”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Mitä ilmastoskeptikot oikeasti väittävät

Maailman lehdissä on muutamia hilpeitä kommentteja siihen, mitä ilmastoskeptikoiden logiikka oikeasti tarkoittaa.

Viime torstain International Herald Tribunessa – siis ennen sähköpostikohua – Thomas Friedman sanoo, että USAn ilmastolain vastustajien täytyy uskoa, että maailma tulee kokemaan mustan surman kaltaisen epidemian, joka tappaa kaksi ja puoli miljardia ihmistä ennen vuotta 2050. Heidän mielestään USAn on parempi olla riippuvainen öljystä – jota pääasiassa myyvät amerikkalaisia eniten vihaavat maat, jotka kysynnän noustessa eivät voi muuta tehdä kuin nostaa öljyn hintaa – kuin puhtaista energianlähteistä, joita voidaan hallita itse ja joiden hinta vain laskee kysynnän kasvaessa. Heidän täytyy uskoa kehitysmaiden ihmisten nauttivan köyhyydestään, kammoksuvan ajatusta, että eläisivät kuten me. Muuten ilmastolain vastustajien argumentoinnissa ei ole päätä eikä häntää. YK nimittäin arvioi maailman väkiluvun kasvavan 2,5 miljardilla vuoteen 2050, eli sen verran uusia suita tulee ruokittavaksi, vaatetettavaksi ja kuljetettavaksi. Tämän voi estää vain tappava kulkutauti. Modernin tietotekniikan ansiosta yhä useammat näkevät miten amerikkalaiset elävät, ja yhä useammat haluavat elää samoin. Kun öljyn kysyntä kasvaa, kun tulee kymmeniä miljoonia uusia bensa-autoja eikä maailman öljyntuotantoa voi enää kasvattaa, mitä tapahtuu? Öljyn hinta menee katosta läpi – ellei vaihtoehtoja kehitetä.

http://www.nytimes.com/2009/11/18/opinion/18friedman.html?_r=1

Tämän päivän Guardianissa taas George Monbiot julkaisee sähköpostin, joka paljastaa ilmastonmuutospuheen takana olevan salajuonen. Hiilen Ritari Ernst Kattweizel paljastaa, että suunnitelma, jota Mestari kutsui ”ihmiskunnan asioiden järjestämiseksi ylivertaisella, Jumalan säätämällä tavalla, josta ei tehdä tiliä yhdellekään ihmiselle”, mutta joka nyt tunnetaan Maailman Kommunistihallituksena, lähestyy huippukohtaansa Kööpenhaminassa. Tämän suunnitelman laati 185 vuotta sitten Mestari, jonka maallikot tunsivat Joseph Fourierina [muun muassa insinööreille tutun fourier-muunnoksen kehittäjä, SH huom]. Siitä alkaen maailman luonnontiede on ponnistellut suunnitelman toteuttamiseksi. 35 vuoden kuluttua Suuren Temppelin Kolmas Esimies John Tyndall sai fyysikot uskomaan, että ilmakehä viivyttää infrapunasäteilyn kulkua. Jo silloin Ritarikunnan tiukassa talutusnuorassa olevat fyysikot nielaisivat tämän. Kuudes Esimies Svante Arrhenius onnistuttiin ujuttamaan Tukholman yliopiston fysiikan professoriksi ja rehtoriksi ja hän sai tiedeyhteisön uskomaan, että ilmakehän pidättelemän infrapunasäteilyn määrä on verrannollinen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Hän ja Nuorempi Esimies Max Planck onnistuivat mukauttamaan koko fysiikan oppirakennelman tämän kanssa yhteensopivaksi. Sitten alkoi hankalin tehtävä: mittaustulosten kontrollointi. Valtavin lahjuksin saatiin tuotettua mittaustulokset, jotka osoittivat lämpötilan jatkuvaa kasvua. Vuonna 1998 muutaman Hiilen Ritarit innostuivat liikaa, ja eikä sen vuoden lämpötilaa ei onnistuttu myöhemmin toistamaan, mutta silti 2000-luku on ollut poikkeuksellisen lämmin vuoden 1850 jälkeen. Jäämeren jääpeitteen ohentaminen oli mestarillinen veto. Kukaan ei ole huomannut napapiirille sijoitettujen salaisten ydinvoimaloiden rengasta, joka on kytketty valtaviin lämmittimiin, eikä avaruuteen sijoitettuja lasereita, joilla sulatetaan maailman jäätiköitä. Vaativampaa on ollut saada muutettua villieläinten muutto- ja pesimisajat. Vaikka maailman biologit ovatkin Ritarikunnan talutusnuorassa, amatöörihavaintojaan tekevät kaikenlaiset viljelijät, puutarhurit, lintubongarit ynnä muut. Sen takia on ollut pakko ohjata muuttolintuja, kaloja ja hyönteisiä kohti pohjoisempia leveysasteita ja ilmaan on pitänyt joka vuosi syytää miljoonia tonneja kasviferomoneja, joilla kukinta ja hedelmien kypsyminen on saatu aikaistettua. – Suunnilleen tällaisesta salaliitosta siis pitäisi olla kyse, jos ilmastonmuutos olisi huijaus.

