Onko vapaakaupassa jotain mätää?

(Voi ollakin, riippuu milllainen sopimus neuvotellaan)
Isoimpiin asioihin, joita seuraava EU-parlamentti saa eteensä, kuuluu vapaakauppasopimus USAn kanssa. USA-sopimuksesta eli TTIP’stä (Transatlantic Trade and Investment Partnership) neuvotellaan parhaillaan.
Voi kuulostaa äärimmäisen haukotuttavalta. Mutta kyse on jättiasiasta, EUn ja USAn kansantaloudet ovat yhteensä puolet koko maailmantaloudesta. Sillä mitä ne keskenään sopivat, on valtava vaikutus myös koko maailmaan.
Kauppasopimuksilla voi olla iso vaikutus arkeemme, esimerkiksi siihen millaista ruokaa syömme ja miten ulkomaiset kaivosyhtiöt toimivat Suomessa.
Ennen vanhaan vapaakauppaneuvotteluissa puhuttiin tullien alentamista. Nyt tullit ovat valmiiksi alhaalla, EUn ja USAn välillä keskimäärin 3 prosentin luokkaa.
Julkisuudessa eniten esillä ollut kauppaneuvottelujen asia on investoija-valtio riitojenratkaisumekanismi, EU-slangilla ISDS (Investor State Dispute Settlement). Se tarkoittaa firmojen oikeutta haastaa välimiesoikeuteen valtio, ja itse valtion lisäksi myös lait, yhtä hyvin Suomen kuin EUn lait.
Kansainvälisen oikeuden professori Koskenniemi on todennut, että se olisi valtava muutos oikeusjärjestelmäämme. Hän ja iso joukko muita yliopistotutkijoita on esittänyt huolestumisensa siitä, mitä tällainen vaikuttaisi demokratiaan ja muun muassa työntekijöiden oikeuksiin, kuluttajansuojaan ja ympäristönsuojeluun.
Kauppaneuvottelijat taas, niin Suomen ulkoministeriössä kuin EU-komission kansainvälisen kaupan osastolla, sanovat että tämähän on ihan peruskauraa kauppasopimuksissa.
Sellaisia sopimuksia on tosiaankin useita, joissa tällainen mekanismi on. Mutta juuri siksi voimme arvioida asiaa kokemuspohjalta.
Ajatus siitä, että firma voi haastaa valtion oikeuteen, syntyi alun perin suojaamaan epävakaissa maissa kuten kehitysmaissa toimivia yrityksiä, jotta ulkomaisen firman rakentamaa tehdasta tai kaivosta ei voi ottaa valtion haltuun noin vain, maksamatta korvauksia.
Mutta suurfirmat ovat alkaneet käyttää kauppasopimusten riitojenratkaisupykäliä uuteen tarkoitukseen, lakien riitauttamiseen, esimerkisi työsuojelu-, ympäristö- ja kuluttajansuojalakien. Näitä kiistoja ei ratkota normaaleissa tuomioistuimissa, vaan yksityisissä välimiesoikeuksissa.
Tupakkayhtiö Philip Morris on riitauttanut Australian uuden tupakkalain, joka määrää, että savukepakkauksessa saa näkyä vain varoitus tupakan vaarallisuudesta ja savukemerkin nimi neutraalilla kirjasintyypillä.
Monissa maissa öljy- ja kaivosyhtiöt ovat riitauttaneet ympäristölakeja ja oikeuden määräämiä vahingonkorvauksia.
Equadorissa alkuperäiskansat kävivät vuosien oikeustaistelun öljy-yhtiö Chevronia vastaan. Lopulta oikeus määräsi yhtiön pulittamaan 18 miljardia dollaria maaperän ja vesistöjen likaamisesta. Yhtiö riitautti vahingonkorvauksen. Vastaavia öljy- ja kaivosyhtiöiden käynnistämiä kiistoja on maailmassa menossa yli 500.
