Matkustamisen riemua
Tänään on koettu matkustamisen riemuja oikein olan takaa, ensin junassa, kuten lukemattomat suomalaiset tänä talvena. Pendolinon, jonka piti lähteä 7.57, ilmoitettiin olevan 6 minuuttia myöhässä. No, mitäs tuosta. Kun olimme istuneet junassa jo vartin verran, kuulutettiin että ”yhteen liittämisen kanssa ongelmia”. Ihmettelin, eikö Jyväskylän suunnalta ja Seinäjoen suunnalta tulevien pendolinojen yhdistämisestä luovuttu ajat sitten. Juna lähti noin 25 minuuttia myöhässä. Viivästysarviota kasvatettiin kiduttamalla pitkin matkaa. Tikkurilaan tultiin noin 50 minuuttia myöhässä. Kerkisin kuitenkin lentokoneeseen nipin napin. Minulla oli lippu Amsterdamin kautta Brysseliin. Kokeilin tätä yhteyttä ensimmäistä kertaa, sillä pitäisi ehtiä Brysseliin kello 15 alkaviin kokouksiin. (Toinen vaihtoehto olisi lähteä Tampereelta lentämään kello 6.20, mikä tarkoittaisi että joutuisi heräämään neljän hujakoilla.) No, kone saapui Amsterdamiin viitisen minuuttia myöhässä, mutta ehdin jatkolennon lähtöportille aivan mainiosti. Siellä kävikin ilmi, että KLM on antanut paikkani pois ja minut oli vaihdettu neljä tuntia myöhempään koneeseen. Olin äimänä, olin Helsingissä saanut boardarin myös jatkolennolle. Pääsin parlamentille vasta noin iltaseitsemäksi, eli kokoukset menivät sivu suun.
Poimintoja uutisvirrasta:
Euroopan geotermisen energian neuvosto EGEC väittää, että geotermisellä energialla pystyttäisiin tuottamaan Euroopan kaikesta energiasta (ei siis pelkästä sähköstä) 20 % vuonna 2050.
Lisää ”geota”. Nature Geoscience-lehti sanoo, että valtameret happamoituvat vauhdilla, joka voi olla nopein kymmeneen miljoonaan vuoteen. Tämä johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvusta. Mereen liuennut hiilidioksidi happamoittaa merta.
Earth Policy –instituutti kertoo tiedotteessaan älysähköverkon mahdollisuuksista. Älykkäät sähkömittarit mahdollistavat sen, että kuluttajat ajoittavat sähkölaitteittensa toimintaa muihin ajankohtiin kuin niihin, joina kulutus on suurinta ja sähkö kalleinta. Älykkäät kulutuslaitteet osaavat ihan omin nokkinensakin tehdä tämän. (Esimerkiksi meillä kotona maalämpöpumppua voisi ihan hyvin ohjata tällä tapaa, huonelämpötila siitä tuskin hetkahtaisi.) Tämä älyverkkotekniikka voisi Britanniassa leikata sähkön huippukulutuksesta 2000 MW, jolloin voitaisiin sulkea neljä hiilivoimalaitosta. Yhdysvalloissa 28 sähköyhtiötä suunnittelee älysähkömittarien asentamista kuluttajille.