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/cif-green/2009/nov/23/global-warming-leaked-email-climate-scientists

Eilisessä Guardianissa Mark Lynas tuo esille mielestäni tärkeän pointin. Ihmiset, joita vastaan ilmastoskeptikot ovat aikaisemmin hyökänneet, ovat niitä, jotka puhuvat ilmastonmuutoksesta julkisuudessa, kuten Al Gore. Mutta nyt he ovat käyneet hyökkäykseen itse tutkijoita vastaan. Al Goren tapaiset ihmiset kykenevät vastaanottamaan tämän, siihen poliitikon on työssään totuttava. Mutta tutkijat ovat eri asia. Ilmastoskeptikot ovat julistaneet sodan tieteen tekijöitä vastaan. Kuten kreationistit, joita he jäljittelevät, he eivät tee eroa politiikan ja tieteen välillä, vaan suhtautuvat molemmissa työskenteleviin ihmisiin vapaana riistana. Tutkijan varsinainen työ ei kuitenkaan ole esiintyminen julkisuudessa. Tutkijat pyrkivät pitäytymään tosiasioissa ja perustavat lausuntonsa tutkimuksiin, jotka on julkaistu tieteellisissä julkaisuissa. Heillä on henkilökohtaiset näkemyksensä, mutta työhön kuuluu niiden pitäminen erillään tutkimuksesta. Koko tieteen metodi perustuu siihen, että tulokset voi toistaa toinenkin, ja juuri näin niiden paikkansapitävyys tarkistetaan. – Tähän lisäisin itse, että on tosiaan yhteiskunnan kannalta aika kauhea tulevaisuudenkuva, jos tutkijaksi ryhtyvän ihmisen pitää ruveta pelkäämään, että hänen sähköpostejaan ja kaikkia sen sisältämiä henkilökohtaisenkin elämän asioita aletaan repostella julkisuudessa. Minä ainakaan en halua, että luonnontieteilijöiden tarvitsee pelätä suunnilleen kuten toimittajien Venäjällä.

Ja tässä vielä yksi linkki ilmastosalaliitosta http://lehti.samizdat.info/2009/11/24/3763/

Täysistunto keskusteli aamupäivän Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Kun kävelin istuntosaliin, vastaan tuli ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa Jo Leinen (saksalainen demari). Hän tokaisi: Satu Hassi aina superaktiivinen. Vastasin, ettei se kyllä itsestä siltä tunnu. Tähän Jo vastasi: Sehän se ongelma on, itsestä ei koskaan tunnu siltä, että tekisi tarpeeksi.

Ruotsin ympäristöministeri Carlgren lateli istunnossa suunnilleen samat asiat kuin eilen illalla ympäristövaliokunnassa. Muutamia poimintoja muista puheenvuoroista:

Jo Leinen vertasi ilmastosopimukseen tarvittavaa rahoitusta niihin, paljon suurempiin rahamääriin, jotka on käytetty pankkikriisin hoitoon. Tanskalainen demari Dan Jörgensen kertoi käyneensä Grönlannissa katsomassa jäätikköä, josta sulaa joka päivä vettä yhtä paljon kuin New York City päivässä kuluttaa.  Bas Eickhout, hollantilainen vihreä totesi, että jos EU nyt tarjoaa kehitysmaille 30 mrd euroa, pakotamme myös USAn esiin kuorestaan, esittämään oman tarjouksensa.
Fiona Hall, brittiliberaali piti tärkeänä, että Kööpenhaminan sopimukseen kirjoitetaan mahdollisuus tiukentaa sitä myöhemmin. Claude Turmes, luxemburgilainen vihreä muistutti komission selvityksestä, jonka mukaan EUn 20 %:n päästövähennystavoite toteutuu jo pelkästään sillä, että uusiutuvan energian osuus nostetaan 20 %:iin ja energiatehokkuutta parannetaan 20 %:lla. Miksi ihmeessä siis olisi vaikeaa tiukentaa EUn päästövähennystä 30 %:iin (vuoteen 2020)?

Myös ilmastoskeptikot olivat äänessä. Ehkä räväkin oli Timo Soinin ryhmätoveri Nick Griffin, joka sanoi ilmastotieteen perustuvan väärennykseen. Ilmastonsuojelun tarkoitus on luoda antihumaani utopia, Stalinin ja Maon malliin.

