”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Mitä vikaa on sopimuksista kiinni pitämisessä?

Helsingin sanomien toimittaja Marko Junkkari heitti kolumnissaan 6.3. Fennovoiman saaneen ”Hassin ekomerkin”, koska vuonna 2002 Olkiluodon kolmosreaktorille annetun luvan jälkeen perustelin vihreiden lähtöä hallituksesta sillä, että vihreiden jääminen hallitukseen olisi tulkittu ekomerkiksi ydinvoimalalle.
Kerrataanpa vähän mitä tapahtui. Vuonna 1999 eduskuntavaalien alla sanoin silloisena Vihreiden puheenjohtajana, että jos olemme seuraavassa hallituksessa ja se myöntää uudelle ydinvoimalalle luvan, ehdotukseni puolueen päättävälle elimelle, (eduskuntaryhmän ja valtuuskunnan yhteiskokoukselle) on että lähdemme hallituksesta. Näin toimimme.
Vuoden 2007 vaalien alla silloinen puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoi, että jos olemme seuraavassa hallituksessa ja sen käsiteltäväksi tulee ydinvoimalupa, äänestämme vastaan mutta emme lähde hallituksesta. Näin toimimme. Vihreät jäivät 2010 hallitukseen äänestettyään ydinvoimaa vastaan sekä hallituksessa että eduskunnassa.
Tästä huolimatta julkisuudessa hallitukseen jääminen todellakin tulkittiin ”ekomerkiksi” eli vihreiden hyväksynnäksi. Helsingin sanomissa 2011 julkaistussa silloisen puheenjohtaja Anni Sinnemäen vaalihaastattelussa jopa väitettiin vihreiden kannattaneen ydinvoimalupia. Tämä jäi myös lukemattomien kansalaisten käsitykseksi.
Sittemmin toimittaja Junkkarin ”Hassin ekomerkillä” leimaama Fennovoiman hanke on kaatunut. Sen pääomistaja ja ydintekniikkaosaaja oli saksalainen E.on ja reaktoritoimittaja joko japanilainen Toshiba tai ranskalainen Areva, ja sitä perusteltiin eduskunnassa tarpeella olla riippumaton Venäjän energiasta.
Fennovoiman lupapäätöksestä ja sen seurauksista opiksi ottaneina vihreät vaativat 2011 hallitusohjelmaan lupausta, että uusia ydinvoimalupia ei myönnetä. Tästä lupauksesta vihreät haluavat nyt pitää kiinni. Miksi se olisi jotenkin erikoista?