Suomen eduskuntavaaleja ja siinä ylivoimainen enemmistö tuki itsenäisyyttä. Olin yksi kansanäänestyksen kansainvälisistä tarkkailijoista, Suomen kirjailijaliiton delegaatiossa. Delegaatiomme tapasi kirjailijoita ja muita kulttuurihenkilöitä, jotka olivat silloisen eräänlaisen parlamentin, Viron neuvostotasavallan korkeimman neuvoston jäseniä. Yksi heistä oli kirjailija Jaak Jõerüüt. Istuimme iltaa hänen ja Viivi Luikin kotona. Alkuvuodesta Vilnassa neuvostopanssarit olivat ajaneet protestoivaan väkijoukkoon ja ihmisiä oli kuollut. Myös Virossa pelättiin. Viivi kertoi, että niinä viikkoina joka aamu, kun Jaak läh
ti töihin, pariskunta hyvästeli toisensa peläten, että he eivät ehkä enää tapaa. Kuulimme myös hyvin käytännöllisiä ja selväjärkisiä selostuksia siitä, miten itsenäisen Viron rakenteita oli alettu rakentaa jo neuvostotasavallan rakenteiden sisään. Tämä teki minuun suuren vaikutuksen.

Jaak Jõerüütista tuli vähän myöhemmin Viron suurlähettiläs Helsinkiin.

No, vallankaappauksen toisena päivänä, tiistaina 20.8.1991, Viro siis julistautui itsenäiseksi. Suomen puolueista Vasemmistoliitto tuomitsi kaappauksen. Se uutisoitiin.

Myöhemmin lehdessä jos toisessakin kerrottiin, että Vasemmistoliitto oli ainoa suomalainen puolue, joka uskalsi kaappauksen tuomita. Vihreiden kannanotto oli varmaankin siinä vaiheessa jo heitetty roskiin.

Kun pääsin kotiin, minulle tuli voimakas tunne, että kaappaus epäonnistuu. En muista, tuliko tämän tunne tiistai-illan uutisista vai mistä, muistan vain että seisoin silitysrauta kädessä ja silittämässä jotain, kun tuo tunne valtasi minut. Seuraavana aamuna Janajevin juntta luovutti ja Neuvostoliiton luhistuminen oli enää sinettejään vailla.

Seuraavana vuonna, yhdellä lukuisista junamatkoista eduskunnasta kotiin, juttelin Viron tilanteesta parin suomalaisen liikemiehen kanssa, jotka olivat palaamassa työmatkalta Virosta. He julistivat että Virossa on todella kurjaa, kaikesta on pulaa, ja ennustivat ettei kestä kauaa, kun Viro pyrkii takaisin ja anoo IVYn jäsenyyttä. IVY eli ”Itsenäisten valtioiden yhteisö” perustettiin joulukuussa 1991 Venäjän ja joidenkin muiden entisten neuvostotasavaltojen järjestöksi, jonkinlaiseksi Neuvostoliiton tekohengitykseksi sen jälkeen kun varsinainen Neuvostoliitto oli lakannut olemasta.

Noiden liikemiesten ylimielisyys tuntui todella ärsyttävältä. Sanoin heille, että uskon Viron pystyvän rakentamaan itsenäisen maan, olen nähnyt miten rauhallisen päättäväisesti virolaiset olivat alkaneet rakentaa itsenäisyyden edellytyksiä jo neuvostovallan aikana.

Niinhän se Viron uudelleenitsenäistyminen täyttää tänään 30 vuotta ja jo yli 17 vuotta Viro on ollut EU:n jäsen. Ongelmia riittää joka maassa, sielläkin, mutta ne ovat jotain aivan muuta kuin ne ongelmat, joista Viro selvisi 30 vuotta sitten.

Onnea Viro!