Timo Soini kannatti maakohtaisten päästörajojen sijasta ominaispäästörajoja (esimerkiksi päästö tuotettua terästonnia kohden) ja syytti vasemmistoa siitä, että se ei puolusta työntekijöitä, kun se kannattaa m
aakohtaisia päästörajoja. Eija-Riitta Korhola keskittyi vastustamaan sitä, että EU nostaisi päästövähennystavoitteensa 30 %:iin. Hänen mielestään se voidaan tehdä vasta, kun uusi kansainvälinen on viimeistä pilkkua myöten valmis, ratifioitu ja astunut voimaan. (Oma kommenttini tähän: Korholan logiikalla EUn päästövähennystavoite ei olisi osa kansainvälistä sopimusta. Mikä idea koko kansainvälisessä sopimuksessa olisi, jos maiden päästörajat eivät sisälly siihen?)

Lopuksi Carlgren totesi, että EU on jo onnistunut vähentämään omia päästöjään Kioton mukaisesti, olemme jo puolivälissä 20 %:n vähennystavoitetta vuodelle 2020.

EU-maiden hallitusten välisistä väännöistä tihkuvat tiedot kertovat, että useimmat hallitukset olisivat valmiit nostamaan EUn päästövähennysten tavoitetasoa 30 prosenttiin. Yksi perustelu, jonka ainakin Ruotsin Carlgren on todennut, on se että lama on halventanut päästövähennyksistä. Nykynäkymin 30 prosentin päästövähennykset maksavat vain saman verran kuin EUn ilmastopakettia valmisteltaessa arvioitiin 20 prosentin vähennysten maksavan.

Kun istunnon äänestykset alkoivat noin kello 12, unohdin painaa nappia ensimmäisessä äänestyksessä, vaikka olin istunut salissa aamuyhdeksästä. Se oli pikkuisen harmillista, koska kyseessä oli tärkeä asia, niin sanottu telekompaketti. Siinähän parlamentti sai ankaran väännön tuloksena läpi netin käyttäjien oikeuksia koskevan parannuksen. Toisaalta ääneni puuttuminen ei vaikuttanut lopputulokseen tuon taivaallista, koska asiasta oli tässä vaiheessa jo suuri yksimielisyys.

Illalla olin niin sanottua superverkkoa koskevalla illallisella, jossa puhuja kertoi Britannian ilmatieteen laitoksen uuden tutkimuksen ennustavan, että nykymenoa maapallo lämpenee peräti 3 asteella vuoteen 2050 mennessä. Viimeksi, kun oli näin lämmintä, merenpinta oli 25 metriä nykyistä korkeammalla. Uusi tutkimus, joka on tehty merenpohjan sedimenteistä, antoi tulokseksi, että ajassa pitää mennä 20 miljoonaa vuotta taaksepäin ennen kuin löytyy aika, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli 400 ppm (jolla nykymenolla ollaan alle 10 vuoden päästä). Ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt pitäisi vuoteen 2030 mennessä alentaa yhteen tonniin henkeä kohti (EUssa nyt reilut 10 tn/hlö, USAssa n 20 tn/hlö, Kiinassa ylki 3 tn/hlö).

Puhuja totesi myös, että ”superverkko”, jonka avulla sähköä voidaan siirtää pitkiä matkoja pienin häviöin, ja joka mahdollistaisi esimerkiksi Pohjois-Afrikan aurinkoenergiasähkön käytön Euroopassa, maksaisi itsensä 10 vuodessa, jos sähkön siirron hinta on yksi eurosentti kilowattitunnilta.

Uusi liettualainen kollega totesi, että tuulivoimala maksaa itsensä 10 vuodessa, jos sähköstä peritään 8-9 c/kWh.

Muutamia poimintoja maailman uutisista:

Ainakin 65 pääministeriä tai presidenttiä on tulossa Kööpenhaminaan, mukana ovat muun muassa Britannia, Saksa, Ranska, Espanja, Japani, Australia, Brasilia, Indonesia. Hienoa! Toivon kovasti, että Obama tulee myös.
 
Obama on ilmoittanut harkitsevansa sitä, että USA ilmoittaa Kööpenhaminassa ”alustavan” (”provisional”) päästövähennystavoitteen. En oikein saanut selville, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi.

Joukko tutkijoita on julkaissut ”Kööpenhamina-diagnoosin”, jossa päivitetään ilmaston tutkimuksen tuloksia, jotka on saatu vuonna 2007 julkaistun IPCC:n uusimman raportin jälkeen. ”Kööpenhamina-diagnoosin” mukaan maailma voi nykymenolla lämmetä jopa 7 astetta vuoteen 2100 ja samaan vuoteen mennessä merenpinta todennäköisesti nousee 1-2 metriä, ja nousu jatkuu useilla metreillä vielä sen jälkeen.

Etelä-Korea on luvannut vähentää päästöjään 4 prosentilla vuoteen 2020, mikä tarkoittaa 30 %:n päästöleikkausta verrattuna ”business as usual” -linjaan. Etelä-Korea on yksi ensimmäisistä maista perinteisten teollisuusmaiden ryhmän ulkopuolella, joka on sitoutunut päästövähennyksiin. Tämä on hienoa!