Jos EU ja USA todella solmisivat sopimuksen, joka sisältäisi tällaisen riitojenratkaisumekanismin, se voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa ympäristöä ja terveyttä suojelevien lakien jäädyttämistä. Esimerkiksi terveydelle vaarallista kemikaalia voisi olla vaikea kieltää.
EU-Kanada vapaakauppasopimus on jo melkein neuvoteltu. Voiko kanadalainen kaivosyhtiö kohta yrittää kumota esimerkiksi Lapin luontoa suojelevia määräyksiä?
En tiedä. Miten niin en tiedä? Siksi, että sopimusluonnos ei ole julkinen, edes EU-parlamentin jäsenille.
Avoimuuden puute onkin yksi kauppaneuvottelujen ongelmista. Kansanedustajat eivät saa nähdä asiakirjoja, mutta sen sijaan suuryritysten noin 600 lobbaria saavat. Lobbausta vahtiva kansalaisjärjestö CEO on julkistanut dokumentteja esimerkiksi siitä, miten kemianteollisuus vaikuttaa kauppaneuvotteluihin. Ei ole vaikea arvata, mitä lakeja kemianteollisuus haluaa heikentää. Melkein jokaisella bisnesalalla on ”lemmikki”, laki jota ne haluavat muuttaa heikentääkseen terveyden, ympäristön ja kuluttajan suojaa.
Onneksi osa Euroopan hallituksista on liittynyt kauppaneuvottelujen arvostelijoihin, ainakin Saksa ja Ranska. Myös USAn kongressissa on heräämässä kritiikki.
Investointisuojan ohella vapaakauppaneuvottelujen listalla on lakien muuttamista, koska tulleissa ei ole enää paljon alentamista. Firmat pitävät monia lakeja ”teknisinä kaupan esteinä”, koska eri maissa on erilaisia määräyksiä siitä millaisia tuotteita saa myydä.
Yhdysvallat haluaa muuttaa pitkän listan ruokaan liittyviä EU-lakeja. USA haluaa myydä meille hormoneilla lihotettujen eläinten lihaa, joka on EUssa kiellettyä. Se haluaa myös romuttaa vaatimuksen kertoa kuluttajille, jos ruoka on geneettisesti muunneltua. Eurooppalaiset kun eivät osta geenimuunneltua ruokaa, mutta USAlaiset firmat haluavat myydä sitä meille.
USAn kauppaneuvottelija Stuart Eizenstat on tokaissut: ”Mikä kelpaa amerikkalaisille perheille, sen pitäisi kelvata myös eurooppalaisille.” Oikeammin kyse on siitä, pitäisikö meidän suotua syömään sitä, mitä yhdysvaltalaiset firmat haluavat myydä.
Joitakin lakeja on jo muutettu. Yhdysvalloissa lihan pinnalta voidaan pestä bakteerit ja myydä liha sitten ihmisravinnoksi. EUssa tämä on ollut kiellettyä, kunnes puolisentoista vuotta sitten komissio päätti, että naudanruhoja saa pestä maitohappoliuoksella. Komissio sanoi avoimesti, että tavoite on vauhdittaa kauppaneuvotteluja.
EU-parlamentti olisi voinut kumota päätöksen, mutta kumoamisehdotus hävisi äänestyksessä. Muutama vuosi aikaisemmin parlamentti sentään tyrmäsi komission päätöksen sallia kananlihan pesu klooriyhdisteillä.
Vahvat voimat ovat liikkeellä ajamassa monia muitakin asioita, joilla heikennettäisiin kuluttajan, terveyden ja ympäristön suojelua. Monilla teollisuuden ja bisneksen aloilla on oma ”lemmikki”, laki jonka ne toivovat voivansa pyörtää EU-USA vapakauppasopimuksen kautta.
Pidän yhteistyötä EUn ja USAn välillä hyvänä asiana, samoin sen tiivistämistä, erityisesti nyt, kun Putin toimii kuten toimii. Mutta se ei saa johtaa järjestelmään, jossa dollari ja ääni -järjestelmä syrjäyttää demokratian.
Lopuksi ranskalaisen vihreän mepin Yannick Jadotin vastaus EUn kauppakomissaari de Guchtille.